United States or Chad ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Lähde vaan minä jään," sanoi Sylvi vavisten ja kuolon kalpeana. "Sinulla ei ole mitään sen kanssa tekemistä," sanoi isä ankarasti. "Kyllä minä tiedän kyllä kenenkä syy on," sanoi tyttö ja vetäysi isän luota. "Jokainen aika mies hallitsee itseänsä," väitti isä, "se, joka on rikoksen tehnyt, saa vastata siitä."
Näin he elää ikuisesti, Kaikki muu kun katoaa, Loistavat ja kukoistavat: Turmelus se raukeaa, Kuolemattomuuden voima Kuolon vallan masentaa. Niille, jotka kaikki tietää, Mikä tietämätönt' on? Heidän katsantonsa tunkee Sydämenkin piilohon, Yks' on tahto, yksi toivo, Yksi mieli heillä on.
Tyhjyys on enemmän kuin näky luomasi on, on enemmän lepo kuolon kuin elon riemujen turhuus. Kaikkeus-äitini Maa, miks minut synnytitkään!
Hän luuli niin varmaan valloittaneensa Aslakin, mutta nyt oli hän kadottanut hänet jälleen. Ja isä! Kumpi nyt oli valittava. Hän seisoi hetken aikaa liikkumatonna, äänetönnä pelosta ja katseli kamariin, missä Aslak istui. Sitten hän kääntyi. Hän oli kuolon kalpeana, mutta kasvonsa osoittivat, että hän nyt oli valinnut. Ei yhtään kyyneltä näkynyt hänen suurissa, kirkkaissa silmissään.
Siellä viime maljan juomme syleilyssä tyttöjemme, kunnes kuolon kylmyys ruumiin hermot hyytää tykkänään. Yhtä kauan kuin maan rataa eetteriset aallot huuhtoo, nähdään meidän hyiset ruumiit huipussa maan akselin muistopatsaina; ne kertoo tuhansille tähtösille haluist' aina häipyneistä, pettyneistä toiveista. Lopetettuaan laulun hän löi soittimensa pirstoiksi reelinkiä vastaan.
Hänen äänensä oli heikonnut heikkonemistaan; viimeinen sana oli pelkkää kuiskausta vaan. Minä lähenin vuodetta, otin lasta kädestä kiinni ja suutelin häntä. Samassa tunsin vähäisen puristuksen kädessäni. Se oli viimeinen kuolon tempaus... Lännen tuuli oli suhahtanut, taimi taipunut, kukka nukkunut uneen iäiseen... Tuommoisessa tilassa en ollut ensi kertaa.
Sun puolees luon mä silmäni nyt tässä, kun silmä kuolon vain on näkemässä, sua kiittää saan täss' ilman näkijää. Sa annit mulle jälleen synnyinmaani, kun toivon meiltä synkkä yö jo vei; sa kaikki näät, mun katso pohjimpaani, mult' arvon tokko lahjas saa vai ei! Voi orja herrans' eessä maassa maata; en ryömiä, en kerjätä mä saata, en palkan toivoss' enkä suosion.
Minä olen, ja sen minä sanon, että jos olisin jäänyt sinne vielä kolmeksi vuorokaudeksi, olisin tullut joko hulluksi tai uskonnolliseksi. Ne yöt sen tekevät, yöt, jolloin tähdet tuikkivat ylhäällä, ja ympärillä on kuolon hiljaisuus. Ja sinä vain ajattelet ja ajattelet ja ajattelet! Mieleen muistuu kaikenlaisia asioita, joita ei ole ajatellut vuosikausiin.
Mutt' silloin huomaamattapa lähestyi Mereltä laiva, purppurapurjein Ja keula kullattuna, ja mastossaan Se lippua kantoi Gauthiodin. Se kiitäin kulki, läheni, pianpa Jo ympärillä Fjalarin nosti Nuo nuoret, uljaat sankarivierahat Taas miekkojen juhlan raivoavan. Se päättyi vasta laskussa auringon, Kun Permi viimeinen peri kuolon; Ja Fjalar voiton sai, mutta synkkänä Viel' odotti miekka kädessä hän.
Korvansa ennen kirahduksen pienen lintuisen mailman ääristä kuulisi, kuin Kullervon äänen, vaikka ämyrillä hän huutais, että kajahtelis avaruus. Pois rukous ja kyyneleet! nyt keinos ainoa on kuolon tie; kuolla tahdon, jo ennen päivän nousua astun Tuonen sumuiseen ilmaan. KALERVON EM