Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Jollei hän sitä olisi tehnyt, tuskinpa teillä, niin kuningas kuin olettekin, olisi enää jäljellä Loirejoenkaan takaisia kaupunkeja, puhumatta näistä Sommejoen varrella olevista. Ei niistä en anna takaisin ainoatakaan kiveä, vaikkapa, joka kivestä maksettaisiinkin sen täysi paino kullassa.
Tuli poika Pohjantähti Kullassa kulisematta, Hopiassa helkkimättä: "Tule'pas minulle neiti, Lähe pois talosta tästä, Kultaisihin kammioihin, Hopiaisihin tupihin!" Neiti vasten vastaeli: "Taianpa Tähelle mennä, Tähti se hyväntapainen, Talossansa aina tarkka, Koissahan ylen koria, Otavaisten olkapäillä, Seitsentähtisen selällä."
Leo kiiruhti askeliansa; hän hengitti taajaan, hänen poskensa hohtivat, hänen silmänsä säihkyivät ja hänen sydäntänsä sykähteli vilkkaasti, kun hän ajatteli pian lähestyvää onneansa. Huoneessa oli kaikki hiljallansa; kaikki sen ympärillä oli pysynyt entisellään. Ainoastaan viini-köynnökset, jotka verhoilivat laskevan auringon kullassa kiiltäviä ikkunoita, olivat yhä muhkeammiksi versoneet.
D'Artagnan hylkäsi tarjouksen, mutta kun hänestä tilaisuus oli sopiva, pyysi hän herra Desessarts'in arvostelemaan timantin, jonka hän antoi hänelle, ilmoittaen haluavansa muuttaa sen rahaksi. Seuraavana päivänä kello kahdeksan aamulla tuli herra Desessarts'in palvelija d'Artagnan'in luokse ja jätti hänelle pussin, joka sisälsi seitsemäntuhatta livre'ä kullassa.
"Isäni poika jo osoitti sinulle liian kunnian, sillä että vuodatti tuommoisen lurjuksen verta. Sen nyt aion maksaa sinulle viimeiseen pisaraan asti, niin että se tulisi poispyyhityksi eikä olisi tahrana sormissani". "Vaiti, sä kerskailevainen apina!" tiuskasi seppä; "kunnon miehen veren hintaa ei voi kullassa arvioida.
Saavuta äänet ei etsijän korvaa, sointuja uusia sielunsa sorvaa, lauluja armaita auringon lasten, kukkia, kulmilla autuuden kaste, soivat kuin heleät, hohtavat kellot, kuultaa kuin nukkuvat nurmet ja pellot, läikkyvät lähteet, hiljaiset hirvet, taivahan kullassa lehdot ja virvet, sinipuna-hunnut, tummemmat tunnut, valkeat vaatteet, taivahan-aatteet.
JACHIMO. Häntä odotettiin, Ei ollut vielä. POSTHUMUS. Viel' on hyvin kaikki. Tuo kivi vielä säihkyykö? Vai teille Se liian himmi lie? JACHIMO. Jos hävitin, Niin kullassa sen arvon hävitin. Tekisin matkan kahta pitemmänkin, Jos tiedoss' yö niin lyhyt ois ja maire Kuin tuolla Britanniassa. Mun on sormus. POSTHUMUS. Sen kivi liian lujass on. JACHIMO. Ei lainkaan, Kun vaimonne niin hölläss' on.
On keveät jalkansa karkelossa, ovat heleät äänensä, kun illatsuissa laulaen karsinassa istuvat. Hellinä ja herttaisina pysyvät täällä kaikki jöröjä ja äänettömiä. Ka niin Karjalan mies omaansa hoitaa! Hyväpä näkyy olevan heillä siellä elämä, sanoi Marja, ompelustaan kääntäen. Kullassa kuhajavat, silkissä sihajavat. Emme talvikausia heidän vuoteillaan viru.
Kukat kullassa, Madot mullassa Tuntevat tulen jo sisästään. Tulkaa, veikkoset! Suomen neitoset Kauniiksi päätäns' jo koristaa, Kukkaissangoilla, Ruusupannoilla Tahtovat teidätkin kaunistaa. Kukat väilyvät, Helmet häilyvät Heidän kauniilla kauloillaan; Tyttöin parvessa Soitan sarvessa, Aloitan päiväni lauluilla. Missä lienee Neitoseni, Tyttö rukka, kaunoiseni!
Kun tyttö oli vielä lapsi, kertoi tämä oiva setä tuuditelleensa häntä polvillaan ja nyt maksaa hän kullassa jok'ainoan taivaallisen hymyn, jonka hän silloin sai tytöltä osakseen. Voisikohan tuo olla totta? Ei, se ei voi olla mahdollista! Vesterkvist. Luuletteko, herra majuri, että jos en olisi varma asiastani, olisinko silloin uskaltanut puhutella teitä sillä tavalla kun nyt sen olen tehnyt?
Päivän Sana
Muut Etsivät