Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Itse loihe laulamahan, sai itse sanelemahan: ei ole laulut lasten laulut, lasten laulut, naisten naurut, ne on partasuun urohon, joit' ei laula kaikki lapset eikä pojat puoletkana, kolmannetkana kosijat tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla. Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi, paaet vahvat paukahteli, kalliot kaheksi lenti, kivet rannoilla rakoili.
Niin päivyt Jumalan luoma, Luoma luojan valkiamme, Paistoi hetken heltehesti, Toisen himmesti hiosti, Kolmannen koko terältä, Nukutteli nuivan kansan, Paineli väen pakanan, Nuoret miekkojen nojahan, Vanhat vasten sauojansa, Keski-iän keihäille. Paistoi paaet pehmiäksi, Kivet suolaksi sulatti, Someret veti ve'eksi, Hiejan vaaheksi valutti, Päästi luojan kuolemasta, Katomasta kaikkivallan.
Hän oli melkein varma siitä ja tahtoi vakuuttamalla vakuuttaa itselleen, että kaikki jää entiselleen ja että venhe tulee tyhjänä takaisin. Tietysti. Ja parasta kai se olisikin. Hän aikoi nousta. Mutta silloin kahahti ruohikko niin tutusti, ja samassa puhaltautui leveä laine pitkin rantaa ja kostutti kivet lähellä hänen jalkojaan.
Hän kyllä raivaa itselleen tien, käyköön minulle kuinka tahansa; mutta etkö sinä voi käsittää, että se on minulle aivan sietämätöntä ajatella, että minä itse panen raskaimmat kivet hänen tielleen, ja että minä sen vuoksi olen valmis tekemään vaikka mitä, koettamaan viimeistäkin keinoa, astumaan raskainta tietä, ettei se saisi tapahtua. Sen vuoksi minä pyydän sinua » Vik nousi seisomaan.
Hoi on, hoi on huolta paljo, Tekemätt' on työtä paljo, Paljo juomatta olutta, Paljo saamatta rahoa! Anna luoja, suo Jumala, Anna rauniot rahaksi, Kivet pienet penningiksi; Oluessa tuopin olla, Maljan maiossa mahia, Juoani joka oluen, Joka kannun kallistella!
Huolimatta siitä, että hänen ajatuksensa yhä vieläkin olivat sekaisin, alkoi hän kuitenkin vaistomaisesti kulkea oikeaa tietä; hän saapui Morellen rannalle sulun luokse, missä suuret kivet tekivät ylimenon mahdolliseksi, ja hänen jalkansa kantoivat häntä aina toisella rannalla olevan suuren pajun luokse. Täällä se varmaankin oli tapahtunut. Hän kumartui alas ja näki kauhistuen maassa verilätäkön.
Neuvoton olin taloudellisestikin. Raskaalla työllä kootut rahat olin tuona hulluuteni yönä hävittänyt. Nyt olisi ollut kiire kirjoja hakiessa, mutta hevoskyytiä en jaksanut ostaa, vaan jalan syten piti yön päivän halki maleksia. Sill'aikaa saattoi joku muu viedä työpaikkani. Niin tietä pitkin laputellessani tuntui minua puut purevan, kivet kiroavan, kaikki varjot vainoavan.
Enin osa siitä oli rakennettu suoraan veteen, joka veneen lähestyessä kumeasti lotisi kivien vihreissä uurteissa. Muutamassa kohti pisti karin kivet esille ja siinä oli ruohon tupsuja kasvanut karikivien ja linnankivien väliin. Pitele noista, sanoi Hinkki, minä tahdon kuunnella. Kapteeni tarttui ruohontupsuihin, Hinkki nousi pystyyn ja kallisti korvansa kiviseinää vasten.
Kun silloin ei ollut nykyajan nostokoneita, on kivet täytynyt paraastaan käsivoimalla hinata viettävää pintaa myöten ylös paikoillensa, mihin mikin oli sovitettava. Eipä siis ihme, että pyramiideja rakennuttavain kuningasten nimet tulivat vihatuiksi. Ennen muinoin oli tällä kivikuvalla etukäpälien välissä pikku temppeli.
Ja minä näen yhä vielä vuosien perästä sileän vilisevän veden siinä venheen ympärillä, näen kivet, joita vastaan vesi pullistuu ja velloo ... näen suuren kosken vaahtopäät ja kuulen niiden kohinan, ja näen rannan puut kahden puolen ja alhaalla siellä myllyt ja sillan niiden välillä, josta joku huiskuttaa liinaa kutsuen illalliselle.
Päivän Sana
Muut Etsivät