Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Jos hän ennen oli kuihtuneen ja kurjan näköinen, niin nyt hän vasta kurjaakin kurjemmalta näytti. Hän oli niin kuihtunut, ettei hänestä ollut jälellä muuta kuin pelkkä varjo. Hänen vartalonsa oli käpristynyt käpräksi kuin kysymysmerkki, ja täysi työ näytti hänellä olevan, jotta hän voi pysyä pystyssä.
Entinen elämä, heidän onnensa aika rupesi kulkemaan hänen muistoissaan, vieri ohi suloisena, hohtavana. Tuo kuihtunut mies tuossa sängyssä tuntui rakkaalta, niin rakkaalta, että hän tahtoi sen kanssa vielä kauan elää. »Kunhan minä tästä nikarasta pääsen», lausui hän itsekseen niin lujalla äänellä ja sillä äänellä, että kun hän siitä nyt pääsee, niin pääseekin iäksi kaikista nikarista.
Hän tahtoi kuulla, mitä kuningas oli sanonut, mitä tehnyt, mitä hän oli rakastanut ja vihannut; vielä kerran tahtoi hän innostua hänen kunniansa loisteesta, ja sitten kuolla iäksi unhotettuna. Hän oli sankari, oli kuningas; Meri ei ollut mitään, olihan vain kuluneen keväimen kuihtunut kukka. Sillä tavalla tutustui Meri toisen kerran Reginaan Korsholmassa.
Sanat kuuluivat etemmäksi kuin Eliakselle, ne kuuluivat Yrjöllekin, joka nyt tuli nopein askelin. Hänen oli lämmin astunnasta ja hän melkein läähätti. Vähän matkan päässä seurasi nuori vaimo, suruiset silmät säihkyvinä; häntä olisi voinut sanoa kauniiksi, jos hän olisi ollut vähemmin kuihtunut.
Eikä sulanut valkea lumi, vaikka aurinko kypsytti hangella makeita mansikoita, eikä kuihtunut nurmella kukka, vaikka pakkanen varisteli härmähelmiä sen hienoihin lehdyköihin. Tänne unelan onnelaan, pienoisten yhteiseen yhtymäpaikkaan päätti enkeli ensin käydä. Oi, kuinka iloisina, kuinka onnea täynnä he siellä leikeissä liehuivat! Silloin astui enkeli näkymätönnä parvehen pienten.
Hän vartoi: tyttö läheni, kuin sanan saanut ois, niin suoraan, tyynest', ääneti, kuin henki häntä tois, hän tuli. Paistehella kuun nyt silmä sattuu kaivattuun. Hän näkee, nimen huudahtaa, ei sanaa vastaan soi; hän syliin hälle suikahtaa, syleillä ei se voi; puhkaistu rint' on riutunut, kaikk' ääneti ja kuihtunut.
Hän avasi minulle milloin minkin arkun taikka kaapin; laatikot olivat enimmiten tyhjät; mummoni oli paetessaan maailmasta heittänyt kaiken tyhjän painon laivastaan. Sentähden oli minusta jok'ainoa kirjoitettu paperipalanen, jokainen kuihtunut kukanjäännös kallis löytö. Muutamassa kaapissa roikkui vielä joitakuita vaatteita, joita ei mummo ollut arolla milloinkaan käyttänyt.
Näin unessa kultani armaan, Ol' arka ja kurja hän nyt, Ja entinen muhkea muoto Oli kuihtunut, ränstynyt. Hän painavi rintahan lasta, Ja toista hän kädestä vie, Asu, ryhti ja katsekin näytti Mitä huolia kärsinyt lie. Hän asteli katua pitkin, Ja niinpä nyt kohdataan, Hän näkevi mun, ja hälle Ma haastelen rauhaisaan: "Käy kanssani kotihin meille; Kas kuin sua näännyttää!
Rauhan saatua kuihtunut kauppaliikkeemmekin tietysti pian taas vaurastuu entisellensä. KEIH
Näin hänen istautuvan kirjainsa ääreen; vuoteen uutimet olivat alaslasketut varjelemaan enon silmiä kynttilän valolta, jonka ääressä Kor istui. Siinä oli nyt uutimien toisella puolella terve, vilkas ja nuori muoto, ja toisella vanha, kuihtunut ja ryppyinen. Vanhukselta oli toivo kadonnut ja elämän ilo poissa; nyt olivat ne hänelle jälleen annettavat ja ijäti kukoistavat.
Päivän Sana
Muut Etsivät