Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. marraskuuta 2025
Vähän aikaa sen perästä nosti hän päätänsä ja katseli kauan ja hellästi Liviä. Sitten ojensi hän kättään sanoen: "Sinä olet pyytänyt minulta anteeksi, Liv, mutta nyt täytyy minun pyytää samaa sinulta. Tarkoitukseni oli hyvä sinä iltana, usko minua, tarkoitukseni oli hyvä. En tohtinut tehdä toisin kuin tein, vaikka silloin repäsin itsestäni omaa lihaani ja vertani.
Se joka olisi niin onnellinen että saisi jäädä tänne ainiaksi, mutta mun täytyy lähteä ulos taas huomenna kurjuutta kärsimään enkä tiedä mihin mennä enkä tiedä mistä saada työtä". Liv kierteli esiliinan kulmaa. "Sinä taidat kai yhtä ja toista, sinä, arvaan ma", sanoi hän viimein, "ehkä ei olisi niin mahdotointa että saisit jäädä tänne vähäksi aikaa auttamaan isää".
Nyt pata on kiehunut yli reunojensa ja kudin on pudonnut laattialle. Ja miksi itket itseksesi välistä kenenkään huomaamatta? Et tiedä sitä itsekään, sanot olevasi "kaikin puolin onnellinen". Liv! Liv! älä luota häneen liioin; näen kuinka hän sinulle nauraa! Liv parka! Sinä tulet hänen luokseen niin luottavaisena ja niin hellällä sydämellä, vaan hän ei helly.
Gunnar katseli hämmästyneenä tytärtänsä, sillä näin hän ei muistaaksensa koskaan ollut kuullut hänen puhuvan. Hän tarttui laimeasti hänen käteensä, sanoen: "Kissa kyllä tietää ketä se hyväilee. Ole varoillasi tyttäreni, on eroitus sammaleen ja utuvien välillä, vaikka molemmat ovat pehmoset ja hienot". Liv vaikeni ja meni istumaan.
Yksi ja toinen silloin sääli Liv parkaa, joka päivät päätänsä sai kulkea Haugen'issa ulos ja sisään ja asuskella tuon äänettömän ihmisen kanssa. Mutta nähdessään tytön tepsuttelevan isän rinnalla sunnuntaisin ja katsoessaan hänen lempeään kirkkaasen silmäänsä, ei voinut kukaan kuitenkaan uskoa että mikään varjo vielä oli hänen sieluansa pimentänyt.
Jumala antakoon hänelle anteeksi ja olkoon kiitetty siitä että hän on pitänyt suojelevaa kättänsä sinun ja minun yli". Liv tarttui isänsä käteen, pusersi sitä kovasti eikä nyt enää mikään eroittanut näitä molempia. Yö lähestyi. Nyt kuulivat melua ulkoa. Ovi meni selälleen ja sisään juoksi Aslak korskeana ja ylpeänä, mutta kasvonsa olivat kalman kalpeat.
Hän pisti sormet korviinsa, mutta kuuli kuitenkin "voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee", ja Liv istui siinä kirkkaana, valoisana lukien hänen tuomiotaan. Seuraavana päivänä oli Aslak työssä, mutta ei sanonut sanaakaan. Illan tullessa sanoi hän olevansa kipeä ja pakoitettu panemaan maata ennen ilta-lukemista. Liv vei illallisen hänelle hänen kamariinsa.
"Minä täällä käyn salaten jotain sinulta, Liv", sanoi hän vitkastellen, veti puukkonsa tupesta ja koetteli sen terää pöydän syrjässä. "Muistatko mitä kerroin sulle mustalaisista taannoin?" kysyi hän ja hakkasi puukolla pöytään. "Sen luulisin varsin hyvin muistavani", vastasi Liv.
Hän tahtoo houkutella sinua pois luotani, mutta viimeisen kerran on hän jalkansa kynnykselleni pannut. Missä hän on? Kylässä, sanot sinä? Jumalalle kiitos tästä hetkestä, ehkä minä vielä voin sinut pelastaa". Gunnar tarttui hattuunsa ja riensi ulos. Liv tahtoi huutaa häntä, vaan ei saanut sanaakaan suustansa.
Hetken istuivat puhumassa keskenään. "Saa nähdä mitä isä on sanova, kun hän kotiin tultuansa saapi tiedon tästä", sanoi Liv. Oli kuin Aslak olisi unesta herännyt. "Sinä et saa sanaakaan sanoa isällesi", sanoi hän yht'äkkiä, vetäytyen takaisin. "Miksi en?" kysyi Liv kummastellen. "Sinä et muistaa missä arvossa mustalainen on kyläläisten silmissä", vastasi Aslak.
Päivän Sana
Muut Etsivät