Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Hän hypähti, ei päässytkään vastaiselle rannalle, vaan piti toki kiven sylissään. Silloin riisui puuseppä kenkänsä jalastaan, pisti ne taskuihinsa ja läksi veteen kaalaamaan; hän nosti herran syliinsä ja kantoi hänen kivineen päivineen vedestä rannalle. Rantatörmä oli jyrkkä. Torkelraukan täytyi sentähden astua vähän matkaa pitkin rantaa, ennenkuin hän tapasi sopivampaa paikkaa.
Eräässä paikassa on kahden ison kiven lomassa porraspuita, talvitien pohjaksi heitettyjä. Liukkaita porraspuita ... ja pitkältä. Sakriksen jalat eivät vieläkään ole kehuttavat, vaikka hän jo yleensä kävelee. Mutta näitä portaita myöten täytyy hänen ryömiskellä. Kova halu hänellä on päästä eteenpäin.
Mutta Niilo koki häntä rauhoittaa ja päätti jonkun satunnaisesti viskanneen kiven. Mielessään hän kuitenkin toista ajatteli. Oli kolkko, syksyinen sunnuntai-ilta. Vinhuen pieksi pohjantuuli puiden oksia ja lennätti lumihiuteita ja puista irtautuneita, kellastuneita lehtiä ympäri, huimaavassa tanssissa.
Sana ja nuotti, alusta sisaria, nyt useinki kaipaavat toistansa ja itkevät yksinäisyydestänsä, sanoen: Kaks' oli meitä kaunokaista, Emon tuomoa tytärtä, Vanhemman varustamata, Kaksi siivoa sisarta; Käsikkähä me kävimmä, Sormikkaha me sovimma, Kilpoa kiven etehen, Rinnan riihihuonehesen. Pois on mennyt meistä toinen, Toinen suuresti surevi, Itkevi ikänsä kaiken, Ajan kaiken kaihoavi.
Laukkaat kielen ulos kurkustasi ja jo luulet hänet ensi askelella yllättäväsi, niin äjähtää otsasi yhteen toisen koiraksen kanssa. Kaikkia houkuttelevat, kaikille häntäänsä heiluttavat. Siitä tappelu syntyy, silmät, korvat päästä revitään ja rähistään niin, ettei nähtäisi, ei kuultaisi, vaikka metsämies meitä molempia häntään tarttuisi ja päät mäsäksi kiven kylkeen paiskaisi. Ja miksi hyväksi?
Mikko pysähtyi ja alkoi: Kuule sa ukko utra, kiven kovan kolkuttaja: jop' on taisi tuho tulla, paha päivä päälle saaha, viljan vienyt kun on vilu, vienyt, syönyt syötävämme. Pakkanen puhurin poika, kylmäkynsi, viluvarvas, otti ohran, katkoi kauran, ruumeniksi rukiin ruhtoi, poispa otti potaatinkin. No, Mikko mielevä mies! huusi Ursin, joka oli tullut seurahuoneelta ja hoiperteli nyt Mikon edessä.
Pani orjan paimeneksi, karjan suuren kaitsijaksi. Tuopa ilkoinen emäntä, sepän akka irvihammas, leipoi leivän paimenelle, kakun paksun paistelevi: kauran alle, vehnän päälle, keskelle kiven kutovi. Kakun voiti voiheralla, kuoren rasvalla rakenti, pani orjalle osaksi, palaseksi paimenelle. Itse orjoa opasti, sanan virkkoi, noin nimesi: "Ellös tätä ennen syökö karjan mentyä metsälle!"
Sinne pitäisi meidän todellakin kerran mennä. Niin, voimmehan mennä, milloin teille vain soveltuu. Te kai tunnette hyvinkin kaikki nämä seudut? Kyllä minä tässä ympäristössä tunnen melkein joka kiven ja kannon. Yksinkö te täällä harhailette? Yksinpä minä enimmäkseen. Te kai viihdytte hyvin täällä, jos kerran luontoa rakastatte? Enhän juuri tiedä ... milloin paremmin, milloin huonommin.
Ja niin suurella vakuutuksella se lausuttiin, niin jalolla harmilla, että täytyi hänen lopulta itsensäkin ruveta sitä uskomaan. Eikä auttanut muu kuin pyytää nöyrästi anteeksi ja luvata pyhästi, ettei vastedes enää milloinkaan semmoista tekisi. Tunnilla olivat kuiskaamiset kiven kovaan kielletyt, mutta Sanni ja Siiri, kas, nepä eivät kumpikaan kiellosta välittäneet, ei niin hiventä.
"Mielissä pitäisi tapahtua yhtäkkiä näkymätön, mutta suuri muutos, niin suuri, ettei jäisi entisestä kiveä kiven päälle: Kaikki rupeisimme näkymättömän isännän palvelukseen, jonka käskyt ovat ymmärryksessämme. Kyllä varmaan tulisi parempia asioita palvelluksi ja parempi valtakunta syntyisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät