Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Hän kävi istumaan sängyn viereen, otti Livin toisen käden ja katseli suoraan hänen silmiinsä, vaan ei sanonut mitään, hengitti vaan syvään. "Ken oli tuo vanha vaimo?" kysyi Liv hiljaa. "Se oli äitini", vastasi Aslak lyhyesti. "Mitä hän nyt sinulta tahtoi?" kysyi Liv taas. "Oi, ei se ollut mitään. Makaa sinä vaan noin ja anna minun katsella sinua, niin minä pian käyn tyyneksi jälleen".
Silloin Aslak ei voinut vastustaa enään, hän tarttui toisella kädellään Livin käteen ja toisella Gunnarin, ja sanoi: "Jumala teitä molempia siunatkoon, luulenpa melkein että mustalaisesta tulee siivo mies". Monta vuotta on kulunut siitä illasta. Mitä Gunnar oli toivonut, saavansa kuolla rauhassa Haugenissa, se on tapahtunut. Aslak ja Liv seisoivat hänen vuoteensa vieressä kun hän kuoli.
"Vai niin?" sanoi Gunnar ja jäi seisomaan vähäksi aikaa; "niin sinä sitten saat toimittaa vuoteen johonkin, Liv". "En tiedä muuta neuvoa kuin että hän saa minun kamarini", vastasi Liv, joka koko ajan oli seisonut ovella ja katsellut vierasta. "Hän on niin väsynyt raukka, ja minä voin kyllä laittaa vuoteeni tänne penkille taikka luhdille".
Näytti siltä kuin Aslak olisi tuntenut raittiin tuulenpuuskan ympärillänsä kun hän seisoi laukku selässä ja sauva kädessä valmisna lähtemään. Silmänsä loistivat ja jalka astui niin kepeästi. "Pysy kaukana mustalaisten tieltä, äläkä kulje kenenkään seurassa", sanoi Liv, kun Aslak astui kynnyksen yli. "Sen sulle lupaan", sanoi Aslak ja katseli ikävöiden vihriäistä vuoren-rinnettä.
Mutta Liv seisoo keskellä tätä ihanuutta vanhana mieleltään, vanhana mietteiltään. Haugenin ikkunasta oli hän ikävöiden katsonut ulos, huoaten: "Oi, kun pääsisi ulos maailmaan". Nyt lähdet ulos maailmaan, Liv, ja se väsyttää sinua jo. Sinä kuuntelit liian hartaasti Aslakin satuja. Sinä lepäsit punaisessa sängyssä ja siitä tuli punertavia liekkiä, sinä lepäsit sinisessä, ja siitä tuli kylmää vettä.
Hän edistyy alussa verkalleen, mutta pian käypi kulku nopeammin ja sitten kiitää Liv mäkeä alas. Hän kallistaa ruumistansa eteenpäin, silmät katsovat suurina, tarkkoina, suu on puoleksi avoinna, kun hän lähtee menemään alas.
Gunnar piti pöydästä kiinni, ett'ei hän vaipuisi maahan, ja veri nousi hänen kasvoihinsa. Mutta kohta juoksi hän ulos portaille ja ojensi kätensä Liville. "En tohdi mennä tupaan ennenkuin itse pyydät minua", sanoi sama ääni taas. "Tule tule " kuului vastaus ja Gunnar tarttui tyttärensä käsivarteen ja talutti häntä sisään. Liv jäi seisomaan oven suuhun ja hänen sydämmensä tykytti kovasti.
Silloin katselivat häneen kaksi suurta, mustaa, hohtavaa silmää. Mutta samassa hetkessä vaipui vieras taas kyyryyn ja loi silmänsä laattiaan. "Aslak on nimeni", sanoi hän nöyrästi. Gunnar hypähti pöydän äärestä niinkuin olisi saanut piston, mutta tointui kohta jälleen. "Aslak niinkö", sanoi hän tyynesti ja istuutui jälleen. Liv tuli huoneesen sisä-kamarista.
"Hänen tullessaan sanat vuosivat hänen suustansa, kuin vesi seulasta, nyt häneltä tuskin sanan saa", sanoi hän hetken vaiti oltuansa. "Minusta tuo on kummallista, vai mitäs sinä sanot?" Liv nypisteli solkiansa ja vastasi viimein: Luulenpa että hän vaan oli saanut tuon tavan siitä, että oli ollut pakoitettu ryömimään eteenpäin hankkiakseen itsellensä elatusta.
Hän rupee katselemaan Liviä eikä kuitenkaan ole niin usein hänen parissansa kuin ennen. Hän on ikäänkuin käynyt araksi hänkin. Sanat eivät enää tule hänestä niin helposti kuin ennen. Hän istuu penkillä, suu totisena ja miettii jotain. Silloin tällöin kuuluu huokaus. Liv kysyi häneltä eräänä iltana oliko hän kipeä. "Niin, minä olen kaiketi kipeä", vastasi hän silloin.
Päivän Sana
Muut Etsivät