Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi: "Jo vainen sukuni muuki, kaikki veljeni, venoset, juoksi sormin soutamalla, airoilla avittamalla, huoparilla huopimalla, puhumalla purjehesen." Siitä vanha Väinämöinen heitti hiekalle hevosen, painoi puuhun marhaminnan, ohjat oksalle ojenti, lykkäsi venon vesille, lauloi purren lainehille.
Prinssi vei hänet tornin akkunaan. "Kuuntele, oi Eben Bonabben," sanoi hän. Tietoviisas kuunteli. Satakieli istui pensas-aidassa tornin alla ja lauloi lemmetyiselleen, orjantappuran ruusulle; jokaiselta kukkivalta oksalta ja jokaisesta lemuavasta lehdosta laukuili yhteensointuvia säveliä, ja rakkaus! rakkaus! rakkaus! oli nyt niinkuin ennenkin se aine, jota kaikki lauloivat. "Allah Akbar!
Näihin pimeihin piilopaikkoihin muinainen kirkko pakeni vainomuksen alta; tänne se laski kuolleensa; ja täällä, heidän hautojensa vieressä, se lauloi voiton virsiänsä ja piti Ehtoollista Hänen kanssaan, jonka tähden he kuolivat. Tässä kirkossa minä vietän tuntikausia. Minun ei tee mieli astua alas pyhiin holveihin ja tutkia hautoja, jotka tuomion pasuna ennen pitkää on avaava.
Ja näytti hänellä olevan siihen voimaakin, ainakin aluksi. Kun punssibooli oli tuotu pöydälle ja maljoja täyteltiin, lauloi Anterokin mukana: Maljanne, veikkoset, täytelkää, kun nuoruuden aika on vielä! mutta kaasi omaan lasiinsa soodaa. Etkö juo punssia En maista vettä väkevämpöö. Antero vesipoika!
Läksi siitä astumahan Ahon poikki, toisen pitkin, Vieri soita, vieri maita, Vieri synkkiä saloja. Itse lauloi mennessänsä, Virkkoi vieriellessänsä: »Syäntäni tuimelevi, Päätäni kivistelevi, Eikä tuima tuimemmasti, Kipeämmästi kivistä, Jotta koito kuolisinkin, Katkeaisinkin katala Näiltä suurilta suruilta, Ape'ilta miel'-aloilta.
Marketta koria neiti Keträeli joutessansa, Lauloi keträellessänsä: "Ei neiti minun näköinen Koske sen lehmän nisähän, Joka lie häilynnä härille, Kun ei hiehoista heryne, Vasikkaisista valune." Marketta koria neiti Keträeli joutessansa, Lauloi keträellessänsä: "Ei neiti minun näköinen Käy uuhta keritsemähän, Jok' on ollut oinahilla Kun ei karkko kasvatelle, Tahi kantane karitsa."
Ajat ammoiset mieleen muistuu nyt, tuhatvuosien häipyy häivä, moni tarina päättyi, päättynyt ei vielä Perman päivä. Ja muisto Aunuksen autuaan lie muille vain tyhjä lehti, mut meille, lapsille laulun maan, sydänjuuriin se syöpyä ehti. Ken kuuli soutaen Laatokkaa, miten lauloi sen laineet surren, hänen sielunsilmissä kuumottaa vain valkamat vainopurren.
Kerran rantaa kevät-öistä kulki nuori mies ja nainen; nurmi nousi, lehti puihin puhkes, vieno viri pyrki etäisien saarten päihin niinkuin aatos kahden autuahan. Toisahalla terhen karkeloitsi, ihalaiset immet aallon heilui, vieri hämäräisten vetten päällä, seuloi unelmia uskollisten. Mutta meren ensi laine lauloi: »Hetki vaan on pysyväinen. Miksi kuolevainen kuolemaa sa pelkäät?
Mutta kun jokainen heistä tietää kuinka pitkä aika heillä on elettävänä, heittävät kaikki parannuksensa kunnes aika rupeaa lähenemään. Jos heistä siis joku mallikelpoinen tavattiin, saatiin olla varmana siitä että hän jo lauloi virtensä viimeistä värsyä.
Tuhat-äänin lauloi luonto Luojan ylistystä, kesän nuoren kukintaa ja lemmen täyttymystä. Runosikermä Isonvihan ajoilta ENSIMM
Päivän Sana
Muut Etsivät