Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. marraskuuta 2025
Mutta emäntä menee kyökkiin ja herättää Liisan penkiltä, ja hän hypähtää ylös kuin tuulispää ja sytyttää kynttilän rautaisessa jalassaan, sillä hän ei pelkää, kun on näet hyvä tuttu yövartija Trullin kanssa, ja kyökki sitä paitsi onkin pihan puolella.
Nöyränä tarttui hän lempeästi Liisan käteen ja sanoi: "Armas vaimoni, suo mulle anteeksi mitä nyt olen sinulle tehnyt. Mutta omatuntoni tahtoo rauhaa." Ei kukaan häneltä kysynyt miksi hän entisen emäntänsä oli murhannut. Eikös sitä hennottu, vai ajateltiinko vain isäntää ja sitä taistelua ja tuskaa, joka niin kauan oli hänen sydämessään asunut.
Pahaa hänkin oli aina luullut Liisasta, pitänyt melkein huonon ihmisen alkuna ja jo ajatellut, että se olisi rangaistukseksi Latun emännälle, joka ei uskonut Jumalan johdatusta tällaisessa. Sen vuoksi hänellä ei ollut koskaan lohdutuksen sanaa Latun emännälle, kun tämä oli valittanut onnettomuuttaan, huoliaan ja vaivojaan Liisan takia.
Kuulla Liisan omasta suusta, ettei heidän kolmivuotinen lemmentarunsa ollut sittenkään erehdystä ollut ja että, toi tulevaisuus sitten mitä toikin, se aina oli säilyvä heidän elämänsä ihanimpana muistona ja korkeimpana, siintävimpänä kukkulana. Mutta eihän siihen nyt ollut tilaisuutta.
No, Liisa, virkahti hän, sytyttäen sikarin ja nojaten päänsä tutkivasti käden varaan. Mitä sinä mietit oikein? Yhtä ja toista, hymyili Liisa. Minua ja sinua? Ja muuta maailmaa meidän ympärillämme. Johannes selitti, ettei Liisan nyt ollut tarvis muita kuin heitä kahta ajatella. Ei ollut muuta maailmaa. He olivat nyt tällä hetkellä ainoat ihmiset maailmassa.
Nyt näkyi Tapani huomaavan tutun värsyn, suu vetäytyi hymyyn ja sormellaan viilettäen rupesi hän kovalla äänellä nuotilleen laulamaan: Kuka sitä saattaa sanoa että Torvelan Liisa on hullu? Punasella reslalla, valkealla tammalla Kajaanin linnaan tullu. Kajaanin linnan edessä on veden harmaja kivi; siihenpä on kirjotettu Torvelan Liisan nimi.
Saanut tietää, ettei Johannes ollut lähtenyt yksin ja lyönyt oven lukkoon hänen nenänsä edestä. Nyt oli tullut toinen ääni kelloon. Irene itkenyt ja raivonnut, Signe säälien häntä lohduttanut. Oli todettu, että Johanneksella sittenkin saattoi olla joku salainen suhde Liisan kanssa, oli kenties kauankin ollut, ehkä heidän avioliittonsa alku-ajoista saakka.
»Niin että Elsan ensimäisen tytön panette minun kaimakseni...» ja sen sanottuaan Liisa meni. Viion leski ymmärsi hyvin Liisan viittauksen. Lähempääkin oli hän viittaillut. Ja hänen puheittensa suunnasta olisi usein voinut päätellä, että Tuira ja Elsa olisivat jo väleissä. Sitä ei Viion leski kuitenkaan voinut uskoa vielä. Vaan sitä surullisempaa oli nyt ajatella sellaisen mahdollisuutta.
Liisan muoto oli muuttunut, hän pudotti kynttilän jalkoihinsa, tarttui molemmin käsin Iiwanan poskipartaan, wanutti häntä kuin raiwoinen peto ja weti hänet sitte perässänsä huoneesen. Silkkiwiittainen olento oli sillaikaa häwinnyt toisanne päin. Mutta saatua miehensä huoneesen Liisan wiha oli sulanut. Hän ei ollut mikään pahaluontoinen waimo, tämä Iiwanan lähes neljänkymmenen ikäinen puoliso.
Eihän minua ole, ei voi olla enää olemassa.» »Sinä olet, sinä elät! Etkö huomaa, että huulesi liikkuvat taas?» »Kaikki pelkkää näköhäiriötä vain. Etkö ymmärrä? Minä olen poissa. Minua ei ole missään enkä tiedä edes, onko minua ollut milloinkaan.» »Mutta olethan sinä siinä! Näenhän minä sinut, kuulenhan minä puhuvan sinun! Olethan sinä Liisa.» »Liisan haamu olen.
Päivän Sana
Muut Etsivät