United States or Seychelles ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutama vuosi sitten piti hän näet esitelmän Helsingin Suomalaisessa Seurassa, Kalevalan aiheen johdosta silloinkin. Tuolla kertaa puhui hän Väinämöisen kosioretkestä Pohjolaan. Vanha laulaja purjehtii merta pitkin ja Ilmarisen sisar »Tuo paikka, sanoi Perander, on kuvaavimpia ja maalarin siveltimelle kiitollisimpia.
Teidän laulunne on parempi vastaus niihin ihmisen kysymyksiin, jotka hän tekee itsellensä, kuin hän milloinkaan voi käeltä saada." "Minä epäilen sitä," sanoi laulaja. "Laulu on korkeintaan vaan Luonnon sydämestä tulevan äänen kaiku.
Siitä vanha Väinämöinen, Laulaja iänikuinen, Itse otti ontelonsa, Hauinruotaisen romunsa: Alkoi soitella somasti, Kajahella kaunihisti, Luonnon laululla lumosi, Itkulle inehmot työnsi. Ei ollut sitä urosta, Eikä miestä naisellista, Ollut ei miestä eikä naista, Eikä kassan kantajata, Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen ei syäntä sulanut Soitanto sulan urohon, Vienot virret Väinämöisen.
Näät ihmisyyden laulaja hän oli Herran armosta, tuon lahjan piti arvossa ja palveli näin Luojaa; Hän, lähde kaiken valkeuden, myös Shakespearen loi seppelen, soi kuolevalle säkenen, mi kuolemalta suojaa.
Nämä sanat kummastuttivat Kenelmiä, sillä eikö laulaja ollut sanonut että hänen laulun aikansa oli ohitse, että hän oli päättänyt heittää runonsepittämisen sikseen? Mitä toista tietä maineesen, josta arvostelu ei ollut voinut häntä estää, kulki hän nyt? Hän, jonka Kenelm oli luullut kauppakirjuriksi. Varmaankin joku vähemmän vaikea proosallinen tie; kenties kirjoitti hän novelleja.
Kun hän oli lopettanut, kasvot yhä pois käännetyt, niin nainen ei kuiskannut "anna anteeksi," eikä halannut häntä; mutta hän laski, ikäänkuin vastustamattoman vaiston kehoituksesta, kätensä hiljaa miehen olkapäälle. Laulaja säpsähti. Hänen korvaansa tunki hän ei tiennyt mistä, sanat: "Onnettomuus onnettomuus! Muistakaa pientä lasta!" "Hiljaa!" sanoi hän kääntyen naiseen: "Ettekö kuullut ääntä?"
Se sydänjuuria lämmittää, Ja henkeä suomalaista Taas uusi innostus nostattaa, Kun kuulla saa urostöistä, Joill' urhot maatansa puolustaa, Ja miehistä miekkavöistä. Se poika kylmän on Pohjolan Tää laulaja sulokieli, Jonk' ahjo tuntehen hehkuvan, On isänmaallinen mieli. Oi isänmaani, sa kallihin! Kuink' olit uupunut aivan, Sun äidinkasvosi kyynelin Oli uurtunut alla vaivan.
Ma aamusen koittaen purren jo nään, Ja ellei hän saavu, ma vastahan mään. Ah, kaunis on rantasen raiku. Laulun kestäessä on Maria lähestynyt tuvan ikkunaa, jonka hän avaa. Neljäs Kohtaus. Anna. Maria. MARIA. Ken oot sa laulaja, jon äänet hellät Mun murheen unelmista viehättää? Ett' epätoivon tuskat unhoittain Viel' ilon häivän luulen siintäväni.
Siitä vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, astui soitellen ahoja, kajahellen kankahia kera kuulun vierahansa, kanssa karvalallusensa. Jo soitto tupahan kuului, alle kattojen kajahus. Virkahti väki tuvassa, kansa kaunis vieretteli: "Kuulkottes tätä kumua, salon soittajan sanoja, käpylinnun kälkytystä, metsän piian pillin ääntä!" Vaka vanha Väinämöinen itse ennätti pihalle.
Minulla ei ole syytä enää salata nimeäni, eikä minulla ole ollutkaan muuta syytä siihen kuin oikku Kenelm Chillingly, Sir Peterin, Exmundhamin omistajan, ainoa poika." "Minä onnittelen isäänne siihen että hänellä on niin lahjakas poika," sanoi laulaja kohteliaasti kuin ainakin.