Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Ja sotamiesi Pekko Kärki nostaa Päätänsä, kooten voimat riutuneet: "Jos täm' on rikos niille Herra kostaa, Jotk' isänmaan on halki raadelleet; Sotilas tekee käskettyä työtä, Vaikk' kyynel-silmin täytyy haava lyödä Myös toistamm' emme taannoin tunteneet." Ei sanaa muuta. Rinta rintaa vasten Kaksoiset nukkui niin kuin kehdossaan.
Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, hätäpoika ei ollutkaan, teon tehnehensä hän tiesi, päti myös teon vastaamaan. »Vai valheenko turvin tulla! Jo luulokin hävettää. Syy vaikk' ois suurempi mulla, vale tuskinpa heltiää. Näin kasakan tuossa mä tiellä, hän kerskasi virkustaan. Noin vainko, se mun piti niellä? Heti läksin mä kilpaamaan.»
Its' kapteini, ku kiukkuinen on aina Ja noituu, pauhaa, selkäsaunat antaa, Oil tänään silmistänsä lauhkea Ja lausui: tässä plootu, viinaa maista, Vaan kestä myöskin muutoin selkään oitis! TOINEN SOTAMIES. Niin sotilaana kyllä kelpais olla, Jos vaan niin paljon tiuskuja ei saisi. RAPP. Ei uljas sotamiesi tiuskinnasta Oo milläskään, ei järkähdä, ei pelkää Ees itse pirua, niin lausuu Pilkka.
Vait on hän, liikkumatonna, Ei usko hän silmiään: »Näkö pettikö mun, sano, konna, Sun työtäsi näinkö ma nään?» »Mut jos kudot valheen viekkaan Ja mulle nyt syötät sen, Niin lähden ja tartun miekkaan Ja pääs heti halkaisen!» Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, Hätäpoika ei ollutkaan; Työn kyllä hän tehneens' tiesi, Mut vastasi myös teostaan. »Kuin? Valhetellako voisin? Hävettää jo, kun epäillään.
Kaukometsän taa jo päivä painui, kun hän, toivon, tuskan vaihemailla, kerkes asunnolle kirkkoherran. Kolkko oli kartano nyt suuri, tyhjä, raiskattu kuin puuton saari, nähty järven jäältä talviyönä. Tuvass' yksin takan vieress' istui rampa sotamiesi, vanha Miekka.
Sinisalon taa jo painui päivä kun hän, toivon vaiheella ja tuskan, kerkes asunnolle kirkkoherran. Tyhjä, kolkko oli vankka talo, raiskattu kuin paljaaksi pantu saari järven jäältä nähden talvis-yönä. Tuvass' yksin takan vieress' istui rampa sotamiesi, vanha Miekka. Nyt, kun ovi aukes ja hän vanhan tunsi tuttavan, hän pystyyn katkas, vaikka vaivain, haavain hervaamana.
Viiksiään Björn Finne kiertää: »Liian nopeaan kentiesi meitä onnen oikut viertää; olen sentään sotamiesi. Armeijaan ma astun, ajan ryssän, saarran saarroksihin, taakse vanhan Ruotsin rajan, vaikka itse helvettihin!
Vaan Mattipa, tuo sotamiesi, hätäpoika ei ollutkaan; työn kyllä hän tehneens' tiesi, mut vastasi myös teostaan. "Kuin? Valhetellako voisin? Hävettää jo kun epäillään. Isommassakin syyssä jos oisin, ei valhetta sittenkään." "Kasakan näin tuossa ma tiellä, hän kerskasi virkustaan. Sitä kärsiskö mies? Mitä vielä! Heti läksin mä kilpaamaan."
Päivän Sana
Muut Etsivät