Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
»Jo on taas uhkaavan näköinen», sanoi vieras. »Sinä haluat siis piiskoja?» Ja äiti otti taas käsille Liisan, ja kun ei ollut apua sittenkään, niin siunasi hän piiskat ja kuritti Liisaa. Piiskauksen jäljestä taas koeteltiin anteeksi pyytämään saada.
Ja millä tekosyyllä hän voisi kieltäytyä rouva Rabbingia tapaamasta? Ja tahtoiko hän kieltäytyä ollenkaan? Eivätkö nuo tapaamiset jo olleet muodostuneet tärkeäksi tekijäksi hänen sielun-elämässään? Mutta jos hän ei taas tahtonut kieltäytyä, mitä syytä hänellä oli kieltää Liisaa seurustelemasta Muttilan kanssa? Sehän oli siinä tapauksessa sulaa hulluutta!
Nyt joudu! kiirehti se vuorostaan Anna Liisaa. Mistä minä tyynyn otan? Ota vaatekahverista. Tule neuvomaan, että mikä se otetaan. Minä tulen. Anna Liisan jouduttua oli jo Aapelilla tyyny kainalossa. Se vaan odotti neuvomaan tulijata ja sieppasi nyt taskustaan torvelle pyöräytetyn paperin ja sanoi hiljaa: Tässä on vielä yksi puolan pohjallinen, vaan katsohan sisään, ennenkuin panet muiden joukkoon.
Ja sitä syvemmin, sitä intohimoisemmin hän tunsi Liisaa vihaavansa. Hänkö muka rakasti tuota naista? Päinvastoin! Hänkö muka olisi ollut valmis hänen tähtensä oman itsensä ja oman elämänsä uhraamaan? Ei tullut kysymykseen!
Vielä sinulla mikä ... ei mikään. Kummapa, jos ei nukuta, kun tullessaan koko matkan reessä makasi... En minä koko matkaa... On sitä puolessakin ... mut' olehan nyt vaiti ja nuku pois... Liisaa nukutti kovin, hän veti taas peitteen korvilleen ja nukkui... Matti mutisi, että »jos tietäisit, niin ei sinuakaan nukuttaisi». Mutta sitten hän kohta itsekin nukkui.
Hän tiesi mitä se Ameriikkaan meno merkitsi, sillä monesti oli Kananen uhannut mennä sinne akkaansa pakoon, kun hän oli sitä kovistellut väkijuomien väärin käyttämisestä. Sääli hän nyt Anna Liisaa, joka oli muitta mutkitta jäänyt leskeksi. Hän huudahti: »No niinkö se nyt heittikin koko talonsa ja eukkonsa ja itse meni! Vai semmoinen mies se olikin, sekin Ihalainen!»
Osaksi puhui hän totta. Hän oli todellakin kärsinyt usein siitä tavasta, millä hänen vaimonsa kohteli Liisaa. Aivan samoin kuin hän kärsi, kun tämä joskus herjasi Suomen suomalaista rahvasta, etenkin sosialisteja. Silloin hän aina oli tuntenut tuskallisen yhteenkuuluvaisuus-tunteen kulkevan läpi sydämensä. Hänellä oli siihen oikeus, ei muilla! Ja hän voi kohdella kuinka tahansa Liisaa, ei vieraat!
Nyt tuli rouva Rabbing ja auttoi pelkällä olennollaan voimakkaasti Johanneksen omia pyrkimyksiä takaisin ulkopuolisiin tarkoitusperiin. Rouva Rabbingin seura vaikutti häneen yksinomaan miellyttävästi ja hyvää-tekevästi. Hän oli niin kauan Liisaa ja yksinomaan Liisaa ajatellut, että hän tunsi vilpitöntä helpotusta saadessaan jotakin muutakin henkistä jauhettavaa.
Heikki kiintyi Liisaan yhä enemmän, ja vähitellen alkoi Liisakin tottua uuteen kotiinsa. Kaikki koettivat hyväillä Liisaa yhtä hellästi kuin Heikkiäkin. Ja niinpä oli nyt Vuorelassa kaksi lapsukaista. He kasvoivat vierekkäin kuin kaksi kukkasta, jotka tuuli on toisiinsa kietonut.
Ja sinä kun luulit, Matti, että se oli rautapellistä pitkin matkaa. Lienenkö tuota luullut? Luulit, luulit ihan varmaan ... etkö muista, kun istuit vielä pirtin penkillä ja hakkasit tupakkia ja silloin sanoit, että Mutta Matti ei ollut Liisaa kuulevinaan... Ja sitä on tuota suoraa tietä ... kuinka pitkältä liekään? kyseli hän. Onhan sitä siinä ... yhtä tasaista taivalta. Vai yhtä tasaista?
Päivän Sana
Muut Etsivät