Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Tuota et ole saanut itsestäsi, mutta kiusaaja on käynyt täällä. Ken se on, mikä on hänen nimensä? mainitse se, kuuletkos kuka pyysi sinua menemään häihin tänään?" "Jumalan kautta", sanoi Liv, "mitä sanon, sanon itsestäni, mutta Aslak käski mun häihin tänään". "Vai niin, vai Aslak! Herra Jumalani ja isäni, epäilyksissäni oli siis kuitenkin perää!" Gunnar vaipui penkille ja kätki kasvot käsiinsä.
Gunnar rakasti Liviä, niinkuin isä rakastaa ainoata lastansa, hän ajatteli kauhistuen itseänsä, rakensi sitten aidan Livin ja maailman välille, vartioitsi jokaista hänen askeltansa, opetti häntä tuntemaan Jumalaa ja hänen pyhää sanaansa siitä asti kun Liv voi jotain käsittää. Tämmöisessä maassa piti Livin kasvaa ja rehoittaa ja Jumala oli siunaava häntä ja hänen isänsä työtä.
Mitä hän muuten puhuu istuessaan luonasi?" "Ainoastaan mitä hyvää on", vastasi Liv, mutta tuntui niinkuin hengittäminen samalla olisi käynyt hänelle vaikeaksi, ja veri nousi poskipäihin. Ensikerran hän salasi isältänsä jotain, mutta hän muisti Aslakin pyynnön, "enkä muuta sanokaan, kuin mitä totta on", arveli hän. Gunnar ei havainnut mitään, hän istui yhä veistelemässä.
"On paha ilma tänä iltana", sanoi Liv katsellen ulos, "tulee vaikeaksi saada syyssatoa korjuun jos tällä lailla pitkittää". "
Hän istui tuijoittaen eteensä. Sitten hän nousi. "Minä olen niin kummallisen tuskallisella mielellä tänä iltana", sanoi hän, "ota Raamattu, ja lue minulle vähäisen, jotta saan rauhaa". Liv meni kaapin luo ottamaan Raamattua. Hän istui juuri lehtiä kääntämässä kun tuulen puuska kilisteli ikkunoita ja ovi lensi paukahtaen auki.
Ja nyt Liv kiitää suksilla tunturilakson yli. Tuossa on tunturilakea, suuri ja avara, joka viettää sinne päin, missä Haugen onpi. Lumimerestä nousee siellä täällä huippuja paljaina ja harmaina, jotka katselevat totisesti ympärilleen. Noin tuo huippu on seisonut vuosien kuluessa, niinkuin kuningas lumisessa valtakunnassaan.
Gunnar rakasti Liviä ja Liv rakasti Gunnaria, isäänsä, ja molemmat antoivat pitäjän tuumia ja kuiskailla, niin paljon kuin tahtoivat. Ja nyt Gunnar oli neljänkymmenen paikoilla ja Liv oli kuusitoista vuotias. Vielä asuivat samassa paikassa eikä seudun asukkaat vieläkään tietäneet niistä sen enempää, kuin kymmenen vuotta sitten.
Hän iloitsee siitä, ettei Aslak jää kylään sunnuntaisin, vaan tavallisesti seuraa heitä kotiin Jumalanpalveluksen jälkeen. Liv hyvin usein pyytää Aslakia puhumaan isällensä, mutta hän vastaa vaan: "kyllä sitten keväämpänä". Nyt on kevät tullut, lehdet puhkeavat ja ruoho kasvaa; linnut laulavat` ja taivas sinertää, mutta Liv vaalenee vaalenemistaan. Jotain hänen mieltänsä painaa, hän salaa jotain.
Liv katsahti häneen takan vierestä. "Nyt rupee matkani menemään alamäkeä", sanoi hän ja kätensä vaipui hermottomana. Liv kääntyi. "Onko jotain tapahtunut?" kysyi hän. "Luulenpa että peikkoja on kylässä käynyt", vastasi Gunnar. "Tarvitsin vähän rahaa tänään kevät-työhön". "Etkö siis saanut mitään?" "Saanutko? Pilkan silmäyksiä minä sain.
"Ei sun tarvitse olla huolissasi minun tähteni, äiti", vakuutti Aslak. "Minä olen usein pyytänyt riekkoja tuntureilla, äiti, ja luulenpa melkein että minulla nyt on ansassa yksi". "Mitä sillä tarkoitat?" "Se on hänen tyttärensä Liv, ja ne molemmat riippuvat kiinni toinen toisestansa kuin kaksi heinätukkoa. Mutta nyt meidän täytyy erota, äiti. Hän katselee niin minun jälkeeni".
Päivän Sana
Muut Etsivät