United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Furius Ahalla", vastasi Valeria ylväästi ja peräytyen, sillä hän oli huomannut hyvin korsikalaisen käden liikkeen, "minä olen ystäväsi morsian". "Minä tiedän sen tiedän liiankin hyvin." Hän astui askeleen eteenpäin. "Se on piirretty sydämeeni tuskien polttavilla kirjaimilla. "Minä voisin vihata häntä. "Miksi hän tulee juuri hän sinun, ihanan naisen, ja minun raivoavan intohimoni väliin?
Poliisit nimittäin eivät koskaan juo puoli pulloa olutta kaikkien nähden, paitsi suurissa kansanjuhlissa ja silloinkin vaan yleisellä kustannuksella. Omeletin käytös oli siis vastoin poliisisääntöjä ja hän vietiin putkaan. Siellä tutkittiin hänen taskujaan ja löydettiin nimikortteja, joissa kauniilla kirjaimilla seisoi: Benediktus Blakmeyer. Valtioneuvos.
Paitsi sekatavarakauppoja, jotka yksi toisensa jälkeen olivat hankkineet komeat nimikilvet ja ahtaneet maantielle antaviin ikkunoihinsa mitä kirjavimman näytevaraston kaikenlaista rihkamaa, oli siinä leipuripuoteja, räätälien ja suutarien asuntoja, puusepän työhuone, jonka portin päällä oli muun ohessa lapsen ruumiskirstu näytteenä. »Limunaatia» oli miltei jokaisen asunnon nurkka- tai ovipielessä ja »Kahvila» oli maalattu upeilla kullatuilla kirjaimilla siniselle pohjalle erään sievän näköisen pikkuasunnon nurkkakilpeen.
Hänen seurassaan oli kaksi miestä. Nämä puhua pörisivät hyvin epäselvästi, sekoittaen puheesensa aina kirouksia, eivätkä tahtoneet päästää isää pois. Liikkeelle hän koetti kumminkin lähteä, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Erään kadun kolkassa oli suurilla kirjaimilla kirjoitettu: "ravintola"; tuo sana näkyi niin selvästi lyhdyn valossa.
Kierti hän katselemaan toistakin sivua tuon rauhaisan kartanon, mutta ulko-oven päällä huomasi suurilla valkoisilla kirjaimilla kirjoitetun kirjoituksen, jota seisattui katsomaan.
Se aikakausi, jona sinä olit minun iloni, jolloin sinuun kirjoittaminen oli minun riemuni, on nyt loppunut. Sydämeni on nyt minun muistikirjani. Mitä sinne näinä päivinä on kirjoitettu, se on kuumilla kirjaimilla siihen painettu. Sydämessäni ovat luettavina ne tapaukset ja ajatukset, jotka nyt seuraavat. Sydämeni on muistikirjani toinen osa. Ja tämä osa alkaa näin: «Harmaala, Harmaala!
Vai niin, katsos sitä! sanoo hän yht'äkkiä. Ne vain kihlautuvat siellä kotona. Kuka on kihloissa? kysyn minä keskeyttämättä lukemistani. Hän ojentaa minulle sanomalehden, josta luen ensimmäiseltä sivulta suurilla kirjaimilla ilmoituksen: Kihloissa: ANNA HJELM TOIVO RAUTIO Oo, vai niin, kuulen minä ääneni sanovan. Sinä olit tuttu Hjelmin perheessä, kuka on tuo Toivo Rautio?
Minä tiedän vieläkin enemmän, Aino neiti, minä tiedän, mitä minusta sanoitte." Aino katseli maahan. "Te olette sanonut melkein näin: ette voi uskoa kuinka monta kummallista ihmistä siellä kotona on. Siellä on olueenpanija, joka on paksu kuin tynnyri, hän on ensimmäinen ja suurin tanssija ja sitten on siellä ylioppilas, joka on aivan suurilla kirjaimilla painetun rukouskirjan näköinen."
Tiilisessä kivijalassa, matalan oven kyljessä oli pieni, tuttu, tumma kyltti, jossa seisoi keltaisilla kirjaimilla: Matvaruhandel, ja sen alla hyvin pienillä valkoisilla: J. Forsberg.
Kuljeksien nopeasti edestakaisin pitkässä huoneessa, jonne kuuvalo pilkisti sisään hiljaisella huolestuneella tavallaan, alkoi hän tutkia omaa elämäänsä. Siten ei hän ollut koskaan ennen sitä tarkastanut. Jokaisessa ratkaisevassa kohdassa hän pysähtyi ja kysyi: Mitä Knut on tästä sanova? Hän meni kauvaksi takasinpäin ja oli vuoroin syyttäjänä, vuoroin puoltajana. Se tili, jonka hän äskettäin oli tehnyt asemastaan liikemiehenä, ei ollut mitään tämän rinnalla. Hän löysi valoisia kohtia, tekoja ja tunteita, joista hänellä oli kunniaa, ja hengitti keveämmin, kohotti päätään ja astui varmemmin. Mutta oli synkkiäkin muistoja. Oli tekoja, joiden täytyi tulla velkapuolelle, ja toisia epävarmoja, joista hän ei ollenkaan päässyt selville. Ilmestyi todistajia. Tuo musta mies, hänen entinen kumppaninsa Vik , oli ankarin. Hän uhkasi ja sanoi: »Menettelitkö sinä rehellisen miehen tavoin minua kohtaan?» Holt väistyi se oli raskas, kieltämätön velkakuorma. Kas, tuossa on kalpea, hento nainen, jonka silmissä on katse ja suunpielessä piirre, jotka kertovat, mikä hänet saattoi onnettomuuteen: omituinen tunne valtasi aina hänen mielikuvituksensa. Mitä hän sanoi: »Sinä valitsit minut turhamaisuudesta ja kostonhimosta. Sinä et minua rakastanut. Sinä pilkkasit minun 'hienoja tapojani', minun naisellista pelkoani, minun omantuntoni arkuutta ja kaikkea, joka oli minulle rakasta.» Hän riensi eteenpäin, julkiseen elämäänsä. Siinä oli valoisampaa, hän saattoi näyttää työtä yhteiseksi hyväksi, taistelua oikeuden puolesta, mikä oli hänen kunniansa. Ja kuitenkin: juuri tätä kunniaahan häneltä tahdottiin ryöstää! Niinhän se oli, löysihän hän paljon, joka ei sietäisi Knutin tuomiota, ja joka kerran kuin hän kohtasi näitä epäilyttäviä seikkoja, hän niin masentui. Laskut eivät näyttäneet pääsevän tasapainoon. Tuskissaan koetti hän muutamia pieniä kepposia. Hän kirjoitti kaikki velat hienoilla, melkein näkymättömillä kirjaimilla, jottei niitä ehkä huomattaisi; hän jätti muutamia pois, joita hän tahtoi luulotella itselleen arvottomiksi, vieläpä hän muutti muutamia velkapuolelta omaisuuspuolelle. Mutta hän alkoi taas epäillä, koko seikka kävi niin sekavaksi, hän ei lopulta enää saanut siitä selvää.