Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kerran hämärissä, kun ei ollut muita kotona, se asia päätettiin, sillä tavalla ettei sitä käynyt enää purkaminen. Oli siinä syytä kummassakin. Alku oli Liisan tekemä, ja sentähden minusta oli hänessä enemmän syytä. Mutta kukapa minua uskoo? Jos tapaus olisi semmoisenaan tullut valkeuteen, olisivat kaikki päättäneet sen Antin syyksi, ja kaikki olisivat katsoneet kieroon häneen.
Olihan se Liisan mielilaulu, jota hän oli hyräillyt vedet silmissä jo paljon ennen kuin heidän eronsa oli edes kummankaan kaukaisimmassa aavistuksessa tapahtunut. »Aamulla varhain kun aurinko nousi.» Herra jumala! Hänen äänensäkin muistutti Liisaa. Siinä oli vain eräänlainen yksitoikkoisempi, metallisempi kaiku, joka teki koko esityksen vielä grammofonimaisemmaksi kuin se muuten olisi ollut.
Ettekö nyt näe, että kuningas käy tuolla kaukana edellä se on tuo ylevän ja juhlallisen näköinen mies ja eukko osoitti Krister Hornia. Noin vanhan näköinen eikä ole ikää kuin kuusitoista vuotta! huudahti Liisan naapuri. Entäpä sitten? toimitti eukko. Olisikos ihme, vaikka kuninkaalla olisi otsa rypyillä jo syntyessään? Olisi se minusta ihme, vastasi tyttö viattomasti.
Vaikka ei se silti lasten mielestä ollut niin oikea, ettei keskikaupungilla olisi oikeampi ollut, sillä sen he myönsivät käydessään toistensa luona puhelemassa joulusta. Latun Liisan mieli väittämään, että heillä on oikea joulu, aivan oikea, ettei missään oikeampi. Siihen toiset panivat jyrkästi vastaan: »Ohoh!» Keskikaupungilla, jossa oli joulukuusetkin! »Onpa meilläkin», selitti Liisa.
Hän kohotti tuontuostakin leukaansa, joka viime aikoina oli ruvennut lihomaan, ja katseli Liisan kertoessa loistavin silmin ympäri tupaa. Sillä hän oli vanhin mies niillä seuduin ja tunsi tarkoin kaikki herrasväet ja talolliset hyvin laajalti. Hän itse oli hyvin viisas mies ja pudisti usein päätänsä mummon kertomuksille sekä pisti panoksen nuuskaa nenäänsä, milloin jotakin pahaa kuuli.
Se oli Liisan onneksi, että hänellä oli tämmöinen vakuutus tukenaan nyt seuraavina päivinä. Hänen onnistui saada sen ystävänsä, joka kesän aikana oli hoitanut hänen tointaan myymälässä, pysähtymään edelleenkin hänen tilalleen, joten hänellä oli aikaa joka päivä käydä sairasta hoitamassa. Se ei kenties enää kauvan tarvitsisikaan hänen huolenpitoaan semmoinen oli hänen nykyinen tilansa.
Mutta Lauri näki illempana, kuinka ei ainoastaan Harttu, vaan muutamat nuoret ja varakkaat talonpojatkin, joita tanssi oli Uotilaan houkutellut, loistavin silmin katselivat kaunista Liisaa. Usein, kun hän kävi heidän ohitse, kuuli hän Liisan nimeä mainittavan ja näki kuinka milloin mikäkin tanssi hänen kanssaan. Ja Liisa nauroi ja laski leikkiä.
Mutta Matti yhä meni menemistään eikä odottanut ... sitähän on jumalaton! ... ja Liisan täytyi tulla perässä... Eihän tässä tainnut mikään muukaan auttaa, jos ei mieli erota toisistaan... Vaan missä sitä sitten yhyttäisi toisensa, kun toinen menisi sinne, toinen tänne ... näin vierailla mailla vielä... Ehkä tuolta vielä kirkkoonkin ennättäisi, kun oikein koettaisi olla sukkelana...
Toistaiseksi hän oleskelisi siellä vain päivillä ja kirjoittelisi siellä. Johannes tahtoi varata itselleen täten vielä eräitä päiviä järjestääkseen asiansa lopullisesti Liisan kanssa. Joulu olikin ovella jo. Mutta sitä ennen täytyi Liisan ja Muttilan välttämättömästi matkustaa. Oli päätetty, että Johannes oleskelisi päivät rouva Rabbingin asunnossa.
Tiellä hän seisoi ikäänkuin taidotonna ja tietämättä mitä piti tehdä. Kylästä kuului rattaiden pärinää ja epäselviä huutoja. "Heistro..." Se kuului selvästi. Varmaankin joku kysyi tulipalopaikkaa, johon tuo vastaus huudettiin... "Oo-o-i!" Liisan huuto oli kauheata epätoivoa ilmaiseva ja hyppäys kun hän liikkeelle lähti, mitä luonnottominta ponnistusta kysyvä.
Päivän Sana
Muut Etsivät