Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Lapsellisella luottamuksella vakuutti hän Vinitiukselle sanovansa Kristukselle, heti kun tuska arenalla oli loppunut, että Marcus, hänen sulhasensa, on jäänyt Roomaan ja että hän siellä ikävöi morsiantaan koko sydämestään. Ja hän arveli, että Kristus ehkä sallisi hänen henkensä hetkiseksi liitää hänen luokseen kertomaan, että hän elää, ettei hän muista tuskaa ja että hän on onnellinen.
"Me lähdemme heti matkalle", huusi hän orjalle, joka istui etumaisen hevosen selässä. "Noudan vain miekkani." Eteisessä hän tapasi Liciniukset, jotka levottomina odottivat häntä. "Tänään on päivä, jolla olet kauan meitä lohduttanut", huusi Lucius. "Miten olet osoittanut luottamustasi urhoollisuuteemme, kelvollisuuteemme ja uskollisuuteemme", kysyi Marcus.
SATURNINUS. Se hauska oli toitaus, hyvät herrat, Mut nuorikoille liian aikaista. BASSIANUS. Lavinia, mitä sanot? LAVINIA. Mulle ei: Kaks tuntia jo valveill' olen ollut. SATURNINUS. No, joutuin tänne hevoset ja vaunut! Sitt' erän pyyntiin! MARCUS. Mull' on koirat, Jotk' ylös saavat karjaan pantterinkin Ja korkeint' äkkijyrkkää nousevat.
Monta kertaa minä suruissani olen kironnut häntä, mutta ehkä kohtalo vartavasten oli määrännyt asiain kulun tällaiseksi, sillä enhän muuten olisi tutustunut kristittyihin enkä oppinut ymmärtämään sinua..." "Usko minua, Marcus," lausui Lygia "Kristus tahtoi johdattaa sinut luokseen." Vinitius nosti kummastuneena päätään. "Olet oikeassa," sanoi hän vilkkaasti.
Tuo se synkkä taru On Philomelasta, ja Tereuksesta, Jok' yllätti ja hänet raiskasi. Niin, raiskaus, varon ma, on tuskas syy. MARCUS. Kas, veli, kuinka lehtiä hän näyttää! TITUS. Laps armas, näinkö sinut yllätettiin, Häväistiin, raiskattiin kuin Philomela Mykässä, autiossa metsässä? Kas, kas!
MARCUS. Suur' Titus, sinä puoli sieluani, LUCIUS. Isä, meidän kaikkein olemus ja sielu, MARCUS. Oi, salli Marcus-veljes haudata Nepaansa kallis tähän hyveen kätköön: Hän kuoli kunnian ja Lavinian tähden.
Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar; Kovempi luonnoltaan on vallanahnas: Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä, Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies. Kolmasti Lupercalioissa hälle Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen, Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko? Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä, Ja, totisesti, hän on kunnon mies.
Tästä säännöstä tekevät sentään poikkeuksen Marcus Antonius, Rooman vallan toisen puolen hallitsija, ja Appius Claudius, decemviri ja lainsäätäjä, joista edellinen tosin oli hekumoitsija ja liiallisuuksien mies, mutta jälkimmäinen sitävastoin oli ankara järjen mies.
"Niin, Marcus, olet oikeassa!" virkkoi hän ja painoi yhä hellemmin päätään hänen rintaansa vastaan. Sinä hetkenä täytti heidän sielunsa ääretön onni, sillä he ymmärsivät, ettei rakkaus ole ainoana yhdyssiteenä heidän välillään, vaan että heitä yhdistää toinenkin voima, suloinen ja vastustamaton, joka tekee heidän rakkautensa epäitsekkääksi ja muuttumattomaksi ja joka voittaa kuolemankin.
Hiipikö Nyt Saturninus, kuin Tarqvinius muinoin Sodasta suorastaan Lucretian viereen? MARCUS. Laps rakas, istu; istu tähän, veli! Apollo, Pallas, Zeus, Mercurius, Mua valaiskaa, ett' ilkimyksen löydän! Näet, käden avutta ma tuohon Nimeni piirsin. Kirottu se sydän, Jok' ajaa meitä moiseen kiusaukseen! Laps hyvä, kirjoita, tuo vihdoin ilmi Mit' aikoo kostettavaks jumalat.
Päivän Sana
Muut Etsivät