United States or Guernsey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elä sinä, Laara, ollenkaan pelkää, puhui Karvonen hiljaa. Nyt ovat paperit semmoisissa käsissä, että asia menee päätökseen, koetelkoon Tuomas vaikka mitä konstia. Laara tuli jonkun verran hyvitetylle mielelle, vaikka ei puhunut mitään. Vierasten mentyä hän alkoi sulhaselleen valittaa äskeistä solvausta. Kylläpä minä tulin pian Tuomaan silmissä huonoksi.
Jopa viimein, kun ei siitä ollut apua, ryntäsi pakoon, jolloin tuvan ovi paukahti kovasti seinään. Siihen liittoon joutui isäntä katsomaan kamarin ovelta ja vähän nuhtelevalla äänellä kutsui Laaran sinne. Mitä teillä oli siellä tuvassa? Tuomas tuo olisi tavoitellut kiinni, vaan minä pääsin pakoon, selitti Laara. Hm, hm, se Tuomas, rykästeli isäntä.
Olenko minä nyt sinua hyvitellyt, kun uskalsit tulla puhumaan? Eipä sillä, vaan kun olen kuullut ihmisten olevan siinä luulossa, että meistä nyt yksi talo tulee, niin siitähän minä sain alkua. Ja kyllä me nyt sovitaan ja näytetään, että niin se menikin. Ei sittenkään, sanoi Laara ylpeästi päätään heittäen.
Laara oli ottanut piian tuoman sanoman melkein niinkuin kauan tietyn asian ilmoituksen, mutta kun päivän valetessa oli ruumis laitettuna kuolinvaatteihin ja kaikki joukot seisoivat ympärillä katsomassa, puhkesi hän mitä valtavimpaan itkuun. Muut vaimot eivät voineet olla yhtymättä valitukseen, mutta miehet seisoivat tylsästi katsellen.
Mutta erehdykseen siinä arveli nyt Piatta menneensä, vai mahtaisiko Laara tällä lailla salata koko kaikoa, ettei isäntä ja omaiset pääsisi mihinkään luuloon.
Ja menen minä nyt, vaikka on niitä ollut muitakin, jotka ovat kieltäneet. Ketä muita? Muita syrjäisiä, ilman aikojaan, en minä viitsi sanoa. Mitä sinä aikaihminen ujoilet, sano vaan, kehoitti Juuso. Se Nevanperän renki Aappohan tuo enimmän kielteli, ilmoitti Laara vähän kainostellen. Sekö Aappo-kääry, murahti Juuso.
Saatettava sai suullisten neuvojen lisäksi alituisia tielläpysymisohjauksia, milloin tukkaan, milloin muuhun ruumiiseen tuntuvia. Veneen luokse ehdittyä alkoi syksyinen ilta hämärtää. Laara komensi miehensä veneen perään ja kävi itse airoihin. Mutta peränpitäjässä ei ollut paljon tolkkua venheen suoraan kulettamisesta, se kääntyili aivan väärille suunnille.
Ne ovat niitä juoksupuheita, puolusti Juuso. Ja samapa tuo, jos ei alussa olisikaan mennyt niin laadulleen, mutta Maijaa virkeämpi ihminen saattaa katsoa paremmin eteensä. Saat siellä sinäkin, Laara, varoa, jos menoksi tulee, huomautti hän lopuksi tytärtään. Olen minä jo siksi ollut maailmassa, ettei minua peloita, kehahti tämä.
Tuomas alkoi aavistaa jotain ja levottomasti liikahdellen arveli: Vai niin, vai niin... Kuka se olisi? Sehän minut sai tätä asiata näin alussa ilmoittamaan, että osaisit ruveta kohtelemaan niinkuin äitipuolta tulee, eikä niinkuin vertaista. Hm, hm, vai niin ... no, kukahan tuo on? Se on tämä Laara, ja tästä lähtien pitää sinun kunnioittaa sitä niinkuin vanhempata.
Elämä, joka viime aikoina oli ollut niin viehättävä, tuntui nyt ihan tervalle. Tuo entinen ihastuksen esine oli muuttunut tuossa paikassa aivan toiseksi, ja aavistutti, että se muuttuu yhä pahemmaksi. Laara tuli käymään tuvassa. Tahtomattaan alkoi Tuomas tarkastella häntä, ja ensi silmäykseltä pääsi suusta muille kuulumaton kirous.