United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Antero ja Lauri naurahtivat, ja kun rovasti sen näki, pulpahti hänen vanhan leikillisyytensä ja veitikkamaisuutensa lopulta estämättä esiin: Jaa, jaa, naurakaa te vain, mutta jos pietismi saisi kansan herätetyksi ymmärtämään soittensa arvoa, niin silloin, niin silloin voisi ehkä minustakin tulla pietisti. Antero tunsi niin mielellään suovansa ukolle ilon tästä pilasta.
"En kyllä olen", vastasi hän tylsästi. "Milloin?" kysyi toinen. Rossiter mietti hetkisen. "Eilen aamulla. Laiturilla antoi muuan mies minulle palasen leipää", sanoi hän. Ympärillä olijat naurahtivat, kesken kauhistustaankin, miehelle, joka ei vuorokauteen ollut syönyt mitään. Rossiter otti hänelle tarjotun leivän ja söi sen, sanaakaan sanomatta.
Ja juuri sen tähden saivat Alfons ja Ines suureksi ihmeekseen lähteä kutsumattomina illalliselle. Mutta kun he ehtivät sille kohdalle, jossa Mari ojensi kättä Jannelle, niin he nykäisivät toisiaan, naurahtivat viekkaasti ja rykäisivät. Kun tyttö heidät silloin huomasi, hän säpsähti äkkiä, heitti Jannen hyvästittä matkoihinsa laputtamaan ja juoksi punoittavana anteeksi pyytämään.
"Se sulhasmies", lisäsi Erkki ja vähän väkistenkin naurahtivat he tuolla omituisella sulhasmiehellä. Pian tuli Paakka kartanolle, hänkin puettuna pyhävaatteisiinsa. Suoraan meni hän talliin, toi sieltä hevosen ja alkoi valjastaa sitä kartanolla olevan, korkealaitaisen kirkkoreen eteen. Pojatkin menivät ulos. "No nytkö sitä lähetään?" kysyi Erkki Paakalta.
Ympärillä olevat naurahtivat taas, Könnilä vaan oli totinen ja tuumaili. "Mitäs tuo taas merkitsee?" virkkoi joku joukossa. "Ties' sen " sanoi Sivelin, vaaleten. Hän muisti sisarensa puhuneen että Hovilan emäntä aikoi Lydian kanssa matkustaa jonnekin markkina-aikana. Hovilaisen häijy hymy saattoi hänet pelkäämään jotakin pahaa hanketta Annaa kohtaan.
Dami sai viimeinkin puheenlahjan ja sanoi: "Ja pari nahkahousuja myös". Kaikki naurahtivat, ja hän selitti, että rusthollin emäntä on hänelle vielä velkaa pari nahkahousuja. "Annanpa sulle niitä odottaessasi piippuni, he, tuossa sulle langonpiippu", sanoi Johannes ja ojensi Damille piippunsa. "Niin, ja itse jäät piiputta", sanoi Amrei puoleksi estellen. "Nyt en tarvitse piippua".
Minä tiesin, etteivät ihmiset minua tuominneet, vaan päinvastoin myötätuntoisesti naurahtivat: no jaa, hän nyt on kerran semmoinen! Ja juuri tuo »hän nyt on kerran semmoinen» se kuuluikin minun kuvaani toverien piirissä.
Ei teillä ole parempi oikeus laiskotella tässä kuin muillakaan.» »Vedä itse!» kuuli hän kuiskattavan ikäänkuin tarkoituksella, ettei se kuuluisi hänelle. Ja samalla siellä jotkut ilvehtien naurahtivat, eikä kukaan liikkunut paikaltaan. Silmäkulmiansa rypistäen kiinnitti hän huomionsa sinne. »Ettäkö vedä itse, vai mitä?» Ei kukaan vastannut.
Tässäpä naurahtivat kaikki Kultalan miehet ja huusivat: »Kylläpä se neuvo meillen kelpaa; mutta mitenkäs sen saat toimeen?» Toivonen korotti äänensä ja puhui: »Hyvät ystävät ja kylänmiehet, meillä on vielä paljon yhteistä laidunta. Mutta se on huonoa ja kivistä maata, eläimiltä tallattua, jossa ei kasva paljo mitään.
Kuulijat naurahtivat. »Ja se vanahemp' kuuluu olevan vävy ja nuoremp' appi», naureskeli kertoja taas. »No elähän! Jopa jottain!» Hilpeys yhä kasvoi. »Jotta sekö sitä on sitä Hämmeen puolen tyyliä?» pisti muuan. »Se kait sitä lienöö!» Odottajat hymyilivät toisilleen keskinäisen ymmärryksen pilke silmässä.