Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Rohkeasti astui hän tupaan ja meni sivulleen katsomatta peräpenkille istumaan. Elias luuli entisen ystävänsä olevan paremmallakin päällä ja meni tarjoomaan kättä. Samapa tuo on, virkkoi Laara ynseästi päätään heittäen ja tuuppasi vihaisesti kättä. Ei tuossa puukko liene.
Juuso oli taas ajatellut vähän aikaa ja sanoi: Sinun sietäisi mennä jo ajoissa, jos mieli saada oikeata palveluspaikkaa. Niin minä teenkin, sanoi Laara. Mielellään ne laskevatkin, kun ei ole riihen puintia eikä ruokaa. Lähden aivan tällä viikolla, jos haette papinkirjan. Sehän se kyllä pitää olla, sanoi Juuso. Mitäpä tuo siitä paranee, jos lähden paikalla.
Laara ei virkkanut siihen mitään. Yksin jäätyään nousi hän tyytymättömänä ovea kiinni panemaan ja paiskasi vihaisesti lukkoon. Ulkona oli melkoisen valoisa. Reittu lähti kiertämään asuinhuoneiden taitse kartanolle, ja ilokseen huomasi hän Miinan olevan valveilla ja istuvan keittiön akkunan edessä. Heti kiipesi hän kiveyksen päälle, pidellen käsillään akkunan pielistä.
Päästyään läänin rajan yli alkoi Laara yöpaikoissaan kysellä Niittykylää. Alussa ei osattu sen tarkemmin neuvoa, kuin että on se senniminen kylä olemassa, mutta kun hän oli tullut lähemmä, tiedettiin tarkalleen, mistä se löytyy. Tämä Niittykylä olikin varakkaimpia kyliä ja nimensä mukaan runsas niityistä ja pelloistakin. Asuinrakennukset eivät olleet seudun tavan mukaan erittäin komeita.
Sanat aivan loppuivat ajatellessa ihmisten herjan alaiseksi joutumista. Kun olisi tuolle tohtorille jotain antaa, esitteli Piatta pelastuskeinoa. Kuka sille ilkeää mennä siitä puhumaan? epäili Laara. Minä koettelen puhua, ei tuo suuta vasten lyöne, uhkasi Piatta. Laara ei kieltänyt eikä käskenyt; hyvä olisi ollut, miten vaan saisi pahan painumaan. Lääkäri istui parhaillaan isännän kamarissa.
Johan minä sanoin, että sittenpähän näkee, vai eikö se markkinain vietto käytä vähääkään ilman sitä? kiusoitteli Laara. Miksikä ei, mutta olisin minä sen toivonut olevan... On se sanonut sinulle... Sanoihan se, vaan täytyy tuon verran kärsiä. Mennään kävelemään, niin siellä puhun tarkemmin. Niin kyllä. Minä maksan tuon kahvin.
Hän pukeutui parhaisiin vaatteihinsa, eivätkä ne olleetkaan enää mitättömät, kun hän oli kaikki ansionsa säästänyt niihin ja värien puolesta valinnut näyttävintä. Miina oli pyytänyt viemään sanan sille, joka häntä odottaa, ja Laara lupasi toimittaa. Mennessä muistui mieleen kotipuoli, kun oli tullut ajatelleeksi, että täällä ehkä tapaa joitakin niiltä tienoin.
Oliko täällä vieras, en tunne, jos en kysy? Laara oli päässyt selittämästä mummolle, kun tupaan tuli toinen ihminen, arvattavasti talon emäntä. Se oli kooltaan pienenpuoleinen, mutta vartaloltaan hyvin täyteläinen. Iältään mahtoi hän olla kolmenkymmenen paikoilla. Mistäs tämä ihminen on? kysyi emäntä ohimennessään, samalla luoden tutkivan katseen.
Viinaa oli matkalla aina vähän päästä maistettu, mutta syötyä vasta alkoi oikea juominki. Laara kehoitti vaan antamaan. Häntä yhä harmitti tuo omaisten ylenkatsominen, mutta kyllä muiden vierasten täytyy tunnustaa hautajaiset hyviksi, ja juotuaan ne eivät jouda muistelemaan sitä, minkä nuo omaiset tekivät. Iltasella ei ollut suurta vaivaa vieraiden yöksi kieltelemisessä.
Lamppu näkyy heittävän meidät pimeään, sanoi hän, pitääkin tässä asettua hiljaa. Eihän pimeä haastelua hidasta, huomautti Laara vaan taitaa ajatukset pyöriä siinä matkatoverissa. Ei nuo niin haitalle asti. Keskustelu alkoi Reittua laiskottaa ja hän siirtyi entiselle paikalleen pöydän päähän, riisui vaatteitaan vähemmäksi ja painautui poikain vuoteelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät