United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Paljon puhdasta hyvyyttä koko kansan sydämehen. Laulu elämän nautinnosta. Luonnon suuren lapsukaiset avaruuden alla, nauttikamme elämätä iloll' ihanalla; pois, pois karvaus, vältä, veljen', huolet, pois, pois valitus, taita tuskan nuolet.
Minä tiedän olevani vanha, ennenaikainen vanhus; tiedän olevani ruma, ikävä, vastenmielinen, ehkä naurettavakin, mutta en luule luonnon tahtoneen minua semmoiseksi. Olen vaeltanut elämäni niin sanomattoman yksin.
Kirjoituskaava esiin, ja sen mukaan Hän konstikkaita mutkia nyt laatii, Mut silmänsä ei niihin ihastukaan, Ja mieli luonnon ihanuuteen vaatii. Ja joutsenenpa sulka mieleen johtui. No malta, sitä paikalla mä koitan, Ja sillä hän nyt lapsekkaasti lohtui Mä kaavan mukaan laadin koukeroitan'. Nyt on se vuoltu; kastettu myös läkkiin. Nyt alkaa työ. Vaan mitä? Uneksiiko? Unessa käynti kohtasiko äkkiin?
Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä kansankodissa, siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää, joka on säätänyt, että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien lapsettomien naisten hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut jonkun äidin pitävän esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä.
Hermostunut ja pessimistinen aikamme kaipaa juuri tuollaista runoutta, joka luonnon tuoreudellaan vaikuttaa tunteisiimme kuin kylpeminen raittiissa merivedessä väsyneeseen ruumiiseen. Senpä vuoksi huomattiinkin tässä kokoelmassa melkein yksinomaisesti tuo kansanlaulujen tapainen runo-osasto. Siitä piti suuri yleisö ja sitä juuri esim. Georg Brandeskin kiittävässä arvostelussaan erityisesti ylisti.
Piika sanoi herrasväen olevan puutarhassa, ja se lohdutti minua vähän, sillä se on aina paras että puhua ihmisten kanssa ulkona luonnon helmassa, jossa me olemme ujostelemattomampia kuin komeassa huoneessa, joka on köyhälle niin outo. Tämä oli kevään alussa.
Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka hänelle joskus ennen on kuulunut. Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin valtaistuimelta syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus Aemiliusta, kun hän ei enää ollut konsuli.
TIERA. Ylös, luonnon valtakunta, portit vaskiset vapiskaa, tungen sun sydämehesi, särjen teljet, auon ukset jumal'taian tapparalla. Aalto, aukaise kitasi, puhu myrsky ihmiskielin, sanele savu ja tuli, haastele ikuinen hauta lohduksi inehmon rinnan. Ilma kirkas, sun manoan, taivu minun tahdostani, Astuite alemma päältä vuoren päivänpaistehisen. Sada, talma! Sumu sakene! Muutu muotoon ihmehenki!
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan matkaansa). Taukoa, tulinen tanhu! Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti. Tulen luoksesi, jumala, Luonnon siltoja vaellan: Maa, vesi, keveä ilma, Itse lämpöinen valokin Sekä pohjoinen palava Teidän kautta tieni käypi Ison luojan istuimelle. Ylös vuorta jo vaellan, Raskasta elämän vuorta. Nousen! loitolle tähystän, Taakse pilvien veristen: Sotapilvet, hurmemyrsky! Taas pahalle suolle painun, Ihveiselle, ilkeälle: Elämän ruma rutakko. Kompastun kovaosainen! Mut en vaivu vaivaisena, Nousen uhka uskalikko; Tästä vieriyn vesille. Suuri on edessä selkä. Uin ulapan, vellon vettä, Kestän myrskyjä kovia, Tulen taivahan rajalle. Jyrkkä katto kammottavi. Tästä kokkona kohoan Sivuja sinisen ilman, Reunoja punaisen pilven, Saavun suurehen talohon, Aivoissa avaran luonnon, Revonliekkien likellä. Siinä se ikuinen Ukko, Avaruuksien isäntä, Päiväotsa, liekkisilmä! Kuulen lausu neuvojasi! Vaikenee.
Näitä ei kohdannut mikään muu vastarinta kuin luonnon luomat tievastukset sekä lumi, jota hyväksi onneksi ei sentään ollut kovin paljo.