Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Nuo taatot harmaat, jotka hauta nieli, nuo maammot armaat, tulleet Tuonelaan, jos kuulis, että kumpuin näiden mieli ois kerran noussut kukkaan, kunniaan, ett' elpyin, viljeltynä viidan kieli sois Lapinmaasta saakka Laatokkaan, he tuntis, itkein tuvat tulvillensa, jo katkeavan kuolon-kahlettensa. Mit' on tää? Taikaa vaiko unta?
Se soittaa vieläkin kanneltaan Sit' usein lasna ma kuulin Ja vanhoja Väinön-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
On ollut kansa outo kaukana, on ollut maa ja suuri valtakunta, vaikk' uinuu nyt se vuosisatain unta arojen autioiden hiekassa; sen lakkas laulu, sammui viime lies, tien sinne löytää vain nyt tiedemies, mi kurkistellen kumpuin patsahia, tavaillen kielen kumman kirjaimia näin muinaisista muovaa uudestansa, mik' oli outo maa ja outo kansa.
Se soittaa vieläkin kanneltaan sit' usein lasna ma kuulin ja vanhoja Väinön-laulujaan se laulavi partahuulin; ja urhoot astuvat kumpuin yöstä ja kertovat muinaiskansan työstä ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
Kuoleman portti kolkkoa välttäen sinne me saimme Keskitse purppura kumpuin laulusi lekkuvin siivin. Helkä, oi, helkä sä ruhtinatar, avaa taikojen linna, Hetkisen viihtyä suo, elämää ikävää lyhennellen! Vait' oot? ijäksikö sammui, taukosi laulusi lento? Kyynelin nukkuvi lehto, min kiurunen tyhjäksi jätti Saa kesä laulajat muut, vaan kiurunen ei tule sentään!
Kuin rautakahle meidät yhteen liittää, ei syy, vaan yksinäisyys sydämen, mi koskaan, koskaan ei katkee, joskaan Sua, onnen haave, omaks saisi en, sais koskaan kanssas kauneutt' en niittää tääll' elon kumpuin tuhatkukkaisten.
Ylhäällä lintu ilman halki lentää. Se joutsenkuningatar on, mi siellä Päin pohjolata valkosiivin entää, Ylitse kumpuin, laaksoin ilomiellä. Siell' ukkospilven kohdalla hän päilyy, Kuin aamunkoite kirkkahana aivan, Keveenä ilman ulapalla häilyy Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan. Hän maahan katsoo alas ihmistoimiin: Kaikk' kärsii, toivoo, puuhailee ja häärää.
Miekka vyöllä vanha kuningas nyt Astui Telmarin harjalle. Siihen istui vaiti ja katsoi maataan, Tuolla kesän rauhassa lepäävää. Päivä koitti maille lämpimille, Kultapinnalle järvien, Kumpuin välissä sinivirrat juoksi, Runsaat viljat lainehti pelloilla. Ihanaisna, juhlapuvussansa Valtakunta nyt Fjalarin Kiitollisen tyttären lailla katsoi Puoleen vanhan harmajan isänsä.
Se soittaa vieläkin kanneltaan Sit' usein lasna ma kuulin Ja vanhoja Väinön-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhoot astuvat kumpuin yöstä Ja kertovat muinaiskansan työstä Ja neuvovat polvea nousevaa Oi Karjala, muistojen maa!
Oli laulu loitto, soi sfäärein soitto kuin aamunkoitto maill' autuuden lie kirkkahilla, yökasteisilla, tai kuolevilla hymy viimeinen. Oli kukkain suku kuin Floran puku, oli karjain luku kuin Artemiin, nous kumpuin pinnat kuin Cereen rinnat tai taikalinnat lie Eleusiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät