Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Nuot kerskaavaiset sanatko: "minä näytän sen" miehen vastustamis-halua herättivät, vai oliko se joku toinen tunne mutta eversti irroitti äkkiä itsensä Liisistä ja seisoi hiljaisena parin askeleen päässä hänestä. "Niin, minä en pelkää ... minä en sinua pelkää", jatkoi Liisi.
Kuinka aivan hänen kaltaisensa kultakutrineen ja sinisilmineen! Oi Liisi, Liisi, mun rakas Liisini. Juonas No nyt se palaa. Vuorela Häh, kuka siellä? Mitä sinä siellä tiet? Juonas. Ei enää mitään. Sanoin vaan että nyt se on täydessä liekissä. Huomenta! Vuorela. Juuttaan mies, joka aina on saapuvilla! Kolmas kohtaus. Vuorela, Lassinen. Lassinen Hoh hoh, olipa se pitkä tuo algebran tunti!
Prinsessa odottaa ehkä jotakin toista komeampata ritaria, joka pärskyvällä oriillaan, vie häntä kauas pois rikkauteen ja loistoon. Silloin tuolla köyhällä ritarilla ei ole muuta neuvoa kuin Liisi. Voi voi mitäs te nyt noin puhutte Antakaa minun mennä enhän minä Vuorela. Ei, nyt minä en enää teitä päästä kun kerran olen saanut teidät kiinni.
Kun hän näki Liisin noin everstin turvissa, hämmästyi hän hetkellisesti, mutta käveli samassa taas meitä kohti, vaikka vieläkin jonkunlainen kummastus kuvautui hänen kasvoissaan. Eversti istui liikahtamatta. Liisi ei näkynyt huomaavan mitään hänen ympärillään olevasta.
Tämän nähtyään emäntä puristi Liisin rintaansa vasten ja kauhusta ihan mustuneena huusi: "Rakas Jumala! Kuollut Liisi! Liisi kultani, Liisi kultani, Liisi kultani!" Maria kun näki emännän olevan melkein järjeltään, tarttui häntä olkapäähän ja sanoi: "Ei Liisi ole kuollut, vain pyörtynyt. Laitetaan vain makaamaan ja pannaan kylmä kääre pään ympäri, kyllä hän selviää."
Liisi!" huusi hän kyökkiin päin, "tuo minulle päivällistä!" Kyökkipiika toi sisään ruokaa runsaasti, ja Leijonan isäntä nosti reippaasti patalakin päästänsä, asetti sen sitte taas paikallensa ja laskeusi mukavasti istumaan nojatuoliinsa, otti eteensä ja söi tyyneellä mielin, kuin viisaan miehen tulee.
Liisi ei häntä enään kuullut; hän ikään kuin vaipui alas sen autuuden voimasta, joka laskeutui hänen päällensä, ja siinä silmän-räpäyksessä, kuin minä juoksin hänen luoksensa, hän kuten kuoleva kaatui maahan, samalla kuiskaten sanomattoman autuaallisen näköisenä: "Hän on minua rakastanut!" Eversti ja minä vaivoin jaksoimme viedä häntä takaisin hänen huoneeseensa.
Onko sinulla ollut täällä ikävä, Liisi? Hän aikoi kietoa kätensä ympärilleni. Mutta minä viskasin sen pois, otin askeleen taakse päin, mittailin häntä kiireestä kantapäähän ja katsoin sitten suoraan hänen silmiinsä, uhkaavalla, kylmällä, karkoittavalla katseella. Elä tule minua lähelle! Noh? Mikä nyt on? Mikä? Sinä vielä kysyt. Luuletko minua niin typeräksi, etten mitään huomaa?
Hänen sanansa hämmästyttivät minua niin, etten osannut vastata mitään. Agnes katsoi kelloaan. Nyt meillä ei ole aikaa enää kiistelemiseen. Hän soitti, käski kyyppäriä toimittamaan tavarat rantaan ja suoritti hänelle laskunsa. Mitä ajattelet siellä, Liisi? Ajattelen, missä ja minkälaisena sinua mahtanen ensi kerran nähdä? Vaikea tietää. Ehkä laupeuden sisarena. Luuletko?
Tämä surullinen, miellyttävä laulu synnytti minuun välistä juuri tuota surun-voittoista mielen-tilaa, jota Armo tahtoi minusta poistaa. Liikkeissään osoitti Liisi myöskin samaa vapautta näihin asti hillittyjen tunteittensa ilmaisemalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät