United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jo palaa jälleen sun äitis' luo Hänt' ota hellähän hoivaas! Taas hälle lempesi täysi suo! Hän itkien kaipaavi voimaas. Ja jos vaan mökkiinsä astahdat, Kohoova katto on kohta. Ja laajaks seinät käy ahtahat; Kuin keisarin linna se hohtaa. Ja äitis vanhan ja vaivaisen Näet nuoreks nuortuvan taasen, Ja kruunun painavi kultaisen Hän otsaansa kirkkahasen.
Varpunen. Jos ruikutella voisin ma kielin sataisin tai kiurusena oisin kohoova pilvihin, niin aina kiitteleisin suloista Suomea, ja Jumalalle veisin ma huokauksensa. Hän silmät ehkä loisi myös meihin raukkoihin ja päivän paistaa soisi saloihin synkkihin. Ei ääni mulle suotu oo satakielisen; heikoksi siipi luotu, ei kanna taivaasen.
Niiden tuhansiin kohoova sivuluku osottaa jo osaltansa tekijänsä uutteruutta; mitä taas hänen tiedonantojensa tarkkuuteen ja luotettavaisuuteen tulee, ovat tiedemiehet niiden suhteen aina olleet sitä mieltä, että jokainen piirre ja tieto on hänellä varma kuin kallio.
Pelastettu, rakastettu kohta ompi kotimaa. Suonio. Varpunen. Jos ruikutella voisin ma kielin sataisin tai kiurusena oisin kohoova pilvihin, Niin aina kiitteleisin suloista Suomea, ja Jumalalle veisin ma huokauksensa. Hän silmät ehkä loisi myös meihin raukkoihin ja päivän paistaa soisi saloihin synkkihin. Ei ääni mulle suotu oo satakielisen; heikoksi siipi luotu ei kanna taivaasen.
Ymmärtäkää, jatkoi Kröijer, että se on aate, joka meitä innostuttaa eikä mikään oikeuden ja tasa-arvoisuuden vaatimus, aate, täynnä elämää ja luovaa voimaa. Se on aate siitä, että suomalainen ihmisrotu on kohoova itsenäiseksi kansaksi, itsemäärääväiseksi, luova oman sivistyksensä omalla kielellään. Te, jotka ette ole tämän aatteen lapsia, te ette voi ymmärtää meitä.
Pelastettu Rakastettu Kohta onpi kotimaa! Jos ruikutella voisin Ma kielin sataisin, Tai kiurusena öisin Kohoova pilvihin, Ma aina kiitteleisin Suloista Suomea, Ja Jumalalle veisin Ma huokauksensa. Hän silmäns' ehkä loisi Myös meihin raukkoihin, Ja päivän paistaa soisi Saloihin synkkihin. Vaan mull' ei ääni suotu Oo satakielisen, Heikoksi siipi luotu Ei kanna taivaasen.
Sen siintyneet kattomalat ja seinät, sen punatut akkunalaudat, valkeaksi savettu katon harjalla törröttävä takanpiippu, aitan nurkalla korkeuteen kohoova viiri kukkoinensa, sanalla sanoen: tuo asumus teki katselijaan hyvän vaikutuksen. Siinä suutari oleskeli silloin, kun ei ollut läänissänsä neulomassa.
On vuosi vierryt; uus vuosi on Kohoova ajan rientohon, Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu, Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu. Nyt kello kutsuvi rukoukseen, Ja Luojan etehen hartauteen, Hänelle polvemme notkistamaan Ja hänen armoans julistamaan. Me häntä kiitämme riemuiten, Hänt' ylistämme myös iloiten, Me lapset pienoset täällä maassa, Ja kaikki enkelit taivahassa.
Ja jos vaan mökkiinsä astahdat, Kohoova katto on kohta, Ja laajaks seinät käy ahtahat; Kuin keisarin linna se hohtaa. Ja äitis vanhan ja vaivaisen Näet nuoreks nuortuvan taasen, Ja kruunun painavi kultaisen Hän otsaansa kirkkahasen. Ja kummastellen kaikk' kansat on. Näin lausuvat keskenänsä: »Mik' ihme outo ja verraton! Sen lapsi loi lemmellänsä.»