Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
"Kirjava on tikka metsässä, mutta ihmisen ikä kirjavampi," huokasi vihdoin Heistrokin Liisa. "Niin on, niin on, kova on tässä mailmassa köyhän kohtalo," liitti toinen. "Kova se on, J:la paratkoon, noidenki."
Puhe loppui siihen muutamaksi minuutiksi, sillä likellä asuvat eivät mielellään ruvenneet puhumaan tuosta asiasta. Useimmat tunsivat, että jos tuohon jotain sanoisi, niin olisi se välttämätöntä käskeä kotiinsa, ja siihen ei ollut halua. "Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä.
"Ei yksikään sitä arvaa, joka ei ole koettanut omalla kohdallaan, niin kuin minä," itki Heistrokin Liisa. "Niin no, ... mutta et sinäkään sitä nyt niin kovin ole koettanut ... eihän sulta mitään ole palanut. Sanna yksin tässä joukossa sen kokenut on ja tietää," sanoi äskeinen vaimo nurjasti Liisaa katsellen. Heistrokin Liisa oikein kiukustui, kun tahtoi tuo mokoma valheeksi tehdä hänen tunteitaan.
Sinä iltana kuin se palo tapahtui..." Heistrokin Liisa alkoi taas kertoa vanhaa juttua itkien. "Hyi kun on kylmäkin," keskeytti Anna. Akat menivät tupaan, lämpimälle takkakivelle istumaan ja keskustelemaan. Mutta koditon joukko ajoi hiljaksensa pois, ohitse entisten kodin raunioitten, mistä nokisia jätteitä vielä lumen alta törötti.
Heistrokin Liisa hohkasi ikään kuin painavia tunteita itsestään karkottaaksensa, ja viimeisen sanan lopputavun hän kiljasi itkuun pillahtamalla. Hän nimittäin oli jo äsken kertonut, miten hän luuli kylästä tullessaan oman tupansa palavan. "Kyllähän sen arvaakin, kun jokainen menee omaan poveensa," sanoi joku.
Siunasi hartaasti, kun Sanna kertoi, ettei Heistrokin Liisa ollut yösijaa antanut. "Voi sentään", hän sanoi, "entä ei yhtään sitä mennä omaan poveensa ... ei yhtään, hmh." "Ei ne ajattele sitä", sanoi Sanna. "Minä sanoin sitten Matille, että mennään Tiinan luo, kyllä se antaa." "No Jumala armahda, minkä sitä sitten mennään, jos ei ihmisiin.
Ei saattanut Sanna hyvästiä huutaa Heistrokin Liisalle ... oli mielestänsä kovin ulkokullattu ihmiseksi ja muistui pahalta mieleen, kun ei ollut paloyönä huonesensa laskenut. Akat jäivät Pertun Mikon pihaan katselemaan meneväin perään. Totiseksi muuttuivat kumpanenkin, eivätkä vähään aikaan mitään virkanneet toisilleen.
"Hyvät ihmiset, kuinka on tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli oman tupansa palavan. Voi sentään sitä ihmisluontoa... Olisi nyt luullut kaksin-käsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen onnettomuus tapahtui." "Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", lausui Helpon Tiina. "Tule meille Sanna lastesi kanssa", jatkoi hän.
Oli se kuka hyvänsä niin nurkumaan sitä tulee, kun vahinko omalle kohdalle sattuu... Ei ole yksi parempi kuin toinenkaan." "Jopahan," myönsivät muutamat, mutta Heistrokin Liisa sanoi: "Kyllähän, mutta ei saisi toivottaa onnettomuutta muille silloin kuin itselle on juuri tapahtunut. Silloinhan ei kukaan kykenisi toistaan auttamaan."
Heistrokin Liisa laski kannettavansa mytyn viereensä maantielle ja rupesi sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaansa jatkaa ja itsekseen pakista: "Nuo pellavatkin ovat oikein raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat ne Juntan emännän antamat leivätkin... Hyvä se on se emäntä, kun aina mulle antaa kehruunsa, vaikka kyllä olisi akkoja siellä likempänäkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät