Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Nyt pääsin vihdoin kotia! Voi! Olipa se surman pitkä matka Tuo matka Vienan maalle! Manan tie Ei suinkaan ole vaaksaa pitempi! Mut Hiitehen on matka lyhyempi! Niin ... niin. Nyt olenkin jo kulkenut Kauemmas muita ihmisraukkoja; Siis syystä istun tähän levähtämään. LALLI. Minusta näkyi äsken sivumennen Kuin olisivat talon karsikot Kaikk' olleet riutuneet?
Jos elämä oli vain jotakin tilapäistä ja ohimenevää, jos maailma oli vain murheenlaakso ja ihminen »manan matkamies», tiellä ijäisyyteen, ei hänen ollut syytä ympäröivien olojensa vikoihin ja puutteisiin juuri sen suurempaa huomiota kiinnittää. Kokonaan toinen oli asianlaita, jos tämä olikin hänen ainoa todellinen elämänsä.
»Oi kunnia Latiumin!» hän lausui, »sinä, latinankielen kirkkain laulu-mahti, ijäinen kaune synnyinkaupunkini! Mink' ansion tai armon vuoks sun kohtaan? Sua kuulemaan jos lienen arvollinen, sa virka, miltä tulet teiltä Manan!» »Kaikk' käyden piirit tuskan valtakunnan», näin Mestari, »ma tänne tullut olen, mua auttoi, seuraa yhä voima Taivaan.
"Vaan jos suostut suosiolla, Taivut tahtooni halulla, Vien sun ilmojen ylitse, Tähtein välkkyväin välitse Maassa uudessa asua, Ihanammassa iloita!" Vanhuskukka kuiskauksen Kuuli vallan vasten mieltä: Viel' ei elosta erota, Manan maille matkaella Tahtonut ois ollenkana.
»Tuomme sulle tuomisia meren suurilta seliltä, ilman pitkiltä pihoilta joko on ovesi auki?» »On se auki auringolle, paistoa Jumalan päivän, ei yön yrityksille, Manan neitten maanehille.» Ilkkuivat Manalan immet, tytöt Tuonen tyrskyttivät: »Voip' on miestä mieletöntä! Vieläkö valohon luotat?
Richard vaan elää, manan musta airut, Jonk' ammatti on ostaa sieluja Ja manaan laittaa; kohta, kohta hänkin Saa surkean ja surkuttoman lopun: Maa ammottaapi ja horna hehkuu Ja rymät ulvoo ja pyhät palvoo, Ett' äkkiä hän temmattaisiin täältä. Elämäst' irti hänet sano, Herra, Ett' eläissäni sanoa ma saisin: Se koira kuoli!
"Mutta ilman maineetta, munkki, en hautaani astu, enkä ilman armahani kyynelittä! Nuo lohdutukset, joita et sinä voi tuntea etkä arvossa pitää, seuraavat Richardia Manan maille". "*Minäkö* en tunne, *minäkö* en voi arvossa pitää runoniekan ylistystä ja vaimon rakkautta!" vastasi erakko äänellä, joka hetkeksi näkyi vetävän itse Richardin innostukselle vertoja.
Niinpä nyt iällä tällä, Tämän kymmenen kululla, Tok' ei muita tulle'kana, Ankarampia ajane, Kun ei tulle Tuonen sulhot, Marssine Manan kosijat, Tuonen hattu hartioilla, Tuonen lakki päälaella, Tuonen kintahat käessä, Tuonen kihlat kintahissa.
"Se löysi tien Rantalaankin eikä eronnut talosta ennenkuin sai Manan majoille siirretyksi talon ainoan pojan, josta hänen vanhempansa olivat toivoneet tukea elämänsä illaksi. "Tuo tapaus vaikutti pojan isään syvemmin kuin olisi luullutkaan. Hänen mielensä synkistyi syttä mustemmaksi, sillä hän oli poikaansa kiintynyt liiallisella rakkaudella.
ELMA. Se vielä Manan kartanossa, siellä, Miss' soivat synkeet kuuset, kukoistakoon! TYKO. Oi impi kaunis, lempeä ja tyyni Kuin kesä-yöllä uneksuva päivä, Elä onnellisna, onnellisna aina! ELMA. Mä kiitän. Mutta mikä vaivaa teitä? Te ette jaksa hyvin? TYKO. Hyvin juuri! Nyt ompi sydämmeni keveä Kuin kuivettunut lehti, Kun lempenne näin ihanasti loistaa Kuin pyhä kimmellys Olympin huipun.
Päivän Sana
Muut Etsivät