United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sadepisarat tippuivat märistä hiuksista alas kaulalle, hän ei sitä tuntenut. Röijy oli läpimärkä ja hän vapisi vilusta, vaan ei ollut siitä millänsäkään. Nyt hän ei enää tuijoittaen katsellut lahtea ja höyrylaivaa. Hän oli kääntänyt kasvonsa toiselle puolelle, tuonne vuonon toiselle rannalle päin, josta hieno sinertävä savu nousi puiden latvojen väliltä.
Silloin saattoi hän tuntikaudet istua ajatuksiinsa vaipuneena eteensä tuijoittaen, ja silloin soitteli hän viulullansa haaveellisia säveleitä, joissa hänen tunteensa, hänen mielentilansa ilmaantuivat, ja jotka paljon enemmän miellyttivät minun muutoin soitannollisessa suhteessa vähän edistynyttä korvaani, kuin hänen klassillinen soitantonsa.
Hän istui tuijoittaen eteensä. Sitten hän nousi. "Minä olen niin kummallisen tuskallisella mielellä tänä iltana", sanoi hän, "ota Raamattu, ja lue minulle vähäisen, jotta saan rauhaa". Liv meni kaapin luo ottamaan Raamattua. Hän istui juuri lehtiä kääntämässä kun tuulen puuska kilisteli ikkunoita ja ovi lensi paukahtaen auki.
Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen, yhä tuijoittaen kohden itää, huusi hirmuisesti, ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku, jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. Mutta viimein kuoli kaukainen, vapiseva ääni, leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät; ainoastaan raskas sade huokaili metsässä.
"Sepä peevelin mies vuorilla kulkemaan", sanoi hän tuijoittaen Per'in jälkeen, joka tuolla ylhäällä oli mustan pilkun näköinen. Mutta samassa Per hävisi tykkönään, Arne kuuli jyrinää pyörivistä kivistä. Hän kävi jääkylmäksi. Mutta kas, siellä Per ilmestyi jälleen; hän ei ollut tahtonut seurata sillä kertaa, vaikka oli ruvennut luistamaan.
Eli nousi ja hiipi kamariinsa; mutta Marit istui vielä kauan tuvassa leuka käsien nojassa, tuijoittaen etehensä kunnes kynttilä sammui kynttiläjalasta. YHDEKS
Kun minä seuraavana päivänä tulin lukkarin luokse, tapasin hänet istumassa puutuolillaan hyvin ykstotisena ja syviin mietteisin vaipuneena, kyynäryspäät polville nojautuneina ja tuijoittaen laattiaan, joka oli havuilla katettu, aivan kuin juhlaksi.
Utukuvan kaltaisina näin ihmisiä hyörivän vuoteeni ympäri, vuoroon valvoen luonani ja antaen pahan-makuista lääkettä juodakseni. Päivä vieri päivän perään; hitaasti kului aika; voimattomana lepäsin minä vielä vuoteellani, tuijoittaen noita liikkuvia varjoja, joita akkunoiden ulkopuolella seisovien puiden lehdet muodostivat vuoteeni vastapäätä olevalle seinälle.
Mielestäni tuomitsi hän toki liian ankarasti itseänsä ja ajattelin, että tässä olisi naisella hyvä tilaisuus vaikuttaa paljon hyvää, tekemällä hänen luontonsa lujemmaksi ja siten voiton varmemmaksi. Minä riensin, kirje kädessäni, hänen huoneesensa. Oli hämärä ja hän istui akkunan luona tuijoittaen pimenevää taivasta, vaikk'en minä voinut eroittaa hänen kasvojansa.