Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Kaunis ruusu halavien hyminässä Päänsä uneksien alas kallistavi, Unissansa hymyilee, ja nuorukainen Pohjatuuless' kultanummen kunnahalla Ylös päänsä nostaa; kirkkaast' otsa loistaa; Lemmen hourauksessa hän lausuilevi: »Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli, Riehu vapaast' ympär' poskieni tulta, Puhaltaen kultain kotokartanosta.
Tämä huone on muuttunut murheen leiriksi, joka muutos on teidän, vaihka epätaiteinenki työnne; alussa ainakin epätaiteinen, toivon minä. Tässä ystävälläni Canziolla oli kihlattu morsian, jolle hän kerran oli vannonut ijankaikkisen lemmen, mutta nyt on hän unohtanut valansa ja menettänyt ainiaksi neitosen elämänonnen.
Ja kukkivat kasvit ihannellen katselivat lähdettä ja nyökähyttelivät päätänsä ohitse lorisevalle purolle; mutta lemmen ruusu uskalsi muita enemmän ja syöksi hehkuen sen kirkkahaisen sydämelle, ja iloisempana ja ruusunhohteisena vieri puronen edellensä.
Tääll' on vuode, puhdas vuode Puhtahalle pulmuselle, Tehty lemmen lehtisistä, Sotkan uuden untuvista; Veden väki, Vellamoiset, Aallotarten armas kansa Sua siinä tuudittavi, Unten maille uuvuttavi. Siitä Koittaret koreat, Päivän tyttäret soreat Kutsuilevat karkeloihin, Lemmen leikin lyöntilöihin.
MARGARETA. Eräs Pohjolan talvi-ehtoo ihanampana kesän iltaa Edenissä aina muistossani väikkyy, ja teki sen lemmen jumala, koska Anianin silmä sädehtien mulle onnensa ilmasi; ja me syleilimme kihlattuna toinentoistamme. Kerran, vielä kaksi me kohtauimme, mutta emmehän kolmatta enään; häntä kutsui pian vartijaksi kotomaan porteille uhkaava sota. KARIN. Minä muistan jäähyväishetken.
TROILUS. Ah, pilkan oma on, ken haavojaan Kehuen näyttää! Joko mennään, prinssi? Rakasti, rakas oli ja on vielä, Mut ain' on kade onni lemmen tiellä. VIIDES N
»Voit olla oikeassa muiden naisten suhteen, et hänen! Hän on poikkeus sukupuolestaan.» »Huomaan, että rakastat häntä vielä.» »En, minä vihaan!» »Mainiota. Siispä kosta hänelle!» »Mielelläni. Mutta miten?» »Nöyryytä hänet, niinkuin hän on sinut nöyryyttänyt! Saata hänet kärsimään samoja tuskia, joita itse olet hänen tähtensä kärsinyt!» neuvoi ääni. Se ajatus kelpasi Johannekselle. Lemmen tuskia?
Mutta hänen oli mahdotoin päättää, oliko se ilo, jota hän tunsi Saaran seurassa, syntisen lemmen alkua vaiko, mitä sen olisi pitänyt olla: sydämellistä ystävyyttä ja rakkautta naiseen, joka oli kaikkia muita puhtaampi ja parempi.
Isän miekka ankara vyöllä on, ja olalla harppu huiskii. »Vaikk' kaikki sun pettäis, laulun maa», huus uhmaten urho oiva, »tää miekka sun oikeuttas puolustaa, tää harppu on riemukses soiva!» Ja laulaja kaatui, mut lannistaa ei ylvästä henkeä voida. Hän harppunsa särki, ei enää saa sen haastavat kielet soida: »Sua koskaan vieras ei sorrakaan, sa lemmen ja miehuuden kaiku!
Mutta enin lauloi hän yksilön sortumisesta Salliman valtojen alle, että yleis-itselö hänessä sen korkeammalle kohoisi ja riemuitsisi. Hän lauloi ristiriidasta, joka käy läpi lemmen maailman, ja sopusoinnusta, joka sen Jumalana sovittaa. Hän lauloi äärettömyyksistä, joissa kohtisuorat viivat koskettavat jälleen toisiaan, ja kaiken moninaisuudesta, joka kumpuaa vain kaiken yhteydestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät