Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. joulukuuta 2025
Kaksi viikkoa olen nyt sitä kirjoitellut, ja se onkin jo melkein valmis, mutta siinä on eräs vaikea luku, tuo loppukohtaus, joka tekee minulle niin paljon vastuksia, ja se olisi nyt sen johdosta, josta tahtoisin sinulta Aina. Kiitoksia paljon! Suuri kunnia minulle! Mutta siihen en pysty neuvonantajaksi. Siihen olen kerrassaan liian proosallinen. Lyyli.
Lyyli. Maiju!
Muiden aluksien seasta eroitettiin helposti Pohjanpiltin suikea haaksi, jonka vaskikiskoinen keula hohti ilta-päivän valossa. Etu-kannella seisoi täydessä sota-asussa Pohjan Pirkkalaisten nuori päämies ja hänen käsivartensa nojassa Lyyli, Pohjan neiti, sekin sotaisessa puvussa, kädessään teräksinen joutsi ja selässä viini täynnänsä nuolia.
"Minä tahdon pyytää äitini ottamaan sinun meille," vakuutti Lyyli ja ystävät erosivat. Mutta Lyyli piti lupauksensa. Hän meni äitinsä luokse ja rukoili häntä niin hartaasti Hanneksen edestä, että hänen oli mahdoton kieltää.
Ei minua haluta lähteä. Sinä kai kaipaat virkistystä. Lähde. Jos sinun tulee ikävä? Ei minun tule? Voithan sinä kirjoittaa. Kyllä. Ei isä tiedä. Luulee joksikin toveriksi. Oi Lyyli. Minä olen niin kurja ihminen. Et sinä ole huono, et! Et sinä ole huonompi kuin muut! Jos minä jäisin? Sinä lähdet, koska isäsi sen tahtoo. Niinkö luulet? Tietysti. (
Nämä ovat uudet kevättakit! vastasi Lyyli varmasti ja vähän kiukkuisesti, kun täti oli ryysyiksi sanonut. Ja alkoi selittää: Me olemme juuri tänä päivänä nämä saaneet.
Hän vaipui itkien kummulle eikä Hanneskaan voinut pidättää kyyneleitään vuotamasta nähdessään enkelinsä ahdistuksen. Hetkisen äänettömyyden perästä lausui Lyyli: "Muistoksesi, äitini, ripustan tämän seppeleen hautamerkkiisi ja tahdon sen aina tuoreena pitää niin kauvan, kun elän. Voi!" jatkoi hän, "jos vaipuisin tähän näkemästä ja kärsimästä maailman kurjuutta! Mitä sanoisit siitä, Hannes!"
Vai niin, no sittenhän me kaikki... Ei, se on totta! Maiju! Niin, mitä rouva ? Aina. Käske Lyyli neitiä tänne! Ja sano että hän joutuu, sillä kahvi pannaan paikalla pois. Maiju. Kyllä. Ins. Hm! Minä luulen ettei Lyyli neiti ole sisällä. Näin hänet vähän aikaa sitten istuvan tuolla alhaalla rannalla lehtimajassa ja kirjoittavan jotakin. Aina. Vai taas kirjoittamassa. Toht. Niin, kuuleppas Aina!
Sinua en enää näe, etkä sinä näe minua täällä maailmassa; minä tunnen maailman synkistyttävän eloni, pian se on sen katkaisevakin. Elämäni on synkkä, kuin hauta, mutta pian on se kirkastuva entistä valoisammaksi." Vielä kavaluutta. Hanneksen lähdön jälkeen oli Lyyli, kuin kukkanen sateettomalla kesällä; hän lakastui ja riutui vähitellen.
Hannan ja Lyylin täti oli jo tullut ennen heitä heidän kotiinsa ja selittänyt siellä äidille ja isällekin, joka nyt oli päivällisellä, minkälaisena hän oli tavannut tytöt kadulla ja miten Lyyli oli valehdellut.
Päivän Sana
Muut Etsivät