United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä liikuttava yksinkertaisuus?" virkkoi kreivi. "Onkoon siell' edes lunta siellä Genuassa? sanoi Lamik Rikkut huolestuneena. "Lapsukainen", mukisi nimismies. "Meidän Herramme seuratkoon sinua". "Ja luopukoon sinusta", vastas André. Ehtoon' ennen lähtöä istuivat Thorsen ja André yhdessä.
AGNES. On siis olemassa joku pilvi? SIIRI. Ei juuri niin, ei. Mutta on olemassa asia, jota sanotaan: kirjainpäätökseksi. AGNES. Mitä sinä, lapsukainen, tarkoitat? SIIRI. Niin, välistä, näetkös, ei usein, on Tuure hieman kummallinen. Hän vain tuijottaa eteensä eikä kuule eikä näe mitään. Silloin on hänellä kirjainpäätös mielessä, näetkös. Oo, kuinka minä inhoan noita kirjainpäätöksiä!
Nuku siellä huoletonna, Nuku lapsukainen, Vaikka isäs paavi konna Vei jo nuorra vainen. Isäs kärsi kuolemansa Polttoroviolla, Mutta luja uskossansa Jaksoi aina olla. Nyt mä laulan kehdollasi Isäs kohtalosta, Ett'et myös sä uskollasi Henkeäsi osta. Vaan kun vartut, lapsi, kerran, Murra sortovalta. Kuule aina käskyt Herran, Käskyt jumalalta».
Jokainen vinttikamarin ikkuna, jokainen herttainen lapsukainen, jokainen harmaahapsinen vanhus, jokainen vanha kivitalo ja kapea kuja toi heti mieleeni jonkun kohdan hänen kertomuksistaan.
Kuustoista vuotta ummelleen tät' ennen Sylvester Saari nimipäivänään Sai lahjan puolisoltaan, joka mennen Pois, kiiruhti het' toiseen elämään. Tää lahja, lapsukainen, toden totta Ol' isän kallein aarre ainoinen; Ja hoidon huolekkaan sai pikku Lotta, Lapsesta nousi, sujui neitonen.
"Tämänkö prinsessan?" kysyi hän minua osoittaen. Minä pudotin hopearahat ruohoon ja pakenin... Paha, ilkeä Heintz!... Mutta minkä tähden olinkaan kertonut hänelle sadun ihmeen kauniista ja arasta herneen päällä makaavasta prinsessasta, ja miksi olin sallinut hänen sen jälkeen kutsua minua "prinsessaksi", syystä että hän uskoi, ett'ei hienompaa ja sievempää olentoa löytyisikään kuin se keveä-jalkainen lapsukainen, joka hänen rinnallansa hyppeli aron yli.
"Oli kerran kuningas ja kuningatar, jotka olivat hyvin onnettomat sentähden ettei heillä ollut perillistä, joka olisi kruunun perinyt; ja he rukoilivat Jumalalta sellaista; ja katso, eräänä kauniina kesä-aamuna näki kuningatar, herätessänsä, kehdon vuoteensa vieressä ja kehdossa makasi kaunis nukkuva lapsukainen. Oli suuri juhlapäivä yli koko valtakunnan!
Tämä lapsukainen hymyili kummallisesti vanhuksen kasvoillansa ja yhä liikutteli jännittyneesti vääristyneitä, suuria sormiansa. Nehljudof tiesi, että tämä oli kärsimyksen hymyilyä. Hän kysyi kuka nainen oli. Se on sama Anisja, josta sinulle haastoin, sanoi vanhempi poika. Nehljudof kääntyi Anisjan puoleen. Kuinka sinä elelet? kysyi hän. Millä elätät itseäsi? Milläkö elän?
Minä rakastin häntä niin kiivaasti, ett' unhotin taistelun, mutta nyt on se alkanut uudelleen. Oli ainoastaan aselepoa, ei rauhaa, ei!" "Lapsukainen, lapsukainen," virkkoi vanhus, "maltas, älä sano enempää! Tuo on hänen äitinsä luonto." "Ja onko tämä seuraava hänt' asti kuolemaan? Onko hurskas miel'paha ja halveksiminen tuomitseva minun rakkauteni sammumaan?" "Halveksiminen on raskas sana.
Sinä vain pelottelit kultuasi niinkuin niin monasti ennen. Saanhan minä lukea kirjeen? TUURE. Et. SIIRI. Sen sisältö tuottaisi ehkä minulle surua? TUURE. Juuri niin, aivan liian suurta surua, pelkään minä. Vai niin. Tahdotko vastata minulle erääseen kysymykseen, Tuure? TUURE. Vaikka sataan. Mutta älä tuijota minuun noin jäykästi ja hurjasti, lapsukainen. Se kiusaa minua.