Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Kelpo miehen sai Liisa, mutta verosensa mieskin sai.» »Liian uusia kiittää», sanoi Latun emäntä vakavasti ja yritti puhetta muuhun kääntämään, vaan Lapin emäntä kehuvasti jatkoi: »Uskallan minä kiittää. Minä olen aina sanonut Liisasta kaikille, että saattepa nähdä, niin se vielä kelpo emäntänä keikkuu, sen minä olen sanonut jo aikoja sitten.
Herra Jumala! Jos hänenkin tyttönsä kulkisi vielä noin kuin Kristiina ja sitten vielä joku nauraisi niinkuin hänkin nauroi! »Niin, rukoilla niidenkin edestä, jotka meille pahaa tekevät», lausui Latun emäntä. »Niin on käsky. Mutta kaukana on meistä tällainen lähimmäisen rakkaus, kun sorretutkin sortavat toisiaan. Miten voimme sitten rakkautta odottaa niiltä, jotka meitä sortavat?»
Nauravalla mielihyvällä kuunteli Viion leski heidän tunnustuksiaan ja tunsi jonkunmoista tyydytystä siitä, kun jotkut lausuivat niin sattuvasti ja ikäänkuin ilmaisivat hänen tunteensa, joille hän ei ollut sanoja tavannut. Latun emäntä pysyi vakavana, tuli melkein vielä vakavammaksi kuin oli ollut. Hän tuntui ja näytti nöyrälle ja vaatimattomalle ja katseensa oli enemmän surullinen kuin iloinen.
»Joko Elsa on kuollut?» kysyi kuiskaten Liisa tultuaan asialta ja katsottuaan Elsaa, joka nukkui. »Ei ole vielä, vaan kaukanakaan ei ole», vastasi Latun emäntä. »Ajatelkaa mikä harmi!» sanoi Liisa. »Ei saatukaan rovastia. Ei sopinut hänen itsensä tulla, vaan sanoi toimittavansa apulaisensa. Enhän minä olisi halunnut, vaan enhän kieltääkään voinut.»
»Vaan eihän sitä tiedä siltä minkälaiseen hoitoon sattuu», sanoi Latun emäntä. »Kuulosti siltä ja olen minä itsekin nähnyt, että ei ole aina hoitoa minkäänlaista, vaan päinvastoin pidetään hoitolaista huonommin kuin elukkaa.» »Ei ole köyhän elämä täällä ruusujen ja kukkasten päällä», huokasi Vimparin vaimo. »Kurjuudesta kurjuuteen.»
Se on kuin timantti vaan niitä timantteja juuri mieluummin ryöstetään. Ei ne huonot ihmiset ole huonoja lapsia olleet, ne ovat paraita olleet». »Paraat ja kauniimmat», arveli Nikkilän emäntä. »Niin, niinpä se taitaa olla», arveli Latun emäntä ja ajatteli, että Tolpan Anna, Lammin Kaisa, Lehtisen Helena ja ketä vain muisti, olivat kauniita ihmisiä.
Siitä kiepsahti katolle, solan yli hyppäsi naapurin puuvajan katolle ja sieltä pihalle ja juoksujalassa pallinlyöntipaikalle. Mielessä kiehui vain Terilän Heikin vääryyden teko, kun menetti linnan ja muita uhkaa, jos eivät saa koppia, vaikka itse ei saa koskaan. Pojat riemuhuudoin ottivat vastaan Liisan. »Joku pois ja Latun Liisa sijaan!» huudettiin. »Tule meidän puolelle.»
Latun emäntä ymmärsi täydellisesti hänen ajatuksensa ja sanoi lohduttaen: »Yksi murhe on suotu yhdelle, toinen toiselle.» »Niin kai, niin kai. No hyvästi.» »Hyvästi, hyvästi. Sepä oli, kun ei sattunut nyt olemaan. Lauantainahan ukko saisi sieltä työpaikastaan, vaan on siihen vielä aikaa», sanoi Latun emäntä säälin äänellä ja lopuksi: »Mistähän te poloinen sen nyt saatte.»
»Lukekaa... Jeesus... lapsia... syliinsä...» Ennenkuin ehdittiin mitään hänen pyyntönsä johdosta tehdä, ummisti hän silmänsä ja hetkisen perästä kohosi rinta korkealle, laskeutui sitten alas ja henki pusertautui pois korinalla. Hetken äänettömyyden jälkeen, joka oli kuin vielä viimeinen odotus, lausui Latun emäntä hiljaisella äänellä: »Elsa on poissa.
Ei tarvitsisi sinunkaan sitte verorahoja tuoda, terveyttä vain», tuumasi Nikkilä. »Ei Jannea saisi sieltä tuoda.» »Miksi ei?» »Sen pitää veisata Jumalalle kiitosta.» Nikkilä ei virkkanut siihen mitään, laittausi vain istumaan mukavasti ja rupesi lukemaan Latun Jannen kirjettä. »Niin on onni onnellisten kuin keväinen päivän nousu», sanoi Nikkilä hiljaisesti ja vaipui syviin mietteisiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät