Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
No mitenkään tekisit? arveli Reittu vilkastuen. Kääntyisitkö uudestaan takaisin, vai menisitkö kestään huolimatta Miinaa etsimään. Sitä en ymmärrä, sanoi Laara tekeytyen hyvin neuvottomaksi. Ehkä en ... no en minä siihen uskalla... Hän ei todellakaan uskaltanut, vaikka mieli teki sanoa. Vaan minä teen kumminkin niin, että käyn tuolla tuvan puolella, teki Reittu päätöksen.
Piatta huolesti vielä nytkin entiseen tapaansa, ja kun hänen mökilleen tuli Laara muutamana pyhänä, lähtivät he Kuhjolaan, ja tämä pestattiinkin siihen emäntäpiiaksi. Laara ei puhunut menostaan kellekään, mutta pian se tuli ilmi, ja seutulaiset alkoivat arvailla, miksikähän tuo kylähaluinen Laara menee noin syrjäkolkassa olevaan taloon, seköhän emäntäpiian paikka sitä yksistään niin miellyttää.
Isäntä olisi jo saattanut myöntää tyttärensä tuuman oikeaksi, mutta asiassa oli se este, että Laara oli tullut pestatuksi, eikä viitsinyt lähteä peruuttamaan. Kekriltä muutti Laara Kuhjolaan ja pani heti kohta kaikki taitonsa liikkeelle, kun oli kuullut, että häntä on käyty moittimassa osaamattomaksi.
Hän remautteli niitä peilin, edessä isommiksi ja antoi sitten verkalleen painua pienemmiksi, ikäänkuin hyvän mielen vaikutuksesta. Näistä kokeista tuli Laara toisiin päätöksiin ja päätti olla uskomatta tuota lummesilmäisyyttä, ennenkuin enemmän kuulee ja näkee. Kasvot olisivat saaneet olla paljoa punakammat, mutta sen toivoi hän korjautuvan, jos pääsee Savon paksulle leivälle.
Laara odotteli kamarin uuninpuoleisella sivulla tarjottimineen vierasten kahvikuppien tyhjenemistä. Tuomaan tullessa kääntyi hän selin oveen. Vieraat tulivat Tuomasta tervehtimään, ja tämä puolestaan kysyi, nykyinen rohkeus apunaan: Mitäpä kuuluu? Ei erikoista, vastasi Karvonen, joka oli eräs vieraista.
Sitä minä, oikaisi vanhus, että ne jäävät ehkä miten jäävät... Jos sinä katsoisit, että heistä tulisi oikeita ihmisiä. Niin, vaan se äitinsä... Tuomas ei tahtonut oikein osata, mitenkä sanoisi. Ethän sinä vihanne niitä? sanoi vanhus rukoilevalla surumielisyydellä. Niitäkö lapsia? En toki, jouduttautui Tuomas selittämään. Sitä minä, että jos Laara ei salli minun niistä huolta pitävän.
Näkihän tuon jo tyttönä ollessa, ettei se vanhaksi elä, sanoi Laara äänellä, joka ei osoittanut surkuttelua. En minä uskonut sen näinkään kauan elävän. Eipä ne ihmiset sanoneet sillä haittahyvän olleen olla, niin on kuulunut, että köyhyyden partaalla ne ovat pyörineet siellä eri paikalla ollessaan.
Teillähän taitaakin jo olla valmiit liitot, sanoi Laara koettaen nauraa. Eihän niistä vielä osaa sanoa, miten sitten tuonnempana, sanoi Reittu osaksi myöntäen. Pitää toki sitten sanoa, virkkoi Laara äänellä, josta kuului peitelty kateus.
Ruuan laittajat kantoivat jo keittoja pöytään. Laara ilmoitti ruualle rupeamisen, mutta pöydät eivät tahtoneet tulla täyteen, kun enin osa odotteli toisiaan. Moni ei tahtonut ottaa käskemättä sitä arvoa itselleen, että menisi ensi pöytiin, kun eivät kumminkaan kaikki mahtuneet yhdellä kertaa.
Eihän se ole minun vikani yksinään, jos on ottaessa ollut perintökin vähän mielessä, sanoi hän viimein. Niinpä se täytyi tunnustaa, iloitsi Laara pilkallisesti. Luulisi nyt olevan huolettomat päivät, kun on ollut niin viisas, että on osannut muiden mukaan ottaa rikkaan. Annetaan jo olla nuo puheet, houkutteli Reittu. Köyhähän minä nyt olen, kun en osannut säästää.
Päivän Sana
Muut Etsivät