Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
»Tässä on Alfilta kirje», hän sanoi Johan Henrikille, joka astui eräänä aamuna sisään äidin vaihtaessa pukua. »Hän iloitsee siitä, että hänellä on vain parin tunnin matka Dresdeniin, jonne hän aina voi lähteä musiikkia kuulemaan.
Oli aivan kuin olisi uusi hakkapeliittain armeija lähtenyt liikkeelle tuolta pohjan periltä, tällä kertaa vain entistä ehompana ja lukuisampana. Tullut todellisen kansanvaelluksen tapaan, naiset ja lapset mukanaan. Tulvinut yli esi-isiensä tappotanterien, tahtonut haudata alleen Saksan kukoistavat kaupungit Hampurista Kölniin, Stettinistä Leipzigiin, Dresdeniin ja Müncheniin saakka.
Kesäkuussa 1848 hän Pragin slaavilaiskongressissa innostutti tshekkiläiset vallankumouksellisen panslavismin aatteeseen, pakeni sitten Itävallan pistimiä Dresdeniin, missä hän seuraavan vuoden toukokuussa oli yhtenä kapinan johtajana.
Eva Ingman oli eräänä kesänä kotimaassa käydessään oleskellut Ruovedellä ja maalannut siellä muun muassa erään pienen tytön muotokuvan. Lapsukainen oli ollut varsin levoton ja vaivalloinen, mutta lopulta oli Eva kuitenkin saanut hänen pienen naamansa kankaalle kiinnitettyä. Ja niin onnistunut kuva siitä tulikin, että hän ilolla ajatteli sen ottamista mukaansa Dresdeniin.
Eva oli silloin kahdeksantoista vuotias, Anna kahdenkymmenen ja molemmat niin lupaavat, miellyttävät ja suloiset, että eräs henkilö, joka näki heidät näihin aikoihin, vertasi heitä kahteen ruusunnuppuun. Anna Ingman. Tarmokkaasti he Dresdeniin asetuttuaan tarttuivat työhön, edistyivät nopeasti ja nauttivat sanomattomasti kaikesta siitä uudesta ja kauniista, joka siellä tulvi heitä vastaan.
Armollinen rouva, sanoo Maciej muutkin, jotka ovat olleet sodassa, ovat äänestäneet niin kuin hän. He kertovat, että heille on annettu sellainen käsky. Se on petosta, kurjaa petosta, vaalipakkoa, hurjuutta! Sinä päivänä eivät päivälliset olleet iloiset kartanossa. Iltasella matkusti herrasväki pois, mutta ei Berliiniin, vaan Dresdeniin.
Saavumme jo Saksin kuningaskunnan pääkaupunkiin Dresdeniin, jossa on noin 250 tuhatta asukasta. Se on Elhevirran rannalla, kuuluisa kauniista rakennuksistaan ja maailman-mainiosta taulukokoelmastaan. Sen ympäristöt ovat erittäin kauniit. Siellä näemme päivänpuoleisilla rinteillä ensimmäiset viiniköynnöstarhatkin matkallamme. Syyspuolla kesää saisimme syödä niiden mehukkaita rypäleitä.
Hän oli innokkaasti kiittänyt minua lähettämästäni rahasta ja kertonut aikovansa lähteä Dresdeniin lääkärien hoidettavaksi, lujasti toivoen saavansa äänensä takaisin. Hänen vakuutuksensa mukaan olin muka hänen pelastajansa, suojelusenkelinsä ja ainoa olento, joka enää sääli häntä, kovasti koetettua rouva raukkaa. Hän lausui lakkaamatta toivovansa kerran saada sulkea minut syliinsä.
Kuultuaan, että minä talvilukukauden päätyttyä aijoin Dresdeniin, tarjoutui hän heti välittämään tuttavuuttamme, antoi osoitteensa ja pani sydämelleni ilmoittamaan hänelle olopaikastani, niinpian kun olin saapunut Dresdeniin.
Ne olivat onnellisia, huolettomia, sisältörikkaita vuosia; oli paljon isänmaallista innostusta, paljon harrastuksia, paljon ystäviä ja ihailijoita. Niin, ehkäpä noita viimemainituita oli liiaksikin Amalia tädin mielestä, sillä hän päätti matkustaa holhokkiensa kera Dresdeniin, jotta he olisivat tilaisuudessa oikein todenteolla jatkamaan opintojaan, Anna soittamaan ja Eva maalaamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät