United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiesin ett'eivät mitkään sanat voisi hellyttää tuota kovaa, kylmäkiskoista miestä, joka vielä nytkin niin epäluuloisesti katsoi minuun. Lyykistin hänelle ja menin pois. Matka kotiini, Westminsteriin, oli pitkä ja vaivaloinen, niin pitkä ett'en luullut perille pääsevänikään. En voinut olla tuntematta, miten kevyt ja tyhjä köyhä kukkaroni oli. Mitä minun nyt tuli tehdä?
Avoin sydän ja avoin käsi, kas siinä se josta minä pidän, ja jota minä itse, kun tulen rikkaaksi, tahdon noudattaa. Voitkos uskoa, että minä olisin sulkenut kukkaroni Hugh'ilta, jos hän olisi ollut rahan tarpeessa, ja minulla olisi ollut jotakin hänelle lainata?" "Jack," minä sanoin, "Hugh ei ole mikään publikani eikä fariseus, sen sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä.
Kieltä kun en ymmärtänyt, täytyi minun ruokaa, yötilaa, y.m. maksaessani antaa koko kukkaroni Turkkilaisille, että itse olisivat maksun sieltä ottaneet; eikä koskaan ne tätä luottamusta väärin käyttäneet. Minä en luule, että sitä samaa voi muista kansoista sanoa."
Tyhjensin kukkaroni horjuvalle, punaiseksi maalatulle pöydälle, pudistin sitä: markkoja ja pennejä kolisi ja pyöri huiskin haiskin. "Saatte kaikki", sanoin äidille, "suokoon Jumala, että mulla olisi vielä enempää".
Sano, että olen puolisoni häneen suostuttanut, ja toivon, että kaikki käy hyvin. NARRI. No, se tehtävä ei käy ihmisymmärryksen yli, ja senvuoks; koetan sen täyttää. DESDEMONA. Emilia, mihin jäi se liina multa? EMILIA. En tiedä minä. DESDEMONA. Ennen kukkaroni Kadottanut ma oisin täynnä kultaa. Jos mauri ei niin jalo miesi oisi Ja vapaa luulevaisten halpuudesta, Vois tästä pahan aatoksen hän saada.
Hevoseni oli nyt vihdoin viimein valjaissa ja minun tuli ottaa kukkaroni esille maksaakseni isännälle ruo'asta ja juomasta. Käteni olivat vallan kylmät, päätäni pyörrytti ja silmiäni himmenti; kuin vihdoin sain kukkaron esille ja otin siitä rahaa, niin pudotin epähuomiossa siitä muutamia kultarahoja. "Kultaa!" huusi poika, joka oli auttanut minua hevosta valjastamaan.
Eivät kumpikaan älynneet, että penkiltä miesten joukosta eräs nousi ja läheni heitä, silmät kukkaroon teroitettuna. Minun kukkaroni! hän ärjäisi ja kaappasi sen samassa äkkiä Lopon kädestä. Lopo jäi seisomaan ja suu unohtui auki. Mutta silmänräpäykseksi vaan. Seuraavana hetkenä hän jo tajusi asemansa. Sinun kukkarosi? Se on valhe. Omani on, vaikka valalle veisit. Polisikammariin paikalla!
"Antakaat minulle Ranskan-leipä ja hieno ruisleipä, mitä suurimpia teillä on! Saat aluksi syödä kakkosen, poikanen!" Avasin kukkaroni, siinä ei ollut penniäkään. "Minulla, paha kyllä, ei ole rahaa muassa! tulen sitten maksamaan, eihän tuo haita mitään?" "Antakaat anteeksi, mutta en tunne teitä, ja täällä kulkee niin paljo ihmisiä; emme koskaan semmoisiin rupea!"
Toiselta puolen tulvivat mieleeni ihannemaailman ihanimmat aatteet; teki mieleni ruveta runoilemaan. Toiselta taas huusi kukkaroni: »rahaa.» Oo, tätä kurjaa maailmaa. Aatteiden täytyy väistyä tuon inhoittavimman aineen, kullan edestä. Ja kuitenkin, mitä on raha? Onko se mikään ihmiskäden kalliin tuote, jotta sen edestä kaiken maallisen kumartaa täytyy!
Setä hissuttelee pihalla, ei näytä aikovankaan nukkumaan hän muuten nukkuu milloin sattuu ja kun näkee, että valvon, hän tulee, istahtaa aitan kynnykselle, tyhjä piippu kourassa. Ojennan hänelle kukkaroni. "Kiitos, tekihän mieli tupakkaakin piippuun, vaikken ehkä olisi ilennyt heti pyytää ja jos välität, niin haastellaan vielä vai mennäänkö koettamaan lohta minä soudan?"