United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kolibri juoksi kepeänä ja notkeana häntä vastaan ja heitti käsivartensa nuoren luutnantin kaulan ympäri sekä antoi hänelle suudelman, joka häneen teki saman vaikutuksen kuin jos lintu olisi noukallaan iskenyt häntä vasten suuta. Hän tahtoi nyt vuorostaan taas suudella häntä, vaan Kolibri luikahti sukkelasti pois ja pakeni pienen sohvan taakse.
Mutta, tuo ijankaikkinen homma pukemisen, muutosten ja muuttelemisten, karneerinkein ja hattujen ja tukanlaitosten kanssa, ilman että sittenkään ehtii muodin jälkiä seurata se on todellakin mahdotonta sietää!" "Tiedättekös, tytöt", sanoi Kolibri, "minä aattelen monta kertaa että olisi oikein soma ruveta luostarisisareksi, vaan päästäkseen näistä huolista.
Ei pilven hattaraakaan näe taivaalla, puiden lakkain laakerimaisia lehtiä kuumat säteet värisyttävät, ja ylevä himmeys peittää maan, jolla perhoinen eli kolibri lehahtelee. Kalat ja vesilinnut ovat kadonneet; ainoastaan hirmuiset krokodiilit enää makailevat sivuvirtojen suilla. Aurinko kun sitte taas laskemaisilleen kerkiää, alkaa aamuinen elämä.
Jos hän tänään oli suuremmalla huolella pukeutunut kuin ennen, "Zuckerpüppcheniänsä" tervehtimään mennessään, niin se ei tapahtunut siitä syystä, että Kolibri enemmän häntä miellytti; mutta hänessä löytyi jotakin, joka yksin kiihoitti luutnanttimmekin jäykkää kuvas-aistia.
"Laulaisitteko?" kysyi luutnantti ja vei lusikallisen todellakin oivallista sorbetia suuhunsa. Kolibri tarttui paksuun tukkaansa molemmilla käsillään ja heitti sen taaksepäin, kallisti päätään sivullepäin ja näpähytti muutamia ääniä kitarasta, tarkasti katsellen hyppysiään ja kitaran vastinlautaa.
Hän pidätti hengitystään ja kuunteli: ei mitään, ei vähintäkään ääntä; olisi voinut luulla kuolon korjanneen kaiken hänen ympärillään. Luutnantti nousi tuolilta, hiipi taas varpaillaan ovelle, haki hapuillen ovensäppiä ja, kun ei sitä löytänyt, tyrkkäsi hän ovea polvellaan. Ovi kesti tyrkkäyksen. Hän kumartui uudelleen ja huusi melkein tukahutetulla äänellä kahdesti: "Kolibri! Kolibri!"
"Hyvä", Kolibri puhui, "sanokaa nyt meille kaikki mistä kaikki tulee, mistä muodit tulevat?" "Luulenpa että on yleisesti myönnetty naisten puvun suhteen Ranskan hallitsevan mailman." "Mutta kuka Ranskanmaata vallitsee?" sanoi Fasani. "Kuka siellä määrää muodit?" "Se ei ole helppo päättää", vastasin minä. "Yhteen aikaan puhuttiin että ne määräsi Ranskan keisarinna.
"Kuinka olette häijy!" lausui Kolibri, jonka pientä päätä jonkulainen pilvi kiharoita, kultakappaleita, solkia ja tähtiä ympäröitsi, ja joiden joukossa eräs korea, sininen perhonen oli istutettu juuri hänen otsansa yli, ja jonka päälaelta kiharoita ja yllämainituita koristeita kuin vesiputouksena valui hänen kauniin niskansa yli.
"Tätä!" ja luutnantti veti esille pienen kultaristin taskustaan ja antoi sen kiiltää kääntäen sitä sinne tänne sormiensa välissä. "Se on kaunista, eikö niin?" Kolibri nosti silmänsä välinpitämättömästi. "Ah, risti", sanoi hän, "me emme pidä semmoisia". "Kuin? sinä et kanna mitään ristiä? Oletko sinä sitten juutalainen tai turkkillainen?" "Me emme pidä semmoista", kertoi Kolibri.
Ei kukaan kristitty nainen saa mielestäni antaa pukemisensa vaatia kaikkea kolmesta sangen tärkeästä asiasta, ei Kaikkea hänen aikaansa, Kaikki hänen voimansa, Kaikki hänen rahansa. "Hän, joka tuon tekee, ei elä kristillistä, vaan pakanallista elämää, hän uhraa korinthilaisen ja roomalaisen Veneris'en alttarilla". "Hyi, mr Crowfield! oikein säikäytätte minut", huudahti Kolibri.