Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Istuivat selin näyttämöön, kuhertelivat vain keskenään ja kuiskailivat kieltä, jota Aadam ja Eeva mahtoivat käyttää ennen syntiinlankeemusta. Liisa oli hurmaavampi kuin milloinkaan, Johannes rakastuneempi ja sanasukkelampi. Yleensä ei Johannes mielellään nähnyt Liisaa moisessa mielentilassa. Tuo viritys muistutti hänelle liian selvästi Liisan epäilyttävää entisyyttä.
Wihdoin otti Heikki Liisaa kädestä kiinni ja sanoi: "paljon olet uhrannut minun tähteni, mutta wielä paljon enemmän waadin sinulta, waadin itseäsi kokonaan omakseni." Tyttö ei ottanut kättään pois; hän kallisti päänsä Heikin rinnalle ja kuiskasi: "kuinka se on mahdollista niin äweriään talon pojalle ja sotamiehen tyttärelle?"
Se palautui aina uudelleen ja uudelleen: Oliko tämä mielenvikaisuutta? Ei! Korkeinta järkeä tämä oli, pyhää järkeä, ylintä elämän, maailman ja oman itsensä ymmärtämystä. Johannes tunsi rakastavansa Liisaa tällä hetkellä niin rajattomasti, että hänen oli vaikea hengittää.
»Tule!» nykäsi Liisa Katria, lähtiessään kävelemään. Astuivat he nyt kolmikannassa, aliupseeri ja Liisa puhellen, Katri ihmetellen. Ja kun Liisa oikein makeasti nauroi puhellessaan ja tarttui sotaherraa käsivarteen ja katsoi silmiin nauraen ja sotaherra taas Liisaa hymyillen, niin silloin se hytkäytti Katrin sydäntä, se tuntui niin somalta, jotta se vasta tuntui.
"Lieneekö minua määrätty juuri muuksikaan," virkkoi Severin, "minä tunnen itseni tällä hetkellä sangen kehnoksi." "Se on hyvä, ettäs tunnet; pahempi olisi, jollet tuntisi; sitte ei olisi toivoa parannuksesta." "Te vaimot olette onnellisia; te ette joudu senlaisiin kiusauksiin." "Kylläpä niitä on meilläkin kiusauksia," sanoi Mari. "Muista esimerkiksi Liisaa."
Mutta joku joukosta, kun huomasi Ollin eperöimisen, sanoi kohta vilkkaasti: "Mitäs huono huokaat, kun on turva kelkassas?" Ja toinen veitikoista jatkoi kohta: "Ei itku markkinoilla auta, turkit juoda pitää". Ja niin satoi pilkkaa pilkan päälle, ett'ei Ollilla ollut aikaa enemmän Liisaa muistella, vaan sanoi: "No, mennään nyt sitten!" Ja niinpä mentiinkin.
»Piiskoja tietysti, vaan pyydä nyt ensin anteeksi», komensi Lapin emäntä. Liisa seisoi pystynä ja uhkaavana katsoen silmää räpäyttämättä Mikkoa. »Pyydä joutuin anteeksi!» komensi äiti ja sysäsi hartioista Liisaa lähemmäksi Mikkoa. Lapin emäntäkin toimitti Mikkoa lähemmäksi Liisaa, niin että vastakkain seisoivat lähellä toisiaan sovitettavat.
Betti täti ei vastannut mitään, hän vain katseli Liisaa tavattoman hellällä ja ilmeikkäällä katseella, ikäänkuin olisi hän tahtonut sanoa: Vihdoinkin olen, lapsi rukka, löytänyt onnettomuutesi perustuksen ja pääsyyn; voi, miten kauvas oletkin hairahtunut! Ja tuntui kuin olisi tuo katse alkanut liennyttää Liisan sydämmestä katkeruuden ja surun sinne kylmäämää jäätikköä.
Ja Ojamylläri? hän ei ollut suinkaan juuri kutsunut Liisaa, sitä ei olisi hänen jäykkä, kovakiskoinen sydämensä milloinkaan myöntänyt, vaikka se oli niin "ympärinkautta" tullut toisen ja kolmannen käden kautta. Erotessa olisi hänen kaiketi pitänyt maksaa Liisalle "myötäjäis-rahat", ja sen mukaan kuin me häntä tunnemme, sitä ei hän voinut. Avioelämä Ojamyllyllä oli siis säällisellä kannallaan.
Puhe loppui siihen muutamaksi minuutiksi, sillä likellä asuvat eivät mielellään ruvenneet puhumaan tuosta asiasta. Useimmat tunsivat, että jos tuohon jotain sanoisi, niin olisi se välttämätöntä käskeä kotiinsa, ja siihen ei ollut halua. "Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät