Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kuuhut halki usva-yön, kutoo kumman helmivyön, noin läpi mieleni utuisen kudot, neiti, kummat sillat, sillat maasta taivahalle. Kiitos, kiitos kirkkahalle yön valjun valostajalle! Virkkaa neiti vienoin äänin: »Utu on enne aamun koiton. Koska päällä metsän puiden väikkyvät punaiset hunnut, silloin mieles kuu katoopi osahansa onnellisna.» Noin ällös sanele, neiti!
Vait on hän, liikkumatonna, Ei usko hän silmiään: »Näkö pettikö mun, sano, konna, Sun työtäsi näinkö ma nään?» »Mut jos kudot valheen viekkaan Ja mulle nyt syötät sen, Niin lähden ja tartun miekkaan Ja pääs heti halkaisen!» Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, Hätäpoika ei ollutkaan; Työn kyllä hän tehneens' tiesi, Mut vastasi myös teostaan. »Kuin? Valhetellako voisin? Hävettää jo, kun epäillään.
Oli mulla mieskin aimo, koti kuulu, suuri suku, vaan nyt nukun nurmen alla, luona Manan herran jäisen; pirtti pieni Tuonelalla, yökin pitkä yksinäisen.» Katsoo Irja kauhun lyömä, kysyy: »Mitä kudot? Kelle?» Vastaa vaimo surun syömä: »Vaippaa vainaan sydämelle; nidon niidet huolistani kesä-öisin kehrätyistä, loimet muista murheistani, kuteet elon kurjan syistä.
Tuli, leimaus! Vaahdossa kylpein jalo ratsu nyt värjyi tuo. Alas astunut porraslaudat on kenraali aimo häll' on ajoviitta ja kannusraudat; hän vilkaisi raudikkohon. Hän seisoi liikkumatonna, ei uskonut silmiään: »Näkö pettikö mun, sano, konna, sun tyotäskö tuo, mitä pään? Mut jos kudot valheen viekkaan ja mulle nyt syötät sen, niin lähden ja tartun miekkaan ja pääs heti halkaisen.»
Jalo ratsu no leimaus taivaan! väriseepi ja vaahtoilee. Alas portailtaan hän saapuu, asu yllään, kenraali tuo, ja kannukset, ratsaskaapu; nyt orhiin katsehen luo. Vait on hän, liikkumatonna, ei usko hän silmiään: "Näkö pettikö mun, sano, konna, sun työtäsi näinkö ma nään?" "Mut jos kudot valheen viekkaan ja mulle nyt syötät sen, niin lähden ja tartun miekkaan ja pääs heti halkaisen!"
Liekin Tuonen tytti, tullut kutomahan kuolemaani, että päättyis haaveet hullut, saisin sadun onnelaani? Kuiskaa hiljaa: »Kuka olet? Miksi istut kangaspuille? Miksi polkusinta polet? Kudot mulle vaiko muille?» Nainen kangaspuissa kääntyy, katsoo häntä kynttilällä, vihdoin hiljaa huulet ääntyy, vaan on kuolleen ääni hällä: »Olen Hurtan valju vaimo. Miks et, nurmilintu, nuku?
En minä mitään tahdo, kun en hyödytäkkään; toisin on Antin laita, joka asettaa satimia ja on jo täysi mies; sinä olet kahdentoista vanha, niinpä oletkin, ja minä vaan kymmenen; mutta..." "Mutta sinä kudot sukkia isälle", virkkoi Antti veitikkamaisesti; "ja se on kuitenkin Anna sisaren kunniallinen tehtävä".
Anna hänen olla, äiti; hän tietää senkin, että Berndt'in koulunkäynti, huone ja ruoka kaupungissa maksavat kaksi kertaa enemmän kuin meidän molempain tytärtemme; hän tietää senkin että poika ei voi auttaa meitä millään, ja että hän sitävastoin auttaa äitiä; hän tietää senkin, että hän saa kehrätä ja että sinä kudot kaiken, mitä tuolla riepusudella on yllään ... kaiken tuon tietää hän, ja kuitenkin luulee hän, ett'ei siinä ole kyllä.
Päivän Sana
Muut Etsivät