Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Näitten joukossa oli Niemen Sannakin, vaan hän ei muuta tietää saanut, kuin että Mikin ja Lyylin piti muuttaman pois, ja kuultuansa Mikin lampuodiksi menevän, sanoi hän Lyylille vähän ilvehtien: »Vai lampuodin emännäksi sinä nyt tuletkin, mutta liukas on lampuodin portin pieli.» »Jos se on liukas, niin kyllä mä sannoitan», vastasi Lyyli ja meni pois Sannan tyköä.
LYYLI: Miksi sinä juuri nyt himoitset minua, piispa Tuomas? TUOMAS: Se ei ole totta! LYYLI: Siispä katso silmiin minua! Haa, sinä et voi katsoa silmiin minua enää. Sinä himoitset... TUOMAS: Vanhurskas Jumala! LYYLI: Sinä himoitset minua niinkuin kerran äitiäni... TUOMAS: Aih! Eikö täällä ole ketään...? TUOMAS: Huovit! LYYLI: Ja sentään tulet sinä minua ijät kaiket himoitsemaan, piispa Tuomas!
»Minä en sitä vastaan ole», vastasi Lyyli, »jos äitini vaan lupauksensa antaa, sillä sinunpa olenkin, koska sinä minut Jumalan avulla kuolemasta pelastit.»
"Minä en tahdo niitä sanoa: ne tiedät kyllä itse," vastasi Hannes, luoden salaisen silmäyksen Lyyliin. "Minä en ymmärrä sinua; selitä paremmin," pyysi Lyyli. "Minä tarkotin vaan," lausui Hannes matalalla, tuskin kuultavalla äänellä, "sinä olet rikas, kaunis ja nuori neitonen. Sinulle tulee vertaisiasi kosioita ja ehkä voisi tapahtua niin, että menettäisit ne minun tähteni.
Paavolasta kulki vene kirkkoa kohden. Siinä meni Lyyli ja Hannes; Mäkelän Mikko istui perässä suurine virsikirjoineen. Hän puhui lapsille sen päivän merkityksestä heidän elämässään. Lyyli oli vaalean ja heikon näköinen. Kotoa lähteissään ei ollut hänelle kukaan neuvoja antanut; ei yhtään rukousta kohonnut sieltä hänen puolestaan korkeuden Isälle.
Mutta Pohjanlahden rantamökissä löytyi toinenkin olento, joka vielä voimakkaammin johdatti Mikin askeleet sinne siellä oli silmäpari kirkkahampi kuin tyyni merenpinta, siellä oli posket hohtavammat kuin aamurusko, siellä oli Mikin lapsuuden leikkikumppani, kraataritädin kahdeksantoistavuotias sorea Lyyli. Hän oli seudun ihanin neito, ja häntä nimitettiinkin »Kuuselan Kukaksi.»
Lyyli punastui, kun tunsi nimensä, jolla häntä kylän kesken mainittiin, ja vastasi: »Kiitoksia vain, mutta ei minua nyt haluta makeat kahvit eikä makeat kielet, minun on kiire pois, sillä me lähdemme heti kotiin.» Näin sanoen Lyyli meni kortteriinsa, josta hän vähän ajan kuluttua kumppaniensa seurassa läksi paluumatkalle. Kuukausia oli kulunut siitä, kuin köyrimarkkinoilla oltiin.
No, mitä sanot Lyyli; täällä olemme katsoneet etuasi ja parastasi. Tämä Matti tulee mieheksesi, meille vävyksi. Silloin saan minä jo heittää huoleni ja talon toimet nuoremmille hartioille ja laskeutua lepoon ja rauhaan. No no Lyyli! etkös mitään sano?"
Minä tiedän, että hän antaisi henkensäkin, jos sillä saisi minut onnelliseksi mielensä mukaan, mutta kun minun onneni ei nyt satu olemaan sitä laatua, kuin hän on toivonut, niin on hän kova ja kylmä kuin jää.» Mikki katsoi kelloansa, se oli kuusi. »Lyyli minua jo odottaa,» ajatteli Mikki, ja nyt läksi hänkin Surmasalmelle.
»Oi äiti, jospa minä hänen huuliltansa kuulisin, ettei hän usko niin kuin hän sanoi, silloin olisi minulla rauha.» Lyyli oli puhunut, vaan voimansa loppuivat; hän kaatui taas vuoteellensa, silmät vaipuivat kiinni, hän oli kalpea, vaan kaunis kuitenkin, suloinen kuin keväällä valkovuokko. Näin makasi Lyyli hiljaa hengittäen, kun Mikki tuli sisälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät