Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. marraskuuta 2025
Perinnön määräksi panivat he muutaman tuhannen, osa vuoden päästä, ja toinen osa sitten isän kuoltua, jos niin kävisi, ettei sitten sopisi tulla kotipaikalle asumaan. Tätä takaisintulopuuhaa oli Laara kovasti vastaan. Hän tahtoi, että Tuomas pitää kerralla erottaa, ennen maksaa enemmänkin ja ottaa muualta velkaa.
Matti, vastasi poika. Vakava nimi sinulla on, kun Matti. Siitä tehtiin isänsä kaima, virkkoi Laara sängystään selitykseksi. Vai isän kaima sinusta on tehtynä. Missä isäsi nyt on? Tuolla tuvan puolella kamarissa, viittasi poika. Miksikä se ei tule tänne? Ei se pääse, se kaatuisi rappusissa. Onko se kipeä? En minä tiedä. Vanhuus sillä taitaa olla, selitti Laara pojan puolesta.
Laara oli ollut kiirehtimässä ruuan laittajoita, mutta joutui nyt tupaan ja arkun luokse tultuaan pyyhki ensin itkevän poikansa silmiä ja sitten toisten päitä silitellen puheli: Siinä on semmoista joukkoa, jotka eivät vielä ymmärrä mitään. Joku emäntä lähestyi Laaraa ja kysyi: Tokko niitä entisen emännän lapsia on vielä yhtään täällä? Ei noita ole näkynyt. On kaiketi niitä pyydettynä tulemaan.
Näihin töihin ei ollut aikaa ja mikä vähän oli, sen tarvitsi iloitakseen. Etupäässä olisi Laara halunnut koettaa kuntojaan muiden kanssa. Omassa sukupuolessa ei löytynyt enää vertaista, ja sen vuoksi olisi ollut yritettävä miesten kanssa. Mutta Kuhjolassa näytti olevan kaikkein vähimmin tilaisuutta tähän huviin.
Minä olen jo monena syksynä ajatellut mennä Savoon ja nyt minä menen. Eikö liene köyhyys sielläkin, arveli äiti. Paremmin siellä toki eletään, väitti Laara. Kaikkipahan kehuvat, jotka ovat menneet, että aivan se on toista siellä. Ruveta täällä ilman edestä kitumaan, silloin kun minun käsissäni kääntyy jo työ niin hyvin kuin toisenkin käsissä.
Kyllä minä ennätän, sanoi Laara halukkaan palvelevaisesti ja kääntyi poispäin. Kuulehan, Laara, kielteli isäntä rauhattomasti liikahdellen. Laara pysähtyi ja oli varma, että nyt nuhdellaan. Niin, että minä olen katsonut tuota, alkoi isäntä tavoitellen sanojaan. Minä en oikein salli sitä, että te tuon Tuomaan kanssa niin paljon telmitte, en ollenkaan minä sitä salli.
Elä sinä heittiö kampeile, anna kulkea suoraan, komensi Laara. Perämies oli tekevinään neuvon mukaan, mutta taas mentiin liiaksi toisaanne päin. Ja tästä matkan kulusta ei tule mitään, tuskaili Laara heittäen airot käsistään ja nousi ottamaan melaa pois.
Niin no, ei tuo mitään, mietti Laara, mutta jos se Elias alkaa jokaiselle tuolla lailla puhua, niin kyllä sitten... Ota Piatta ja vie nämä rahat sille Eliakselle ja sano, että nyt pitää mennä pois näiltä mailta. Näinkö monta? ihmetteli taas Piatta. Siinä on menneenkin vuotista palkkaa, selitti Laara. Ja uskokoon nyt hyvällä tai minä käsken vallesmannin panemaan kiinni.
Kuhjolan Tuomaalle oli ilmestynyt ajattelemisen aihetta, ei erittäin suurta, mutta oli siinä kerrakseen. Hän oli nyt saanut kuin uudet silmät itselleen, joilla näki asioita toisin kuin ennen. Enemmän kuin puoli talvea oli Laara ollut heillä, ja mikä piti olla silmillä peitteenä, ettei jo ennen huomannut, kuinka kaunis ja muhkea se on.
Ei tuo niin erittäin nukuta, sanoi Reittu tarkastaen puhetoveriaan, joka parhaillaan leyhäytteli tukkaansa taaksepäin ja alkoi sitä sitoa palmikolle. Taitaa sitten olla matka mielessä, jatkoi Laara nauravalla äänellä. Ei tuosta siitäkään, kun on kerran hevonen tallissa. Jos ei hevosella, niin jalkaisin. Reittu katsoi poikain vuoteelle ja ne näyttivät nukkuvan.
Päivän Sana
Muut Etsivät