United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kohta vasten rintojansa painaa äiti aarrettansa, hiljaa vain kun vuoni vierii, laakson tyyness solisten. Ihmiselon salat summat, toivon, lemmen, kuolon kummat syleilen, sa kaunokainen, kun sua aalloin syleilen!
Kuulin kummat kuusialta. Nousin aivan aikaisehen, Aivan aikahuomenessa, Kuun ja päivyen keralla; Vielä ennen ennättelin, Ennen kuuta, päiveäni. Pyyhin pikku pirttiseni, Lakaelin lattiani, Tinaisilla tikkasilla, Vaskisilla varpasilla. Ammuelin rikkaseni Tinaisehen takkasehen, Vaskisehen vakkasehen.
Tupakast' on kummat tullut,
Kohta kuultiin kuusoselle laulavan nyt lähtehen: »Oi, sa lähde armahani, kuinka sua lemminkään! Siksi näin sun oksillani varjoon peitän vehreään. Mistä tuulissäässä mulla turvaa muuten olla vois, ellei suojakseni sulla varjo-oksat vankat ois? Illoin tarut kummat vasta lehviltäsi mulle soi tuolta kaukomaailmasta, jot' en itse nähdä voi.
JUNKKA. Maksuksi syö koko kukko, suolineen, sorkkineen. PAAVO. Kuka tämän sitten ottaa? Tuo neitsykö? EEVA. En huoli. PAAVO. Minä jätän tämän tänne. Ottakaa, kapteeni, koppa ja pankaa se johonkin sopivaan paikkaan. JUNKKA. Jos et, poika, oikealla usko, niin minä annan sinulle keppiä! PAAVO. Elkää hiidessä, hyvä kapteeni, muuten tulee viimeiset kummat. Katsokaas nyt.
Sarvipää oli koko matkan niinkuin mikäkin Muhoksen sammakko. Mikä niistä on sarvipäitä tehnyt? En tiedä. Mutta sanotaan niiden olevan sellaisia. Muhoksella muutkin kummat, sammakotkin sarvipäitä. Setä oli seuraavina päivinä hyvin miettiväisen näköinen. Eräänä iltana hän ilmoitti minulle, että neljän näin vaarallisen vangin kuljetus teki hänet levottomaksi.
Beatrice ylös katsoi, häneen minä; ja tuokiossa, jossa tuskin nuoli levähtää, lentää, jättää liipasimen, jo siellä olin, missä seikat kummat kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle mun huoleni ei outo olla voinut, kauniina, lempeänä kääntyi minuun: »Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, »hän ensi tähteen saattanut on meidät.»
Kerro toki, niinhän sinä lupasit, houkutteli Liisa, katsellen Viijan silmiin, joka nyt alapäisenä istui ja ajatteli. Niin, että en minä ole enää onnen kukkulalla, ei minulla ole enää mitään. Mitä mitään? Omaisuuttako? kysyi Liisa. Ei sitäkään. No nytpä kummat tuli! Onhan sinulla ainakin perintötalosi. Se kaikkein vähimmän.
"Miks onneni", huokaa hän, "maaltani pois Mun viskas ja tänne soi kuolla? Siell' ystävä varmaankin kuollessain ois, Jok' kyyneleet pyhkis ja lohtua tois; Vaan hylkynä täällä saan kuolla". Mut virtana rinnasta vuotavat vaan Nuo lähtehet punaisen tummat, Jo aatoksens rupeevat harhailemaan, Käy mielensä murheinen hourailemaan, Ja kuvat nyt syntyy niin kummat: Hän lapsi viel' onpi.
Jos Penttinen milloin tapasi tohtori Brobergia, hän aina pyysi tätä käymään heillä. »Wanny niin kaipaa ja ikävöitsee», hän muutamasti vielä lisäsi pyyntöönsä. Mutta sen kun hän kertoi kotona, oli kummat tulla. Fanny itki joka päivä kokonaisen viikon ja herkesi sekä syömättömäksi että puhumattomaksi. Jopa sinä olet aika hupsu, sanoi äiti.