Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Sattunee tuolta jotkin saamaan, vastasi Reittu ajatellen samassa, että kunpa Miina olisi. Hän odotteli, että jos Laara itsestään siitä alkaisi kertoa, kuten oli luvannut, mutta eihän tuo aloittanut, alkoi vain tuumitella panoraamaan menoa. Entäs se Miinan tulo, sinä unohdit sen, täytyi jo muistuttaa. Niinpä kyllä, vaan onhan tässä vielä aikaa. Mennään panoraamaa katsomaan.
Mitä joutavata tuumaakaan, vastusti tytön äiti. Eihän se Laara miten jaksa sinua kuljettaa ja elättää. Koetetaan me elää täällä. Täytyyhän sitä koettaa, mikäpä tässä auttanee, sanoi Juuso. Ja aina se aikainen ihminen toimeen tulee, kun saapi jotain mahanahkansa tukeeksi, mutta on siinä lapsille tietämistä. Tule nyt vuoden tai parin päästä käymään täällä, kehoitti Riitu.
Vieras poika olisi mielellään suonut toisin kohdeltavan ja istuksi allapäin vielä pitkän aikaa lampun ääressä, kun muut asettuivat vuoteilleen. Eikö vierasta nukutakaan? kysyi Laara karsinan puolelta tupaa, jossa päätään kampaillen istui vuoteensa reunalla.
Joku niistä söi, mutta toiset tupakoivat. Vähään aikaan ei häntä kukaan puhutellut, matkamiehet kai luulivat talon vieraaksi, ja talon väki ei taas puolestaan paljon välittänyt kulkevista, niitä kun aina näki. Viimein eräs mustapartainen matkamies kiinnitti katseensa häneen ja lähestyi puhuttelemaan. Mistäs tämä tyttö on? kysyi se. Laara ilmoitti kotiseutunsa. Minnekä sitä sitten olet menossa?
Sinne vastataan, päätti Laara varmasti. Ja se vastaus pitää kirjoituttaa osaavalla miehellä, maksakoon minkä hyvänsä. Mene aivan tänä päivänä hakemaan tänne sihteeri Toiminen, syntynee tuo siltä, joka kuuluu tuomarillekin kirjoittavan. Sattuisiko joutamaan tänne? arveli Reittu. No, jos ei joutaisi, niin kirjoituta siellä.
Tuossa tuli joukko nuorta väkeä, ja ohi mennessään he naurahtivat Reitulle tervehdyksen asemesta. Oliko ne tuttavia? kysyi Laara. Olivat. Tunteeko ne Miinan? Miksikä? Niin, etteivät nuo liene minua siksi luulleet. Mitäpä tuo haittaa, jos luulisivat. Haittaa se toki, kun toinen kuitenkin pitäisi olla, naureli Laara. Tuota en ollenkaan tullut ajatelleeksi yhteen matkaan lähtiessä.
Ei se tulekaan, ilmoitti Laara nauraen. No miksikä? Ei kuuluttu lapsia kaivattavan markkinoilla, niin kuulin isännän sanovan. Vai niin, ihmetteli Reittu. Eikö huomennakaan? Sittenpähän näkee. Laara naurahti salaperäisesti, mutta toinen oli aivan pahoillaan. Hän vei Laaran kahville tiedustellakseen sitten enemmän. Sano nyt totuus, että pääseekö se huomennakaan tulemaan.
Laara oli varustanut kynttilänpään ja sytytti sen palamaan. Sitten hän istuutui sänkynsä reunalle, päällään melkein punainen hame ja valkea nuttu, johon oli ommeltuna pitsiä kaulukseen ja hihansuihin. Jopa tämä matka meni vätykselleen, virkkoi Reittu vähän aikaa ajateltuaan. Mitä tuosta huolii, tapaahan tuommoisia, lohdutteli Laara. Mitenkä niin? kysyi Reittu. Noinpa rikkaita.
Vai semmoinen sattui. Onpa ukko pettynyt. Matkamiehet käskivät hevosessa liikkeelle ja kärryn kantaan tarttuen työnsivät niille apuna. Laara kulki jo kaukana omaan suuntaansa ja oli käärinyt päällimmäiset hameensa ylös, jotteivät ne hidastuttaisi käyntiä. Matka oli melkein talotonta, joku pahainen mökkirähjä vain tuli joskus näkyviin.
Kumpaisenkin toivomuksen lupasi Laara täyttää. Hän pisti kättä hyvästiksi ja lähti astumaan suoraa maantietä. Tuolla ojelmuksen päässä kääntyi hän katsomaan jälkeensä, näki sisarten seisovan vielä tiellä ja isänsä kiivenneen aitauksen sisään nyhtämään suolaheiniä.
Päivän Sana
Muut Etsivät