Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Hymyten hän suorii uhkeaa tukkaa, auvennutta kahakassa Tulee siihen, selkä kippurassa, talon kissa, hankaa kylkeään Maijan pohkeesehen pyöreään pyöreään Näky tuo se Jahvettihin sytti oudon himon. Ranttehelle hän astui, ähkyin hirren pisimmän nosti ja sen maahan jymähytti. Koivun oksalla pikkuinen lintu koriasti laulaa rimputtaa. Jahvetti puristaa Maijan kättä muttei sanoja suustaan saa.
Sinä lasket leikkiä, Risto, et sinä tarkoita sitä, mitä sanot. Minä häpeäisin silmäni maalle, jos sinä joisit itsesi humalaan. RISTO. Kas vain! Näyttää siltä, kuin Kuules, Johanna, älä sinä unohda, mitä pappi meille äsken lausui. JOHANNA. Mitä niin? RISTO. Että mies on vaimon pää. TOPPO. Mies on vaimon pää, niinkuin kissa on hiiren pää.
Mutta aina oitis kun oli saanut sen sanotuksi hävisi myös sanoja itse kuin siivillä. Milloin kiipesi uunille, milloin sängyn alle kätkeytyi vikkelänä kuin kissa, sillä Anna Kaisan, jopa emännänkin käsi tapaili silloin sanojan tukkapäätä. Vanuneita takkupäitä vilisi siitä huolimatta tuvassa puolisen tusinaa. Nyt oli taas tienpuoleinen akkuna päitä täynnä ja niiden joukosta huusi ääni: »Voi, voi!
Punaposket tervehet on mulle mieluisat, Vaan en oo kuollehen tavattavissa; Ei kuolleen hiiren kanssa leiki kissa. HERRA. Hyvä! no jääköön hän sun valtahas! Tuo henki alkujuurestaan sä vietä, Jos suinkin voit, ja laahaa mukanas Alimman hornakuilun tietä; Vaan ellet onnistu, niin myönnä häveten, Ett' oikeen tien kyll' löytää ihminen; Ei tunteen tyrsky siitä estä.
Esa seisahtui ja kuunteli henkeä pidätellen. Kenen ääni? Tutulta se tuntui, mutta ei sittenkään... »Se on körttiläinen...! hänet tapan!» hän hiljaa äännähti, tempaisi puukon käteensä ja alkoi kuin lintua väijyvä kissa hiipiä ääntä kohti. Hän koetti jokaisesta puunraosta väijyä ja tirkistellä nähdäkseen kulkijaa.
Viimeisenä kulkivat molemmat emännät, vanha ja nuori, kaikenlaista pikku sälyä täyteen ahdatuilla kärryillä, Liinun juostessa kärryjen perään sidottuna. Vielä oli kärryillä, säkillä peitetyssä pärevasussa, suuri mustan- ja valkeankirjava Mikko kissa. Uutela oli tahtonut senkin mukaan hän ei kerta kaikkiaan luottanut edes savolaisiin kissoihin.
Huone, josta kissa lähti, on pieni ja niukoilla huonekaluilla varustettu; se olisi ollut aivan pilkkopimeä, jollei valo eräästä katossa olevasta rei'ästä ja oven raoista olisi päässyt tähän peräti yksinkertaiseen huoneesen.
TURKKA. Pietolan talon metsää. Minun maatani! HUOTARI. Elä luule, rakas sielu, että kissa lentää! Pietola tulee! TURKKA. Tulee tervahaudalleen. Lainaa, Huotari, sitä takkia, saat vehnäskahvit. HUOTARI. Se mökki Pietolan maalta, jossa on heila? Ei muuten! TURKKA. Jos vain heila sinuun suostuu. HUOTARI. Silläkö pelottelet pelastuaksesi. Ensi sunnuntaina kihlajaiset! Pysytkö sanassasi?
"Miksi vetäydyt minua pakoon?" kysyi hän hetken äänettömyyden perästä, "pelkäätkö minua?" Kolibri kyyristyi alas kuin kissa ja tirkisteli häneen sivultapäin. "Minäkö? en!" "Sinä et saa olla niin huimapäinen", jatkoi luutnantti isällisellä äänellä. "Tottahan muistanet eilistä lupaustasi?"
Tuo itsepintasen totinen kuu, joka kiipesi korkeutta kohti vesietelän taivaan jyrkkää seinää, ei voinut lähettää yhtään valon pilkausta minun pimeään sieluuni. Kävellä latostelin yön rauhallista uneksivaa piennarta ympäri ruispeltoa hiljalleen kuin kissa, jänistä vainoten. Tulla väläilin takaisin toista piennarta, joka kulki kamarin peräti.
Päivän Sana
Muut Etsivät