Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Kyynelet kiilsivät Helenan silmissä. "Mitä sanoja nämät ovat?" hän huudahti. "Isä meidän;" ja, pannen kätensä ristiin, seisoi hän kuunnellen, samalla katsoen ylöspäin, ikäänkuin olisi hän himmeästi ajatellut, että hän saisi sillä tavoin nähdä "Isän." Isaak. Kun rukous päättyi, odottivat he äänettöminä jotakin vielä. Mutta muita rukouksen sanoja ei kuultu.
Kyynelet pyrkivät hänen silmiinsä, mutta hän pidätti ne; hän läheni äitiänsä, pyysi häntä käymään vuoteelle ja sanoi nyt heti lähtevänsä tehtaan isännän, herra Kartmannin, luo. Mutta tältä etukäteen saadut rahat riittivät tuskin muutamankaan päivän välttämättömimpiin tarpeisin, ja pian vallitsi tuossa köyhässä perheessä entinen puute.
Siis ajatella jo meidänkin, jalo vanhus, on aika atriatamme. Sa poikaas saat kyll' itkeä sitten, vietyäs Ilioniin, monet kyynelet vierähytellä." Virkki ja nopsana nousi ja uuhen valkeavillan teuraaks iski, ja koht' asekumppanit nylkivät uuhen, viilsivät viiluihin, lihat vartaisiin pujotellen, taiten paistoivat, palat vartailt' ottivat jälleen.
»Kuule siis, Klodius. Joku kuukausi sitte olin Napolissa, kaupungissa, joka miellyttää minua tavattomasti, sillä se on säilyttänyt paljon alkuperäisiä kreikkalaisia tapoja ja muotoja ja se ansaitsee hyvin nimensä Partenope ihanan ilmastonsa ja kauniin rakenteensa vuoksi. Eräänä päivänä menin Minervan temppeliin rukoilemaan, en niin paljoa omasta puolestani kuin kaupungin, jolle Pallas ei enää entisen ystävällisesti hymyile. Temppeli oli autio ja tyhjä. Atenan muistot täyttivät mieleni. Kun luulin olevani yksin temppelissä ja vakava mieliala oli minut vallannut, kohosi rukous sydämestä huulille ja minä itkin rukoillessani. Minut keskeytti silloin vierestä kuuluva huokaus. Käännyin äkkiä ja näin edessäni naisen. Hän rukoili myöskin ja oli kohottanut huntunsa, ja kun katseemme kohtasivat toisensa, oli kuin taivainen säde noista tummista ja hymyilevistä silmistä olisi tunkeutunut sieluuni. En milloinkaan ole kuolevaisia piirteitä nähnyt niin mestarillisen ihania. Lievä surumielisyys pehmensi ja kohotti niiden ilmettä; tuo sanoinkuvaamaton jokin, joka käy sydämestä sydämeen ja jonka kuvanveistäjät ovat painaneet Psyken piirteisiin, teki hänen kauneutensa taivaalliseksi ja yleväksi; hänenkin silmissään kyynelet kiilsivät. Olin varma, että hänkin oli atenalainen ja että rukoillessani Atenan puolesta hänen henkensä oli minun tavannut. Puhuttelin häntä, vaikka vapisevin äänin. 'Ihana neito', sanoin, 'etkö olekin atenalainen?
JOHANNES. Sinun ei tarvitse koettaa. Sinä olet hyvä ilmankin. Sinä et osaa olla muuta kuin hyvä. Sinullahan on kyynelet silmissäsi? ANNA LIISA. Eikös mitä! JOHANNES. Ihan selvästi. Elä väitä vastaan, näenhän minä. ANNA LIISA. Nepä kuivuvat siihen paikkaan. Nyt niitä ei enää olekaan. Onkosta? JOHANNES. Ei. Enkä minä päästä niitä sen koomin tulemaan, en vaikka!
Se naurun hekotus, jolla hän tämän sanoi, se hekotus, jolla hän maksoi kalkkunan, se hekotus, jolla hän maksoi vaunut, se hekotus, jolla hän palkitsi pojan, kaikki nämät olivat tuskin verrattavat siihen hekotukseen, jolla hän istui hengästyneenä alas tuolillensa jälleen, ja hekotti, siksi kuin hänen tuli kyynelet silmiin.
Ei kukaan tiennyt mitään parannuskeinoa. Se oli "oikeata Jumalan tautia". Siitä asiasta ei paljoa puhuttu, mutta kaikki tunsivat mielensä alakuloisiksi ja toivottomaksi. Mattu itki hiljaisuudessa, mutta kyynelet ehtyivät, kun kuolema päätti lasten tuskat muutaman päivän väliajoin.
Niin, no se on sellaista ruikusta, sanoi tohtorinna tehden ylpeän liikkeen päällään, vaan hänellä oli kyynelet silmissä, ja Kaarina, joka kaikessa hiljaisuudessaan oli tarkka silmäinen, käydessään joka päivä talossa huomasi, miten rouva Alice levottomin silmin katseli miehensä ja lapsensa keskinäistä suhdetta.
Hän oli myöskin helläsydäminen; sillä, kun teen jälkeen istuimme valkean ympäri ja Peggotty, piippu suussa, viittasi siihen, mitä minä olin kadottanut, puhkesivat kyynelet hänen silmiinsä, ja hän katseli minua niin ystävällisesti pöydän poikki, että tunsin itseni aivan kiitolliseksi häntä kohtaan. "Niin!" lausui Mr.
Alussa nauroi hän vaan verkalleen: ha! haha! haha! piti nenäliinan suunsa edessä, koetti näyttää yksivakaiselta, oli yskivinään, kunnes hän vihdoin, ikäänkuin pommi olisi räjähtänyt rikki hänessä, purskahti hirveään hohotukseen: hahhahhahhaha!!! Kyynelet juoksivat pitkin hänen poskiaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät