United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitä maksaa kahdeksantoista markkaa pullo, lausui Antti selittääkseen siten, mitä sampanja on. Minullekin antoi Ursin kymmenen markkaa juomarahaa, kun vaan eipä sitä saanutkaan sanoa. Kun mitä? Niin ilman vain. Konsuli Parkkinen on ottanut Annan, Kuppari-Kaisan tyttären, ottotyttärekseen, muutti Antti puhettaan. Jo minä tiedän sen, äitini on kertonut siitä.
Mikko pysähtyi ja alkoi: Kuule sa ukko utra, kiven kovan kolkuttaja: jop' on taisi tuho tulla, paha päivä päälle saaha, viljan vienyt kun on vilu, vienyt, syönyt syötävämme. Pakkanen puhurin poika, kylmäkynsi, viluvarvas, otti ohran, katkoi kauran, ruumeniksi rukiin ruhtoi, poispa otti potaatinkin. No, Mikko mielevä mies! huusi Ursin, joka oli tullut seurahuoneelta ja hoiperteli nyt Mikon edessä.
Onko tämä sinun syöttilääsi? hän tavotteli kepillään Ursinin koiraa, joka haukkua ärhenteli häntä. Mutta Ursin ei ollut kuulevinaankaan, vaan kiiruhti seurahuoneelle. Vielä oli suutarinemäntä meillä minun kotia tullessani, ja olipa talonemäntäkin siellä. Vieraat, äitini ja sisareni, seisoivat veljeni vuoteen ääressä. Tallella lapsi taivaassa! lausui suutarinemäntä.
Meillä on häät silloin, niin ei kuulemma passaa. Kuka sieltä naidaan? kysyi talonemäntä. Lotta röökynä, vastasi piika. No, kuka se on naimamies? Ettekö tiedä sitä? puuttui suutarinemäntä puheeseen. Ursin komesrooti tahi patruuni eli miksi ne häntä nimittävät. Patruuniksi häntä karahteerataan, virkkoi piika. Vai hän se on naimamies!
Ahon Antti kantoi sinne juomisvaroja herroille, jotka olivat asettuneet sinne »nauttimaan luonnon helmassa». Kaksi herraa siellä tuki käsikynkästä kolmatta, joka piti puhetta. » että että me että me saisimme että me saamme että me saamme me toivomme, että toivomme, että on tuleva että pian on tuleva nimittäin se aika, että me että me saamme tässä samalla samalla sijalla paikalla iloita ja huutaa, että eläköön Ursin!
Me toivomme ja siis eläköön eläköön komesrooti Ursin eläköön!» Sitten jokainen avasi suunsa ja huusi avuksi puhujalle, vaan sitten jokainen ryyppäsi. Sitten taas jokainen kilisti laseja toistensa kanssa ja sitten jokainen taas ryyppäsi.
Mitä kuuluu, Mikko kettu? Takaa tuulee, karhu kuomaseni! vastasi Mikko. Laulapa Mikko seinähirrestä viiden pennin edestä, sammalsi Ursin. Mikko lauloi omituisella nuotilla: Nyt on kumma virsi, kun on seinähirsi laulumme esine. Jos virkkoa se voisi viisaampi se oisi, kuin itse herra te. Tokko lie Ursin ymmärtänyt Mikon laulua, sillä hän näytti olevan niin »iloissaan» viime hallayön johdosta.
Hän otti liivinsä taskusta kolme markan rahaa ja viskasi ne maahan Mikon eteen. Ursin upia herra, humalainen, hurjapäinen markat maahan viskasutti, tengat kenttähän ketisti, kuni koiralle kipenen, Lukille on luupalasen; vaan kuitenkin kaikitenkin kiitos olkohon hänelle! Niin pakisi Mikko ottaissaan rahat maasta ja läksi sitten kävelemään.
Metsä, mikä luonnostaan oli kaunis, oli siivottu, komeita pöytiä ja istuimia asetettu kiven ympärille ja kiven päällekin, jonka päällystä oli laatta. Palvelusväkeä liikkui kartanolla ja kaikilla näytti olevan sanomattoman kiire. Niin siellä valmisteltiin pitoja. Ursin oli saanut »komesrootiksi» nimityksen ja sen johdosta piti hän nyt komeat pidot.