Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Katso, Lilameha, moni talvi on sen jälkeen ketoja kuihduttanut, ja nyt kantaa Oikameonna jälleen seppeltä, sillä nyt kukoistaa Oikameonnan sydän jälleen. Oikameonna se nyt taaskin Vishtonnohin maissin musertaa, hän se päällikön matot järjestää. Hänen poikansa, metsän hento lapsukainen, nyt uljas, kaunis nuorukainen se on, joka Vishtonnohin rinnalla taistelussa seisoo.
SIIRI. Sinä lasket niin kummallista leikkiä. AGNES. Niinkö? Silloinhan minusta voi tulla nykyaikainen humoristi milloin tahansa. Kas niin, lapsukainen, älä ole niin peloissasi. Muutaman minuutin perästä on taas kaikki hyvin SIIRI. Ehkä tahdot levähtää hiukan minun huoneessani?
"Kaikeksi onneksi ei Jumala sellaisia valoja kuule, ei ainakaan sinun Jumalasi, ihana lapsukainen, sillä sinun Jumalasi ei ole mikään rakkauden Jumala, vaan koston!" "Hän onkin minut kostava! Hänen käsiinsä jätän minä itseni ja asiani", huusi Gudula nostaen kätensä taivasta kohti. "Viimme kerran vaadin vielä teitä ovea avaamaan. Päästäkää minut pois!
Ymmärrätkö?" Vimmastunut katse oli vastauksena; hän haki hämillään lakkiaan. Se oli pudonnut puutarhaan. Maria otti sen ylös. "Anna minun panna se päähäsi, sinulla ei ole kädet vapaina, lapsukainen! senkötähden et tervehtinyt? Kas noin nyt on hyvä." Pekka punastui hänen lempeästä katsannostaan, mutta ei vastannut sanaakaan, vaan kiirehti pois. "Mitä arvelette, enkö ollut oikeassa?"
Mutta, lapsukainen, minkätähden et vuosikausiin ole minulle kirjoittanut? SIIRI. Niin niin näetkös sen tähden, että minä niin kauheasti kunnioitan sinua. AGNES. Minua! No, olipa sekin päähänpisto. SIIRI. Eikä minulla ole ollut rohkeutta lähettää sinulle tyhmyyksiäni noin vain ominpäin taikka, oikeammin: omin käsin. AGNES. Vai olet sinä niin koppava!
Vielä kerran satutettuaan päänsä tuvan ja eteisen ovenkamanaan tuli Nehljudof ulos kujalle. Lapset: valkonen miettiväinen, ja ruusunpunanen odottelivat häntä. Heihin oli yhtynyt vielä joitakuita muita. Odottavien joukossa oli lisäksi muutamia naisia sylilapsien kanssa ja myöskin se laiha nainen, jonka sylissä oli tuo veretön lapsukainen ryysyistä sommiteltu myssy päässä.
Eva Ingman oli eräänä kesänä kotimaassa käydessään oleskellut Ruovedellä ja maalannut siellä muun muassa erään pienen tytön muotokuvan. Lapsukainen oli ollut varsin levoton ja vaivalloinen, mutta lopulta oli Eva kuitenkin saanut hänen pienen naamansa kankaalle kiinnitettyä. Ja niin onnistunut kuva siitä tulikin, että hän ilolla ajatteli sen ottamista mukaansa Dresdeniin.
Samassa he huomasivat herttaisen pojan ja huudahtivat molemmat ihastuneina: »Sinä siis olet lapsenlapsemme! Tullos, tullos syliimme!» »Jumala sinua siunatkoon, lapseni», isoisä huudahti nostaen hänet käsivarrelleen ja suudellen häntä, ja isoäiti toisti: »Jumala siunatkoon sinua, rakas, suloinen lapsukainen», ottaessaan pojan isoisän sylistä omaansa ja itkusilmin suudellessaan häntä.
"Jumalani, kuinka olet punainen, lapsukainen," sanoi Donnerin rouva katsellen Olinaa säälivin silmin. "Et varmaankaan voi oikein hyvin. Hameesi on liian ahdas vyötäisiltä." "Niin, se on aivan luonnollista, onhan se hänen ripillepääsyhameensa," sanoi Amalia neiti. "Hi-hi-hii!" hihitti jumal. kand. Klossing. "Ommelkaa se uudestaan," sanoi Donnerin rouva ystävällisesti.
Se löysi penikkariepunsa aivan litteäksi rutistuneena loukun valtavien hirsien alla, kiiltävä pää ja toinen kämmen surkeasti esiin pistäen, pieni punainen kieli sijoiltaan vääntyneitten leukain välistä roikkuen. Kroofin ei tarvinnut toista kertaa katsoa, tunteakseen sydämessään, että lapsukainen oli kuollut, kuollut kuin kivi; mutta surunsa raivossa se ei tahtonut sitä tunnustaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät