Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Kuta enemmän lauloin, sitä enemmän tunsin mielikaipuuta. Enemmän, enemmän tuli lauluuni kysymyksiä, joihin mieli hentoisesti vaati vastausta. Vaan vastausta ei tullut. Kaiku kuletti kysymykseni yli laaksojen rinteeltä rinteelle ja sinne hävitti.
Ei olleet ne luodut mulle. Mut jos sinun silmäsi tutkii vaan, voin laulaa ma laulun sulle kuin lauloin ma lapsen aikoihin kas, lauluna sujuu se paremmin ja kyynelet kuuluvat kantelehen. Niitä muuten ma ilmoita en. II. LAULU METS
Raikkahasti laulaa aamunaalto, kun se läikkyellen rantaan lyö, hilpeä on haapalehdon helke, sit' ei paina elon päivätyö. Yksin kerttu laulaa murheissansa ikävöiden omaa armastansa. Minä myöskin aamunaallon lailla ennen lapsenmiellä laulelin, sitten lietona kuin rannan haavat leikin, lemmin, lauloin, tanhusin. Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta, saanut olen huolenvirret sulta. KULTAANSA IK
Minä asun nimittäin etäisessä kaupunginosassa. Minä kuljin ja lauloin, sillä, kun minä olen onnellinen, laulan minä aina jotakin itsekseni, niinkuin jokainen onnellinen ihminen, jolla ei ole ystäviä, eikä hyviä tuttavia, joiden kanssa hän voisi iloansa jakaa.
Mutta sinä yönä, hän oli kärsinyt kovia tuskia edellisinä vuorokausina, ja hänen kärsimyksensä olivat sovittaneet minut hänen kuolemansa kanssa. Ne vähenivätkin kuoleman lähestyessä; hän pyysi minua niinkuin muinoin lapsena, nukuttamaan itseänsä laululla. Ja minä lauloin, minä jaksoin laulaa. Hän nautti siitä ja siitä sai lauluni yhä enemmän voimaa.
«Eipä juuri niinkuin luulet!» vastasi Petrea jälleen punastuen, «sillä ensiksi tahdoin tosin huvittaa häntä, mutta sitten tahdoin myöskin itse vähän huvitusta. Niin, asia on semmoinen että ... että ... minulla ei ollut mitään tekemistä ja huvitellessani herra M...sköldiä ei minun mielestäni ollut niin ikävää, kuin sain hänen huvittelemaan itseäni. Sen vuoksi kuuntelin hänen pieniä juorujaan, sen vuoksi keitin hänelle aprikoosihilloa, sen vuoksi kerroin hänelle juttuja, sen vuoksi myöskin lauloin hänelle iltahämärässä: «Tervetullut oi, illan kuu»! ja annoin hänen pysyä siinä luulossa, jos häntä halutti, että hän muka oli tuo kuu...
Näin hänen silmänsä valon sammuvan ja hengityksen lakkaavan ja tiesin sen olevan sielun eroamishetken ruumiista, meidän eronhetkemme, mutta minä en tuntenut sitä, minä lauloin yhä; minusta tuntui kuin kantaisi lauluni hänen henkensä ja kohottaisi sen taivaasen. Olin autuas sinä hetkenä, minäkin niinkuin hän korotettuna yli kaiken maallisen tuskan.
Liisa oli minua muutamana lauantai-iltana kotiin noutamassa, ja kun illan pimitessä astuttiin polkua myöten kotiin, peräkkäin, minä edellä ja Liisa jälessä, rupesin minä tätä laulua laulamaan ja lauloin sitä mennessäni. »Mitähän Liisa tästä ajattelee, kun kuulee», arvelin minä joka värssyn laulettuani, mutta kun lopetin, ei Liisa virkkanut mitään.
Kell' onni on, se onnen kätkeköön, kell' aarre on, se aarteen peittäköön, ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan. Ei onni kärsi katseit' ihmisten. Kell' onni on, se käyköön korpehen ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan ja hiljaa iloitkohon onnestaan. Miks tullut et Ziska, punahuulinen, valkeaniska? Niin kaunis, kaunis ol' yö. Minä lauluja lauloin ja odottelin sua.
Tosin värisytti ja peljätti minua ajatus, että ääneni kaikuisi näitten neljän seinän välissä; mutta minä olin kuin jollakin tavalla lumottu olinhan jo kuitenkin voittanut ujouteni ja kertonut osan lapsen-elämästäni. Minä rohkasin mieleni ja lauloin pienen laulun.
Päivän Sana
Muut Etsivät