United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikk' on itkusta so'ennut Tyttös, poskensa valjennut, Vaikka ruusus on vaalaskin, Tullos, kuolema suloisin! Syys-ilta. Kuink' kaikki kuihtui, riutui, kuoli! Oi! Miss' on nyt ihanuus, min kesä loi? On metsä vaiti, laakson kukka turtuu, Ja mainen elo öiseen hautaan murtuu.
Ja samaten kuin kukka, joka ahtaasen kamariin valosasta pihasta muutetaan, kuihtuu, tietämättä kumminkin, että sydämessä on tauti, samate kuihtui Rytilän suuressa hovissa Amanda. Tämä sairaus, jota hän ei itse osannut selvittää, antoi hänen muodollensa kärsivän näön, joka vaikutti katsojassa mieltymystä.
Tämän tapauksen jäljestä kuihtui Anna nopeammin kuin ennen, vähän ajan kuluttua ei hän enää voinut edes horjua entiseen tapaansa istumaan tuvan ulkopuolelle, katsellaksensa Tunturijärvelle, kun iltasumu tummekuvana leijui veden pinnan yläpuolella ja viimein katosi usvaan, joka pilvenä seisoi kosken päällä; tämä tummekuva oli se, jonka Anna oli nimittänyt veden neidoksi ja tälle hän oli laulunsa sovittanut.
Kuulimme vartijoiden pari päivää ennen hänen kuolemaansa menevän hänen koppiinsa, sitten ei enää kuulunut mitään. Luultavasti hänetkin vietiin vanhaan vankilaan kuolemaan. Sen jälkeen kuoli kohta vielä kaksi: Nemolovskij ja Dolgushin, edellinen keuhkotautiin, jälkimäinen kuihtui vähitellen kunnes kuolema pelasti kärsimyksistä. Kumpikin vaikeroi kovin ja heidätkin vietiin vanhaan vankilaan.
Ja sitte tuli vielä tuo näivettävä keuhkotauti. Nyt katosi vaimosta kaikki viehätys. Ulkonainen kuorikin kuihtui, kuni tuoreutta kaipaava kukka pitkillä poudilla, kunnes se, viimeisenkin elinkipunan sammuttua, nuiveana retkahtaa maahan mätänemään.
Ehkäpä juuri nuo hetket, jotka Aino siten vietteli kahden kesken Jumalansa ja kielonsa parissa olivat perussyynä ja syntynä tuohon salaisuuteen, jota muut eivät käsittäneet. Ainakin hänen silmästänsä sellaisten hetkien jälkeen säteili rauha ja riemu, joka voi sytyttää kylmänkin sydämmen, sulattaa rinnan jääkuoren. Pian kuihtui kielo, sen kauneus katosi, elämä lakastui.
Kävelin ja itkin Manan maata pitkin. Miss' on äidin mielitietty? Kukan valjun kitkin. Mitä etsit, vanha vaimo? Etsin emon lasta. Minne kulki kullan kehrä? Läksi maailmasta. Tappoi tauti naurusuisen? Tappoi suuri suru. Kitui? Kuihtui? Kesä-yössä kuoli kullan muru. Vaalinut et varmaan häntä, lemmen liekutellut? Liiemmin ei äiti toinen lasta laulatellut.
Viha, harmi ja tuo levottomuus, josta vasta puhuimme, saivat hänen hivuksensa harmaantumaan. Mutta mitä oli sillä voitettu? Ei muuta kuin että hänestä katosi paljon siitä, joka tähän saakka oli tehnyt hänet pelättäväksi. Niin oli muutamia viikkoja kulunut. Amanda, joka ei enää saanut käydä pappilassa eikä edes kuullakaan mitään sieltä, kuihtui kuten kukka, joka päivää kaipaa.
AKSEL. Sodan hälinään Mua tummaa tammenlehti-seppelettä Ei sotatorvi saamaan kutsunut; Sa, Valpur, eessän' Nornanani väikyit Sulholles ruususeppelt' oijentain, Punaista ruusukehää. VALPURI. Ruusut kuihtui. AKSEL. Ma Roomaan jouduin, vanhan paavin näin. Vavisten lähestyin maailman herraa. Eloa, turvaa hymyilystään join. Lumouskirjan rakkaan hältä sain ma. Italjan vuoret, lumenpeittoiset!
Silloin riistäydyin irti ... tiedän, että tuotin tuskaa, että minua sanottiin julmaksi ja sydämettömäksi, mutta en voinut toisin ... me kaksi, me olimme oikeastaan vieraat toisillemme emmekä olisi voineet koskaan muuksi muuttua ... hänellä oli ollut vain pieni ala sielustani hallussaan, ja se, mitä hän sinne oli kasvattanut, se kuihtui, kun vapauduin hänestä..."