Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Pää-ajatus tulee aina uudelleen esiin loppusäkeenä ja painuu siten niin sydämmeen, että siitä on suorastaan mahdoton päästä erilleen. Sama on nuottien laita; ne ovat kaikki hyvin reippaita, ja käyvät enimmäkseen marssitahdissa, useinkin retkulaulun tapaan. Minä lauloin sittemmin muutaman niistä nuoteista lapsilleni, ja se tarttui heti niiden muistiin.
Tuota säveltä lauloin minäkin kerran, mutta nyt kiitän Jumalata siitä, että olen metsänvartijan emäntä. Meillä on leipää ja särvintä kylläksi, ompa myöskin joku kopeikka ollut talossa, ja tullee varmaankin lisää, jos Jumala siunauksensa antaa, ja yksi on myöskin Wellin talon laita.
Kant. Lauloin ennen lapsempana, Muistin muita pienempänä; Laulelin jokaisen laakson, Joka kummun kukkuelin, Joka rannan rallattelin, Lehot leikkiä pitelin, Ilman lintujen iloksi, Rastahaisien ratoksi, Suosioksi sorsasien, Allien aian kuluksi. Sillä voitin viisi vuotta, Vuotta kuutosen kulutin, Armahan isoni luona, Emon kaunon kartanoilla, Veikkoni venon kokassa, Siskon marjapoimennilla.
Kun puin riihen ensimmäisen, Sainpa otria ololta, Purnun puituja jyviä, Otrista panin oluen, Viinan keitin kekrikseni, Sitt' oli juoa joulunakin, Loppiaisna lollottoa, Siitä lauloin laskiaisna, Viel' oli päässä pääsiäisnä. Kesä keikahti etehen, Tamman tallista kuletin, Ulos talvitanterilta, Päivän liikkui liinaharja, Heilui hempeä hevoinen.
Miettivi poika mielessään: Kuollako vai jäädä elämään? Hiljaa, hiljaa niin sydän lyö. Ehkä tehty jo onkin työ, min sään mulle neuvo Jumalan. Lauloin jo laulun parhaimman. Mutta niin kauniina aurinko nousee ylitse ylhien kalliorantain, vilkkuvi rannoilla valkeat talot, puuntavi punaisenkirjavat lehmät, joita nyt käyvät lypsämähän neitoset nuoret kuohuvin kiuluin.
Minä iloitsin maailmasta, ja maailma minusta. Siihen vaikutti niin moni seikka. Minä lauloin laulun toisensa jälkeen ja annoin sydämeni purkautua säveliin! Minä puhelin hänen kanssaan lämpimästi ja sydämellisesti. Hän pyysi minua tulemaan heille saadakseni takaisin muistiinpanoni, joita hän varovaisuuden vuoksi ei tahtonut muulla tavoin palauttaa, ja minä lupasin hieman epäröityäni.
Sitä laulua lauletaan vielä nytkin siellä kotipitäjässä, vaikka en minä sitä itse ole kenellekään opettanut... Muuan piikatyttö oli rannalta kuunnellut, kun minä virtaa alas mennessäni sitä lauloin, ja oppinut sen siinä ja kohta toisille tytöille laulanut.
Ja valitatte köyhyyttänne, vaikka tiedätte että minä olen vieläkin köyhempi. Vai tuletteko te vain minun kanssani itkemään ... että me, jotka kerran olimme rikkaita, nyt olemme maantielle joutuneet?» »Ja kuitenkin te tulette kuin velkojat! Oletteko te hulluja? Minähän lauloin teille runoja! Elämä oli runoa ja rakkaus oli punaisia kukkia sen säkeiden välissä.
Silloin minä lauloin senkin laulun, joka alkoi näin: Vesillä, vesillä vetten päällä on niin lysti luistaa arvaella aikojaan ja kultoansa muistaa. Illalla, illalla, illan suussa kaiho mieltä kaivaa kaikilla muilla kun kultansa on ja minä olen yksinän' aivan.
Ilman vain. Entäs omat laulunne ettekö enää koskaan runoillut? Johan sanoin, että en. Niin, kyllä kerran vielä hän veti kädet kasvoiltaan ja kohosi entiseen asemaansa. Kyllä kerran vielä lauloin uusia lauluja en ole sen koommin tehnyt vanhoja ne vain olivat. Kun lapset alkoivat kasvaa suuremmiksi meillä on kaksi tyttöä opetin minä niille lauluja, kun niillä on hyvä laulunääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät