Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Karjaa kotia ajaessaan lauleli tyttö, kuulijoista tietämättä, suruisella sävelellä Kunnari papin uutta laulua: "Milloin koittaa päivä tuo, maa ettei ihmisverta juo kädestä omain lastensa? Milloin milloin? Milloin kuivuu kyynelet, milloin oppivat ihmiset säännöt oikean rakkauden? Milloin milloin? Taivaassa se tapahtuu; siellä ne vaivat unhoittuu, ja sielu viimein riemastuu. Silloin silloin."
Aro kadottaa vihantansa, muuttuu ruskeaksi; rinteet ovat aivan mustina, niinkuin tuli olisi niitä nuoleskellut. Keväiset lihavat ja iloiset eläimet nyt laihtuvat ja heikontuvat; yksinpä arojen asukastenkin ruskea iho rypistyy laihoilla poskilla. Vesi kuivuu padoista ja lähteistä, ja musta pöly ilmassa väräjää. Idempänä, likempänä Kaspian merta arot muuttuvat suola-aroiksi.
Joka pettää herransa, on ansainnut, että hänet revitään palasiksi villien hevosten välissä ja että hänen ruumiinsa poltetaan roviolla, ja sillä paikalla, minne hänen tuhkansa siroitetaan, ei ikinä enää kasva ruohoa eikä mikään työ siinä menesty; puut ja kaikki vihannuus siinä kuivuu ja näivettyy. Tristan, antakaa kuningatar takaisin hänelle, joka hänet on nainut Rooman lain mukaan!"
ALBANIAN HERTTUA. Goneril, Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru Puhaltaa silmiis! Sisuasi kammon: Olento, joka syntyns' ylenkatsoo, Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa; Se oksa, joka emäpuunsa nesteest' Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu Ja joutuu surman välikappaleeksi. GONERIL. Jo riittää! Tyhmä on se saarna! ALBANIAN HERTTUA. Pahalle pahaa äly on ja hyve; Itseensä lika mieltyy vaan. Min teitte?
Päättyy kansan pitkämieli: »Jo nyt Herra heitti maamme. Kallellaan on vallan pieli, poissa Kaarle kuninkaamme. Oikeutta itse teemme, kirvein Hurtan huovit lyömme, taasen kuivuu kyyneleemme, taas on rauhalliset yömme.»
Levitän leuat, aaltoja ahmaan, ne kuivuu, kun kurkkuuni käyvät; ajelen impiä, aallon kukkia, ne kuolee, kun povelleni painuu; myllerrän myrskyn, juon maata, merta ja pintoja pirstatun haahden, kultia, päärlyjä, myös ihmisverta ja rintoja neitien nuorten, ei sammu mun sieluni ijäinen imu, ei kostu tulipuna-kieli.
Sammuu tähti, lientyy taivas, Kuivuu lähde kuohuvin, Taltuu tuuli, voipuu aatos, Päättyy päivyt valoisin. Katoovaist' on kaikki täällä, Suoltuu vyyhti elämän. Miks mä muista poikkeus oisin? Luonto täyttää tehtävän. Tullos siis, sä rauhan neiti, Kylvä lunta sydämmeen, Tyynnä niinkuin talven luonto Käyn sun syliis ikuiseen. V
Ei kosteikkoa silmänkantamissa, ei taivaalla näkyvissä ainoatakaan pilveä, ei vesisuonta maan alla ainakaan meidän tiedossamme eikä saavutettavissamme. Miksi epäilys, uupumus on ainoa, joka jää? Miksi henkikin kuivuu ja kuihtuu yhdessä ruumiin kanssa? Onko senkin saatava kasvuvoimansa aineesta? Eikö sekään kestä ajan vaihteita?
Isolde, kaunis ja kallisarvoinen asia on pulppuava lähde, joka levein ja kirkkain aaltosin tulvehtii; mutta sinä päivänä, jolloin se kuivuu, ei sillä tee enää mitään; sellainen on sammunut rakkauskin." Isolde vastaa: "Veljeni, katson teitä, epäilen, värisen, en tiedä, en tunne Tristania..." "Kuningatar Isolde, minä olen Tristan, sama mies, joka teitä niin suuresti on rakastanut.
Kuin kedon kukka nuori ootpa vainen, Mi verhostansa vasta puhkeuu, Mut lause kuuluu kolkko, oudonlainen: Pois ruoho kuivuu, kukka lakastuu! Hymyten kukka suukkons' aukaisee, Mut myrskyt joutuu, ne sen raukaisee.
Päivän Sana
Muut Etsivät