Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
En oikein tiedä, kuinka tulin pahimmista paikoista yli ... taisin taas olla nelinkontin, tehdä lupauksen, että jos tämän kerran hengissä päästät, en toista kertaa yritä. Sekö lie auttanut, sillä kun taas seisoin jaloillani, huomasin olevani turvallisessa paikassa, kasaantuneiden kalliomöhkäleiden välissä, jossa kivet jalkaini alla eivät enää liukuneet.
Tuhannet laivanraadot virui siellä, Tuhannet ruumiit, joita kalat nirhoi; Ankkurit, kultaharkot, helmiriitat, Juveelit verrattomat, kalliit kivet Sekaisin mätättyinä meren pohjaan. Pääkalloiss' oli jotkut; onteloissa, Miss' ennen silmät sijaitsi, nyt säihkyi, Pilkaksi silmäin, kivet kiiluvaiset, Jotk' ailakoivat meren liejupohjaa, Ivaten kuolleen luita ympärillään.
Kuinka kauheasti onneton!... En jätä, elä pelkää. Mutta pois täältä, Topra. Täällä on niin jylhää. Puut ja kivet meitä syyttävät. Pois pian. Rakas, onneton toverini minä seuraan sinua vaikka kuolemaan, elä sure! KOLMAS N
Mutta kenties se sinun mielestäsi ei olekaan mitään "muuta?" Mietipä sitten asiata tältäkin kannalta: eivätkö yhdennäköiset kivet ja puut, vaikka ovatkin yhdenkaltaisia, joskus meistä näytä yhdennäköisiltä, toiste taas ei?" "Totta." "Vieläkin; onko yhdennäköinen semmoisena koskaan sinusta näyttänyt erinäköiseltä? taikka yhdennäköisyys erinäköisyydeltä?" "Ei niin konsanaan, Sokrates."
Sitä ei ole kerrottu, käyvätkö ne juomassa jostakusta läheisyydessä olevasta virrasta, samoin kuin Bretagne'n kivet.
Kivet, virta ja kalat ilkkuivat kuten ennenkin: Riikka, Riikka, me olemme köyhiä, anna meille kenkäsi! Kuule, äiti, mitä ne sanovat! Mitä ne sanovat? Ne sanovat: me olemme niin köyhiä, anna meille kenkäsi! No, eivät ne tule rikkaammiksi siitä aarteesta. Mutta saakoot mielellään, mitä tahtovat. Ja niin heitti äiti punaiset kengät koskeen.
Vielä näihin aikoihin asti tämän suuren taiteilian äly hallitsee Antverpenia ja hänen maineensa valaisee loistollansa tämän kaupungin. Hiljaisesti astuessamme mutkaisilla kaduilla tuntuu ikäänkuin suuren maalarin henki seuraisi meitä; kivet, joita myöten hän asteli, lausuvat juurikuin ihmis-äänellä hänestä. Kaupunki, jossa löytyy Rubensin hauta, elää meille ja elää ainoastaan hänen kauttansa.
Vielä lauloi Lemminkäinen, vielä lauloi ja saneli, lauloi hiekat helmilöiksi, kivet kaikki kiiltäviksi, puut kaikki punertaviksi, kukat kullankarvaisiksi. Siitä lauloi Lemminkäinen, lauloi kaivon kartanolle, kultakannen kaivon päälle, kultakapan kannen päälle, josta veikot vettä juovat, siskot silmiä pesevät.
Mutta vielä salvat, teljet kansan eessä kohoaa: Uusi sampo, kansan kieli, suljettu on niiden ta'a. Mutta työhön kansa käypi, näkee salvat särkyvän: Työssä siinä, eellä muita, Lönnrot aina nähdähän. Raivas polun kansallensa, kivet raivas tieltä pois. Kivet raskaat, suuret, joit' ei kaikki urhot siirtää vois.
Vaan nyt vastentahtoisesti levähtäessään polttivat häntä kivet taskussa, hänellä ei ollut yöllä eikä päivällä mitään rauhaa pelosta että ne keksittäisiin tai varastettaisiin, ja hän päätti ennen kaikkia laittaa aarteen luotettavaan paikkaan taikka vielä paremmin Ramsay'n käsiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät