Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. marraskuuta 2025
Astuvi sisähän vanha vuos taivaan kynttilät loistaa saattavi laulajan Luojan luo: »Tässä poian ma pienen tuon, jok' eli vain syksystä jouluun.» Virkkavi Herra Jumala tuulet niin lauhasti tuoksuu »Etkö kesää sä nähnytkään?» »Näin vaan syksyn ja talven sään», laulaja vavisten vastaa. Kyyneltyy silmä Jumalan taivaan kynttilät loistaa »Siis suvi sull' olkohon ikuinen!
Ja »kultaa» kaikuu pitkin taivaan rantaa, Ja »kultaa» vastaa syvyydestä maan: Kuningas valtikkansa etees kantaa, Kun saa tuot' elon voimaa rahdun vaan, Ylimys maineens', impi kultans' antaa, Kaikk', kaikki lumoo taikas loistollaan, Ja kunniallaan vaivainen sen ostaa, Jok' asemille Luojan hänet nostaa. Ja mailm' on autettuna, niinkö luulet? Ja rauha, onni palaa sydämmeen!
Elköhön sinä ikänä, Kuuna kullan valkiana; Tulko luojan tuomiolle, Herran kasvoja katselko, Ken lie luo'un estänynnä, Aivotun anastanunnai Orahall' oli omani, Taimella taki hyväni,
Surumielin katseli hän linnaan päin, mutta kaikki näytti siellä hiljaiselta ja kolkolta, ja hän tunsi olevansa aivan yksinänsä ja hyljättynä, joka tietysti lisäsi hetken katkeruutta. "Tapahtukoon Luojan tahto," mutisi hän alakuloisena palaten rannasta; "tapahtukoon Luojan tahto niin maassa kuin taivaassa.
Ehkä esteli monilla Saa ei matkahan mitäkään; Väärän tuomion tekeepi, Päättääpi pahoin asian, Antoi Herran kuolemahan, Surman alle suuren Luojan Kansan mielen nouteheksi, Pelkäs keisarin vihoja. Teki Juudaan tunnustuksen, Katumuksen kelvottoman, Kätensä pesi vedellä; Sokaisi sydämmen synti. Omantunnon tahraeli! Luku XVI. Jesuksen matkasta Golgatahan.
Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään. Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli. Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on. Kuinka sen tiedätte? Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa.
On vuosi vierryt; uus vuosi on Kohoova ajan rientohon, Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu, Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu. Nyt kello kutsuvi rukoukseen, Ja Luojan etehen hartauteen, Hänelle polvemme notkistamaan Ja hänen armoans julistamaan. Me häntä kiitämme riemuiten, Hänt' ylistämme myös iloiten, Me lapset pienoset täällä maassa, Ja kaikki enkelit taivahassa.
Siin' istuin ympärillä Ei linnut laulaneet, Kuin ennen kesäisellä, Käköiset kukkuneet. Mun kieri kasvoilleni Taas kylmät kyyneleet, Kun katsoin kukkiani Eik' enää hymyilleet. Ma Luojan laaksostani Jo luulin luopuneen, Sen lemmen kukistani Peräti poikenneen. Vaan kuulin epäillessä Mä vienon hyminän, Ja näin, kun lemmitessä Loi enkel' elämän.
Sokea ahneus, teitä hulluttava, on tehnyt teidät kaltaisiksi lapsen, mi torjuin imettäjää kuolee nälkään. Tuleva sitten Luojan tuomar-tuoliin on Päämies, jok' ei salaa eikä julki käy hänen kanssaan tietä samaa. Mutta vain vähän aikaa häntä sietää Herra pyhässä virassaan, hän sinne syöstään, miss' ansainnut on sijan Simon Magnus, alemma painamaan Anagnin miestä.» Yhdesneljättä laulu
Päivän Sana
Muut Etsivät